Usein kuulee sanottavan, että “ihminen on pohjimmiltaan hyvä olento.” Mikäli tämä on totta, niin itse olen varmaan se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Minusta en ole ollenkaan pohjimmiltani “hyvä”. Tai kaipa se taas riippuu siitä miten “hyvä” määritellään. Tai mitä on se “pohjimmiltaan”?
Onko hyvyys erilaisten moraalisten rikkeiden poissaoloa? Vai onko se ihmiskunnan keskiarvopahuuden yläpuolella olemista? Kenties lain rikkominen olisi hyvyyden raja-aitojen ylittämistä?
En tiedä sinusta, mutta kun itseltäni tulee se “pohja” näkyviin, niin aina se ei ole kovin kaunista katseltavaa tai kuunneltavaa. Se “pohjimmaisuushan” tulee esille mielestäni ainakin silloin, kun vähän ravistellaan, sekoitellaan ja kaivellaan. Elämän pienet ja isot kriisit paljastavat sitä pohjaa silloin tällöin. Kriisin syvyys ja kesto usein vaikuttavat siihen miten paljon pohjimmaisuus pulpahtaa pinnalle. Omat kriisini ovat ainakin tuoneet pohjasta vähemmän “hyviä” ominaisuuksia pintaan. Yhtenä esimerkkinä on sairaus ja krooninen kipu, joka omassa vaelluksessani toi esille kaikenlaista pohjasakkaa.
Toisaalta myös sanomalehteä lukiessa saa mielestäni jotain kuvaa siitä miten ihminen vastaa kriisitilanteessa ja miten se pohjimmaisuus ilmenee. Useimmat uutiset eivät ole kovin mukavaa luettavaa. Maailman kriisit ovat mittakaavaltaan ja intensiteetiltään monesti hiukan toisenlaisia kuin meillä Suomessa on totuttu. Kriisejä tulee kuitenkin jokaisen elämässä ja monesti tiukat tilanteet paljastavat totuutta omasta pohjastamme. Kuten kuuluisa koripallovalmentaja John Wooden sanoi: “Ei urheilu kehitä luonnetta, se paljastaa vaan millainen se luonne on.” Samaa voisi sanoa varmaan monista muista elämäntilanteista ja haasteista. Täytyy joskus tosiaan ihmetellä sitä miten jo virkistyshenkinen puulaakijalkapallo voi kaivaa esille sitä pohjimmaisuutta - aika lähellä se pohja siis taitaa kuitenkin olla.
Jos ihmisen pohjimmainen hyvyys olisi totta, niin esimerkiksi globaalinen tasa-arvo toteutuisi kohtuullisen helposti. Maailman köyhimpien ja näkäisimpien ja heikoimpien pelastaminen vaatisi tasa-arvoa esimerkiksi ruoan ja veden ja perusasumisen kriteereiden suhteen. Tämähan toteutuisi suht hyvin jakamalla omaisuutemme sitä tarvitsevien kesken ja edes kohtuuttomasti ei tarvitsisi kärsiä prosessissa itse. Eikö jo pelkästään maailman ja ihmisen itsekkyys, itseni mukaanlukien, todista siitä, että pohjimmiltaan hyvän ihmiskunnan maapallolla tällaista kestämätöntä tasa-arvoa ei olisi olemassa. Vai miksi sitten 21 000 lasta kuolee päivässä syihin, jotka ovat ennaltaehkäistävissä? Tai miksi joka sekunti jossain pain maailmaa lapsi myydään orjuuteen? Minkä hienon termin voimme tälle antaa, jotta pääsemme tästä pälkähästä ja silti kutsua itseämme pohjimmiltamme hyviksi?
Sivilisaatio ja korkea koulutus on muuttanut tiettyjä asioita mutta toisaalta kliinisempi ja teknologiaan nojaava “pohjimmaisuus” on lisääntynyt. Oman kodin yksityisyydessä voi jo tietokoneella osallistua monenlaiseen toimintaan, jotka eivät ole pelkästään rikollisia mutta useimpien määrittelyn perusteella hyvyyden vastakohtia.
Joku fiksu tuumasi, että “Even the most compelling evidence does not seem to change man’s high opinion of himself.” Eli vapaasti suomentaen: “Edes kaikkien vakuuttavimmat todisteet eivät näytä muuttavan ihmisen mielipidettä omasta erinomaisuudestaan.”
Maapallolla on kävellyt yksi henkilö, joka on ollut pohjimmiltaan hyvä. Jeesus Kristus on ainoa, jonka pohjimmaisuutta kaivellessa tulee esille vain lisää hyvyyttä. Hän oli ihmisenä hyvä ja on Jumalana hyvä ja sen takia kykenevä pelastamaan ihmiskunnan ja tarjoamaan jokaiselle yksilölle pelastusta ja vapautusta pohjimmaisuudestaan. Kaikkein ’hyvin’ asia, jonka itse voin tehdä, on kertoa hyvästä paimenesta, joka maksaa velat ja kantaa maailman, minun ja sinun, “pohjimmaisuuden” ja antaa samalla vielä uuden elämän.
Good News! Finish Strong!
Tommi