Monta vuotta sitten osallistuin Amerikan merijalkaväen leikkimieliseen leuanvetokilpailuun paikallisilla kalaruokamessuilla. Riittävän määrän teknisesti hyväksyttäviä leuanvetorimpuiluja suorittanut voitti itselleen mustan T-paidan, jonka selässä luki “pain is just weakness leaving the body” eli huonosti suomennettuna “kipu on vain merkki heikkouden lähtemisestä kehosta”. Idea oli toisin sanoen, että heikkous lähtee kärsimällä harjoittelun/koulutuksen vaivoja ja kipuja.
Tuolloin nuoren miehen innolla ja fyysisen harjoittelun ‘rankaisemana’ kannoin ylpeänä uutta merijalkaväen logolla varustettua T-paitaani. Olin harjoitellut rankasti ja tunsin ansainneeni tämän statussymbolin. En kuitenkaan välttämättä ymmärtänyt, että kipua on monenlaista ja että itse aiheutettu harjoituksen epämukavuus ja kipu on kontrolloitua, lyhytkestoista ja vapaaehtoista. Myöhemmin jouduin havaitsemaan, että kipua toisenlaistakin, ja että tämä heikkouden poistaminen vaatii ehkä enemmän kuin 48 tuntia kestävän penkkipunnerruksesta aiheutuneen lihasarkuuden.
Jos olet kokenut kroonista kipua sairaudesta, onnettomuudesta tai loukkaantumisesta johtuvaa, niin tiedät millaista tuo ‘toisenlainen kipu’ on. Se ei ole kontrolloitua, lyhytkestoista eikä vapaaehtoista. Sen syy saattaa olla epävarma, sen loppua ei ole aina tiedossa eikä sen intensiteetti ole omissa käsissä. Selkärankareumaan liittyy usein S-I –nivelen tulehdus, joka saattaa olla erittäin kivulias. Itselläni ei ole mitenkään korkea kivunsietokyky mutta yleisestikin tämä tulehdus kuvataan aika ikäväksi; tämä johtunee sacro-iliac-nivelen rakenteesta ja vaikeudesta tahdonalaisesti kontrolloida sen liikettä. Joka tapauksessa kipu oli sitä luokkaa, että esimerkiksi sängyssä maatessa kääntyminen vatsalta selälle kesti noin viisi minuuttia yrittäessäni kierähtää varovasti salamanomaista hengityksen keskeyttävää kipua välttäen. Tämä oli vaihtelevasti kroonista useamman vuoden ajan.
No näinä aikoina ei tehnyt mieli laittaa samaa T-paitaa päälle. Ei tuntunut siltä, että heikkous oli lähdössä, pikemminkin päinvastoin. Kipujen kestäessä ja kroonistuessa ei oikein tiedä mihin suuntaan elämä lähtee kulkemaan, jos mihinkään. Tulevaisuuden suunnitelmat ei kiinnosta, masennus iskee päälle, ärtynyt nivel aiheuttaa ärtyneen mielen ja itseensä käpertynyt tila vie helposti kaikki ajatukset vain ja ainostaan kivun välttämiseen.
Olisihan se hienoa ja voitokasta sanoa, että omin voimin ja hampaita purren sieltä noustiin suomalaisen sisun siivittämänä. Helposti saattaisi unohtua miten yön tunteina kädet ristissä itkeskeltiin. Eihän se kyllä kiillota itseluottamustani yhtään, mutta onpahan ainakin totta. Miten krooninen kipu lopulta helpotti, sitä en osaa oikein selittää, mutta ei lääkkeillä eika omalla tsempillä ainakaan.
Kipua on monenlaista. Voitto on ainakin siinä, että omassa heikkoudessakin Jumala on vahva ja auttaa. Ja siinä, että kroonista kipua koettuaan empatia muita kohtaan lisääntyy kummasti. Ja siinä, että tuntee taas ihmiskehoa ja sen toimintaa vähän paremmin. Ja siinä, että oma ylpeys pysyy ehkä vähän paremmin aisoissa taas.
Niinpä, kyllä kai “pain is the weakness leaving the body” mutta ei ihan niin kun itse suunnittelin…
Finish Strong Finnish!
Tommi
"I can do all things in Christ who strengthens me." Phil 4:13.