Kevätkauden satunnaisia haasteita työkuvioissa:

Softball-joukkueen lämmittelyrutiinin muuttaminen passiivisesta aktiiviseksi. Joukkueen vastuupelaajat vetävät itse lämmittelyn, kun olen sen ensin heille opettanut. Haaste on siinä, että valitut toimet ja liikkeet tulevat olla sopivan yksinkertaisia mutta samalla haluttuun tavoitteeseen/vasteeseen johtavia. Pyrin valitsemaan harjoitteita ja liikkeitä, joita on mahdollisimman vaikea toteuttaa ‘väärin’. Jos olisin itse paikalla ohjaamassa jokaista movement preppiä, niin voisi soveltaa paljon enemmän. Tavoitteena siis a) SIMPLE b) EFFECTIVE c) SAFE.
Jalkapallojoukkueen urheilijoiden ominaisuuksien harjoittelun yksilöllistäminen liikkeen arvioinnin perusteella. Paperilla helppo tehtävä, käytännössä usein varsin haastava… toteutus vaatii erinomaista ajan ja ryhmän hallintaa, täsmällistä opetusta, yksilöllisten harjoitteiden myyntitaitoa ja riittävän simppeliä käytäntöä.
Esimerkkinä edellämainittuun liittyen; lupaava nuori jalkapalloilija Tori, 14-v, on pitkä tyttö ja ‘kärsii’ voimavuodosta lantion alueella etenkin potkuliikkeessä. Tuo ‘heikkous’ näkyy ketjun katkeamisena lonkan kohdalta jalan osuessa palloon – lantio vetäytyy kontaktissa taaksepäin ja taittuu ojennuksen sijaan. Hermosto osaa suojella lantion etuosaa liian suurilta voimilta tunnistaen tuon lantion etuosan heikon lenkin, ja siten koko potkun suoritustekniikka muuttuu. Näin potkusta tulee takapainoinen ja melko voimaton verrattuna sellaiseen potkuun, jossa koko ketju vatsalihasseinämää ja vastakkaista kättä myöten saadaan mukaan ketjun voimantuottoon. Haasteena on siis yksilöllistää Torin harjoittelua sen verran, että heikko lenkki saadaan vahvistettua ja ketju toimimaan kuormitusta paremmin jakaen. Mutta suurimmat haasteet eivät toki ole biomekaanisia, vaan liittyvät enemmän harjoittelun systemaattiseen toteutukseen. Tähän liittyy olennaisesti teini-urheilijan yleinen elämänhallinta(-hallitsemattomuus) ja (epä-)rationaalisuus valinnoissa… :-)
Tommi