Vaimoni työskentelee ison yrityksen palveluksessa toimialueenaan ‘change management’ eli muutoksen hallinta/johtaminen. Elämme maailmassa nopeiden ja jatkuvien muutosten aikaa. Yritykset ovat perustaneet osastoja, jotka keskittyvät pelkästään muutoksen aiheuttamien vaikutusten hallintaan. Jokainen status quo –tilaa ravisuttava muutos aiheuttaa uhan yrityksen tuottavuudelle ja eniten juuri muutoksen aiheuttaman ihmillisen elementin vuoksi. Jopa muutos positiiviseen suuntaan vaatii hallintaa ja johtamista, jotta ‘vanha vs. uusi –dynamiikka’ ei aiheuttaisi ylimääräistä kapulaa rattaissa. Taloudellisesti asiaa tarkastellen yritykselle on kannattavampaa maksaa muutoksen hallinnasta, kuin kärsiä hallitsemattomasta muutoksesta. Kaiken kaikkiaan ‘muutos’ on aina haastava prosessi ja erityisesti psykologisesta näkökulmasta.
Omien toimintatapojen, tavoitteidentai suunnan korjaaminen on usein vielä vaikeampaa , kuin yrityksen muutoksen hallinta. Joskus nuo muutokset tulevat ainoastaan olosuhteiden pakottamana. Muutos voi tietysti olla luonteeltaan positiivinen tai negatiivinen, joskin sen luokittelu on vaikeaa, sillä lopputulosta ei juuri koskaan näe tunnelin alkumetreiltä. Silloin tuo taivallus onkin usein aika pimeää ja ensimmäinen vaikutelma muutoksesta on negatiivinen.
Kun 26-vuotiaana pyrin muuttamaan ulkonäköäni vähemmän Mikki Hiiren oloiseksi, oli tavoitteen asettelu painojen siirtelyssä ja nostelussa mielestäni koko lailla kohdallaan. Takaraivossa oli myös oletus sekundääritavoitteesta eli suorityskyvyn automaattisesta noususta lihasmassan kasvamisen tuloksena. Vuonna 2004 saavutinkin mielestäni kunnioitettavia tuloksia kyykyssä ja apuliikkeissä ja personal trainer –kaveritkin kehuivat nopeata kehitystä. Mikki Hiiri oli siirtymässä historian sarjakuvalehdille.
Valehtelisin, jos väittäisin, että muutos olisi ollut tervetullut. Muutos alkoi SI-nivelen tulehduksella ja alaselän aamuöisellä säryllä. Ortopedisestä hoidosta ei juuri vaikuttanut olevan apua, ja viimein joku keksi lähettää reumalääkärille. Lääkäri totesi selkärankareumaksi (ankylosing spondylitis) ja jollain peruslääkkeillä lähdettiin liikkeelle. Vaivalla hankittu lihasmassa hävisi kohtuullisen nopeasti ja yhteensä 10kg lähti parissa kuukaudessa. Seuraavat viisi vuotta kului tämän muutoksen fyysisten ja henkisten vaikutusten hallinnassa tai hallinnan puutteessa. Ja noin kymmenen vuotta ensimmäisistä selkä/lonkka-oireista muutoksen tunnelin päässä näkyi selkeästi valoa.
Nyt 41-vuotiaana olen edelleen Mikki Hiiren kokoinen ja ehkä näkoinenkin, mutta samalla erittäin kiitollinen siitä, että pystyn liikkumaan ja pelaamaan kivuttomasti. Itse asiassa voima- ja lihasmassaominaisuuksia lukuunottamatta suorityskykyni ei ole varmaankaan paljon huonompi ja monelta osin se on itse asiassa parempi. 10-vuoden muutosprosessi jätti vihdoin pysyvät vaikutukset toimintatavoissa, mutta ennen kaikkea niihin johtavissa periaatteissa ja taustalla vaikuttavissa arvoissa. Uskon muutosvaikutuksista ylivoimaisesti suurimman osan olevan positiivisia. Ilman kivuliasta kokemusta ja pakotettua muutosta jahtaisin todennäköisesti edelleen pakkomiellettä ja pelkoani Mikki Hiirenä elämisestä. Sen sijaan nyt voin toteuttaa niin fyysisellä, kuin henkisellä, että hengelliselläkin tasolla niitä juttuja, jotka täyttävät sitä todellista Tommi Paavola –potentiaalia ja yksilöllistä suunnitelmaa – heikkouksistani ammentaen ja vahvuuksiani täydentäen.
Tämän toivon valmennuksessanikin tulevan esille – että tavoitteena on ainutlaatuisen ja yksilöllisen urheilijan ja ihmisen polun löytäminen ja siihen suuntaan rohkaiseminen.
Valoa tunneliin ja terveiset Mikki Hiirelle!
Tommi