Harjoittelun ja valmennuksen tieto on syntynyt ja syntyy ainakin neljällä eri tavalla. Henkilöstä tai toimintailmapiiristä riippuen näitä tiedon ‘lähteitä’ korostetaan tai arvostetaan eri tavalla. Väitän, että kaikkein parhaiten kypsynyt ja tasapainoisimmin muodostunut valmennus- ja harjoittelutietous on peräisin kaikista näistä lähteistä samanaikaisesti. Tiedon kerääminen eri lähteistä objektiivisesti vaatii itsearviointia omien mieltymysten, uskomusten ja tapojen suhteen. Seuraavassa nämä neljä eri lähdettä, joita pyrin tässä tarkastelemaan kriittisesti:

1. Tieteellinen tutkimus (evidence-based)

On turha kyseenalaistaa tieteellisen tutkimuksen olennaista osuutta harjoittelu- ja valmennustietoudessa. Samaan hengenvetoon voi kuitenkin sanoa, että mielestäni vaaka tähän suuntaan on mennyt tietyillä alueilla hiukan yli. Tutkimukset ovat tärkeitä ja olennaisia lähteitä etenkin määrällisen datan keräämisessä ja tulkinnassa, mutta jäykkä evidence-based -koulukunta ei kykene tuottamaan tarpeeksi innovatiivisia valmennusratkaisuja ja -metodeja, jotta pysyttäisiin kehityksen kärjessä nimenomaan luovia keinoja käyttämällä. Suomi on tietysti yksi tutkimuksen ja tieteellisen tiedon huippumaita ja se on todella hienoa. Varovasti varpaille astellen väittäisin kuitenkin, että tuo vahvuus on rajoittunut sen takia, että muut tiedonhankintamenetelmät ovat usein epäarvostettuja tai liian vähän käytettyjä suhteessa tutkimustietoon. Itse tieteellisiä tutkimuksia runsaasti lukevana voin helposti todeta niiden vahvistavan usein muin keinoin hankittua informaatiota. Pelkästään tutkimukseen luottaminen olisi kuitenkin uhka ainakin oman valmennusfilosofiani luovuudelle ja yksilöllisille, tilannekohtaisille ratkaisuille ja valmennusmenetelmille.

2. Logiikka

Käytämme maalaisjärkeä valmennuksessa enemmän kuin uskommekaan. Syy- ja seuraus -suhteiden tarkastelu ja looginen päättely johtaa monien valmennusmenetelmien valintaan tai hylkäykseen. Logiikkaa ei voida sivuuttaa tärkeänä tiedonmuodostamismenetelmänä. Se toimii usein ensimmäisenä porttina valmennusmenetelmien arvioinnissa. Tuntuuko joku loogiselta vai ei? Usein jopa tieteellisen tutkimuksen auktoriteetti kumotaan ihan puhtaan maalaisjärjen perusteella, vaikka tässäkin mennään varmaan silloin tällöin pieleen. Mielestäni logiikan tulisi vahvistaa tieteellista tutkimusta ja toisinpäin, ja jos näin ei ole niin kannattaa pysähtyä miettimään hetkeksi ja arvioida uudelleen.

3. Kokemus

Kokemuksen tuoma tieto on niin vahvasti omaan elämään sidottua, että se voi olla joko erittäin toimivaa ja käytännöllistä tai hyvin vaarallista. On vaikeaa olla puolueeton arvioidessaan omia kokemuksia, joihin väistämättä liittyy tunnelataus, positiivinen tai negatiivinen. Omat kokemukset ovat tärkeä tapa saada tietoa ja usein tehokkain tapa saavuttaa uusi taso valmennuksessa, mikäli niiden kautta saavutettu informaatio on arvioitu objektiivisella tavalla. Vanha esimerkki on valmentaja, joka on samalla entinen urheilija ja harjoituttaa urheilijoitaan aivan samalla tavalla kun hän itse joskus aktiiviaikoinaan harjoitteli. Tämä ei sinänsä ole väärin, mutta mikäli nuo vanhat valmennuskeinot ovat tavalla tai toisella hedelmättömiä, niin uusiutuminen valmentajana on vaikeaa subjektiivisten kokemusten ollessa voimakkaina tiedon hankinnan sisäänheittäjinä.

Oma kokemus kasvaa vain ja ainoastaan ajan kanssa ja monet valmennusprosessit kypsyvät omien kokemusten kautta toimiviksi työkaluiksi. Virheet matkan varrella ovat varmaan niitä dynaamisimpia opettajia. Virheet ovat välttämättömiä oppimisen kannalta ja niissä on potentiaalienergiaa, joka aiheuttaa muutoksia valmennustietoudessa ja toteutuksessa, parhaimmillaan tietysti positiivisia sellaisia. Eli experience-based on aivan yhtä olennaista kuin evidence-based.

4. Perimätieto

Valitettavasti suuri osa valmennustietoutta saadaan näinä päivinä lähes pelkästään internetin välityksellä. Ketkä siellä verkossa tuuppaavat sitä uutta tietoa ulos? Pääasiassa nuoret valmentajat ja pojanklopit, kuten allekirjoittanutkin viela itse on. Miten saamme ajan ja paineen puristuksessa muodostunutta patinoitunutta harjoitteluviisautta, kun alalla todella pitkään toimineet eivät toimita blogeja ja kikkaile facebookissa? Mm. Heikki Kantolan Valmennuksen Jalanjäljillä –kirja on erinomainen esimerkki perimätiedon keräämisestä yksiin kansiin. Tiesitkö muuten, että jo Paavo Nurmi teki aktivoivia ja dynaamisia alkuverryttelyitä, joita oli oppinut jostain matkansa varrelta.

Suomalainen valmennuksen perimätieto ei mielestäni ole siirtynyt kovin hyvin sukupolvelta toiselle. Arvostetaanko tuota kokemuksen syvää ja monta kertaa nöyrää ja hiljaista ääntä, joka kertoo , että näillä työvälineillä me saavutimme tulosta ja menestystä 40 vuotta sitten. Kuunteleeko kukaan? Tai toisaalta, löytyykö niitä perimätiedon jakajiakaan, vaan pidetäänkö valmennussalaisuudet tarkasti omina kunnes aika jättää, ettei vaan kukaan muu saisi hyviä tuloksia? Kyllä me valmentajat varmaan loppujen lopuksi saisimme kerättyä koko lailla optimaalisen valmennustietouden käyttöömme, jos olisi muutama sata vuotta aikaa tiedon keräämiseen ja soveltamiseen. Ainakin siihen asti, kun keskimääräinen elinikä on alle 200 vuotta, voisimme ottaa opiksi hiukan paremmin niiltä, jotka ovat palloa tallanneet meitä pidempään.

KAIKKI näistä tiedonhankintamenetelmistä yhdessä johtavat mielestäni tasapainoiseen, ajankohtaiseen ja käytännölliseen harjoittelu- ja valmennustietouteen, jonka tuloksena saadaan poimia toiminta- ja suorituskyvyn hedelmiä niin tavallisen elämän kuin urheilunkin areenoilla.

Finish Strong!

Tommi

“Information is not knowledge.” Albert Einstein.