Uskoisin, että kaikki ihmisliikkeen parissa tavalla tai toisella työskentelevät ymmärtävät, että jokainen kehon osa on tehtävässään ainutlaatuinen ja korvaamaton. Korva ei voi ottaa silmän roolia ja kädet toimivat varsin rajoitetusti jalkoina.
Kaikilla nivelillä, lihaksilla, elimillä ja järjestelmillä on oma tehtävänsä, jossa ne on tarkoitettu toimimaan. On toki mahdollista, että joskus vaikkapa lihas joutuu ottamaan tehtäväkseen toimia, jotka eivät sen alkuperäiseen rooliin oikeasti kuulukaan. Mutta jokaisella kehon osalla on tietty spesifi alkuperäinen rooli ja tehtävä, jota muut kehon osat eivät pysty yhtä hyvin, tai ollenkaan, hoitamaan.
Voisi siis varmasti sanoa, että jokaisella kehon osalla on todella ainutlaatuinen tarkoitus, merkitys ja tehtävä.
Usein puhutaan, ja varsinkin viime aikoina, urheilijan yksilöllisyydestä ja siten harjoitustapojen ja ohjelmoinnin räätälöinnistä kyseisen yksilön tarpeisiin. Urheilijaakin voi siten kutsua ainutlaatuiseksi, sillä toista samanlaista ei varmasti löydy.
Mutta mitenkäs valmentajat sitten?
Kuinka paljon sujuvammin asiat hoituisivatkaan, jos ymmärtäisimme ‘ainutlaatuisuuden’ konseptin omassa elämässämme ja sitä kautta myös työtehtävässämme? Olisiko vähemmän kateutta, egoilua ja turhaa kinastelua ja ehkä enemmän jakamista, rohkaisemista ja tukemista?
Jos ei usko omaan ainutlaatuisuuteen ja tarkoitukseen tällä pallolla, niin sitten sitä usein lähtee itselleen alitajuisesti jotenkin keksimään tai luomaan. Kaikki varmaan haluavat olla jollain tapaa tehtävässään ‘parhaita’ ja oikeassa, mutta aika usein se asema saavutetaan jonkun toisen kustannuksella.
Olisiko mahdollista, että niinkuin kehon osilla, meilläkin on ainutlaatuisuus, jota kukaan ei pysty meiltä ottamaan? Onko mahdollista, että meillä on tehtävä, joka on meille se ‘nyrkki silmään’ sopiva homma?
Kaikki eivät voi olla hauiksia tai lonkkaniveliä, mutta jokaisella on tehtävä ja jokainen on jo syntymästään täysin ainutlaatuinen. Mitäköhän tapahtuisi, jos jokainen meistä toimisi täsmällisesti omassa tehtävässään, nöyrästi mutta oman ainutlaatuisuutensa tuntien sekä naapurin toimintaa epäitsekkäästi tukien?
Tai vaikka vähän spesifimmin kysyen…kuinka paljon vähemmän nuoria syrjäytyisi, jos he edes uskoisivat olevansa täysin ihmeellisen ainutlaatuisia ja todelliseen tarkoitukseen luotuja?
Pohdinpahan vaan…
“Nobody can go back and start a new beginning, but anyone can start today and make a new ending.” Maria Robinson.
So Finnish strong!
Tommi
I praise you because I am fearfully and wonderfully made; your works are wonderful, I know that full well. Psalm 139:14