Liikkeen ihmettelijänä ja opiskelijana joutuu jatkuvasti pysähtymään, miettimään, arvioimaan ja usein nöyrtymään. Alkuun se vähan harmitti, että eikö täta nyt vieläkään osaa, mutta paremman perspektiivin valossa nöyryys ihmisliikkeen ihmeiden edessä on johtanut erinomaisiin oppimistilanteisiin.
Paraikaa olen vuoden oppijaksolla, jossa nöyrtyminen tulee enemmän tavaksi kuin poikkeukseksi. En ole tähän niin tottunut, koska monia vuosikymmeniä taivaltamani koulujärjestelmä ei perustunut ‘virheiden’ kautta oppimiseen. Väärässä olemista ei siis koskaan palkittu.
Nyt olen oppimassa, vähän väkisin, uutta tapaa oppia. Viikottaisissa oppimistehtävissä, joita opiskeluohjelmani tarjoaa, on keskimäärin 10 tehtävää. Mietin ja pähkäilen kysymyksiä ja ongelmia useamman päivän ja vastattuani lopulta, oppimisalusta kertoo minulle kuinka moni meni oikein. Välillä saan noin 50% tehtävistä oikein. Loput ovat siis ‘väärin’.
Oppimisen kannalta väärät vastaukset ovat kuitenkin paljon hedelmällisempiä. Vaikka yritän tosissani vääntää aivoistani oikean vastauksen, saan silti puolet väärin. En ole tottunut tällaiseen. Olen aina hakenut oikean vastauksen kirjasta tai annetusta lähteestä, tai joskus tietenkin myös päättelemällä vanhoihin tietoihini perustuen. Nyt kaikki onkin yhtäkkiä uutta ja lähteistä ei ole samalla lailla suoraan apua. Kylläpä mietityttää… Tätäkö se oppiminen onkin? Väärä vastaus saa minut yrittämään kovemmin kaikilla tasoilla ja todellista muutosta alkaakin tapahtua, mutta ei ilmaiseksi, ei ulkoa oppimalla.
Suurin osa ‘oppimisestani’ on aina ollut ulkoa oppimista ja muistamista. Todellisuudessa tällöin kyseessa ei ole älyn ja ongelmaratkaisuprosessin käyttö, vaan muistin käyttö. Muistikin on tärkeä asia muttei se auta uudessa tilanteessa tarpeeksi. Miten paljon käytän minulle annettua kykyä päätellä asioita itse ja miten paljon nojaan vaan johonkin paperiseinään, joka ei kestä todellista ongelmanratkaisun painetta?
Ihmisliike on ihmeellistä, moniulotteista ja yksilöllistä. Työssäni kohtaan jatkuvasti uusia ihmisiä ja uusia ongelmanratkaisutilanteita. Yritänkö ratkaista ongelman samalla vastauksella kuin eilen vai pitäisiköhän välillä myös tuottaa ja luoda uusi vastaus? Jännittävä ja hiukan pelottavakin tilanne… minäkö oikeasti tekemässä ihan omia päätöksiä. Kuulostaa itsestäänselvältä mutta onkohan aina niin?
Tulipahan taas pohdittua sitä sun tätä. Meniköhän väärin? No hyvä jos meni…
Finnish Strong!
Tommi