Sanoihin on piilotettu paljon enemmän potentiaalienergiaa ja voimaa, kuin mitä meidän videoklippikulttuurimme perusteella voisi päätellä. Puhutun, kirjoitetun ja yleensä ilmaistun sanan vaikutus mielessä ja sielussa kantaa kauas ja syvälle. Usein sanotaan, että nimenomaan omat sanamme uppoavat mentaalimaaperään vielä erityisen syvemmälle ja kasvattavat siten vahvemmat juuret kuin muiden sanat. Mutta juuret mille?
Jokaista sanaa tai vastaanotettua viestiä voisi kuvata siemenenä, joka tippuu (tai istutetaan) maahan. Riippuen maaperän laadusta, tuo siemen voi oikeissa olosuhteissa kasvaa joksikin, vaikkapa kukaksi, pensaaksi tai puuksi.
Moni sana tippuu kovaan, kuivaan tai kylmään maaperään, eikä kasvu käynnisty, mutta toiset siemenet tippuvat otolliseen maaperään ja prosessi alkaa. On mielenkiintoista, miten satuttavat sanat melkein aina pääsevät otolliseen maaperään. Mutta samoin onneksi tuntuu käyvän vilpittömille sydämeen asti pääseville rohkaisuille, rakkauden ilmaisuille ja sanoille, jotka rakentavat ihmistä.
Kahden pienen tytön isänä mietin jatkuvasti, kuinka puhun heille; mitä sanon, miten sanon ja miksi sanon. Tiedän, että heidän elämänsä perusta rakennetaan yleisen huolenpidon lisäksi vanhempien (ja muiden heidän elämässään vaikuttavien) sanojen ja ilmaisun kautta. Kuinka helposti voin murtaa pienen sydämen vaikkapa lupaukseni pettämällä? Tai kuinka helposti voin aiheuttaa sanojeni täydellisen inflaation uhkailemalla erilaisilla seurauksilla ja sitten unohtaen ne toteltiin jatkossa tai ei?
Pidätkö sanasi? Lunastatko lupauksesi? Voiko sanaasi eli sinuun luottaa? Sanat ilmaisevat muille sitä jotakin minusta itsestäni, joka sitten täytyy usein toiminnalla todistaa oikeaksi – sanojen arvo siten nousee ja pysyy arvossaan ainoastaan sanansa jatkuvasti pitämällä. Yksikin turhista puheista johtunut luottamuspula murentaa sanojeni arvoa pitkäksi aikaa. Pidänkö sanani silloinkin kun se ei ole minulle eduksi ja siitä koituisi minulle harmia tai haittaa? Tai kieltäydynkö sanomasta jotain, joka on syvintä vakaumustani vastaan?
Nuorten naisten valmentajana tiedän, että sanoillani voi olla suuri vaikutus, niin hyvässä kuin pahassa. Miten korjaan tai kritisoin suoritusta ja miten kehun ja palkitsen sekä missä suhteessa? “Olen sinusta ylpeä.” on yksi mielisanomisistani, etenkin kun sille on hyvä perustelu taustalla – olenkin opetellut sen myös viittomakielellä, jotta viesti menee perille niin visuaalisesti kuin auditiivisesti. Nuoret tosin haistavat teeskentelyn, kuin koira makkaran, joten kehujakaan ei ihan turhaan kannata laukoa – muuten iskee sanojen valuuttaan välittömästi raju inflaatio.
Postmodernissa kulttuurissamme sanojen arvo onkin jo laskenut hurjasti, ainakin teoriassa. Ravi Zacharias kertoo tästä hyvän esimerkin: Television uutislähetyksessä raportoitiin kahdesta mielenkiintoisesta aiheesta: 1. Kyselytutkimus; onko sanoilla enää objektivista tai yleistä merkitystä vai onko sanojen ja termien sisältö henkilökohtaisen määrittelyn ja arvotuksen alaista. Tässä raportissa todettiin, että gallupissa haastateltujen ihmisten mielestä sanojen käyttö ja tarkoitus on henkilökohtaista ja, että esimerkiksi moraaliin liittyvät konseptit ja arvotukset ovat kaikkien itsensä määriteltävissä. 2. Toinen uutisotsikko käsitteli Saddam Husseinin valtaan ja Irakin tilanteeseen liittyviä asioita ja oli otsikoitu varoituksen omaisesti: “If Saddam Hussein does not stop playing his word games, we will start bombing Iraq.”
Käytännössä haluamme siis sanojen kuitenkin tarkoittavan yhteisesti sovittuja asioita, vaikka yritämmekin usein saada vapautusta niiden merkityksestä itseemme liittyvissä asioissa.
Ihmisen sanoilla voi siis olla voimakas vaikutus, niin sanojassa itsessään, kuin kuulijassakin. Sanoilla on muutettu maailmaa. Joskus puheet ovat johtaneet kansamurhaan ja joskus rasismin radikaaliin vähenemiseen. Jos ihmisen sanalla voi olla tällaiset vaikutukset, niin mikä vaikutus ja voima onkaan Jumalan sanassa?
Pari viikkoa sitten havahduin omaan kärttyisyyteeni. Tietyt tilanteet elämässä tuntuvat tökkäävän kepillä suoraan ärsytyskeskukseen ja oma reaktio tulee usein yllätyksenä itsellekin. Näin käy silloin tällöin liikenteessä, mikä tuntuu olevan universaali testi ärsytyskynnyksen herkkyydelle. Havaitsin samalla tuon asenteen ja olemuksen roikkuneen takin hihasta jo hetken aikaa, ja olin jo ärhennellyt perheellekin aikaisemmin. En halunnut jatkaa tällä känkkäränkkä-polulla, vaan analyyttinen mieleni lähti saman tien haravoimaan ratkaisuja asiaan sekaisesta muististani. Melko nopeastikin, aikaisemmasta kokemuksesta johtuen, löysin syyn ikävään käyttäytymiseeni. Se ei ollut työstressi, huono uni eikä se 25 mailia tunnissa edessäni ajava mummeli. Muistin, että on olemassa ainoastaan yksi asia elämässäni, joka antaa mieleeni rauhan, vähentää itsekkyyden määrää ja tekee minusta yleisesti ‘paremman’ ihmisen. Tuo asia on loppujen lopuksi yksinkertainen mutta samalla aika mysteerinen salaisuus. Raamatun eli Elävän Sanan lukeminen ja reflektointi päivittäin on ainoa asia, joka muuttaa minua siihen parempaan suuntaan ja ylläpitää uutta luomusta. Olin viime viikkoina alkanut aamulla skippaamaan tuon rutiiniksi muodostuneen tavan yli ja sählännyt jotain muuta. Ei kestänytkään kauaa, kun tuo vanha kärtty alkoi taas heräillä koomastaan.
Ja ennen kuin hylkäät Jumalan sanan vaikutuksen mahdollisuuden suoralta kädeltä, niin esitän sinulle pienen haasteen. Kokeileppa lukea Raamattua avoimella mielellä ja sydämellä vaikkapa 30 päivää 10 minuuttia kerralla joka aamu ja ilta. Testaa Jumalan Sanaa. Ja jos olet oikein rohkea, niin pyydä vielä Jumalaa puhumaan sinulle sanansa kautta. Katso mitä 30 päivässä tapahtuu. Ja jos mikään ei muutu, niin et ole hävinnyt kuin 20 minuuttia aikaa, jonka muutenkin tuhlaisit facebookissa tai television ääressä.
Aloita vaikka tästä:
Johanneksen evankeliumi alkaa seuraavasti…
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Sanasta miestä, sarvesta härkää – Finish Strong!
Tommi