Kirjoitan tätä keskellä voimakkaan ja ajoittain ahdistavan odotuksen keskellä. Odottamisen konsepti kuuluu niin teologisesti kuin hengellisesti kristinuskoon ja itse asiassa ihan jokaisen ihmisen arkeen ja elämään. Taivalluksemme varrelle mahtuu monia tilanteita ja hetkiä, lyhyitä ja pitkiä, joissa odotetaan. Talvella odotetaan kesää, koulussa odotetaan kellon soimista, töissä odotetaan ylennystä ja kotona odotetaan ruokaa tai karkkipäivää ja sitten taas armeijassa kiirehditään odottamaan. Joskus odotetaan positiivisia asioita ja tapahtumia, joskus taas negatiivisia ja pelottavia juttuja.
Odottaminen on kuin kestävyysharjoittelua, joka ei tunnu loppuvan ollenkaan. Fyysisessä harjoittelussa on useimmiten itse loppujen lopuksi kontrollissa siitä, milloin harjoitus päättyy. Mutta joskus elämässä odottaminen testaa ja venyttää toden teolla omia äärirajoja ja aiheuttaa ylikuormituksen tai ärsykkeen, joka on reilusti epämukavuusalueella. Voimme olettaa, että fyysisen harjoittelun tavoin, odottaminen kehittää kykyämme odottaa, mutta se vaikuttaa myös olevan yksi ‘testeistä’, joka mittaa, mutta myös kehittää luottamustamme, kärsivällisyyttämme ja uskoamme.
Odottamisessa, tai sen puutteessa, demonstroituu hyvin miten kaukana Jumalan aikataloudesta olemme nykyään. Yritämme hotkia elämyksiä ja hetkiä mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Täytämme pienetkin odotuksen hetket stimulaatiolla, informaatiolla ja kaikella mahdollisella täytteellä, jotta emme ‘hukkaisi’ aikaa tai tylsistyisi. Pitää oikein miettiä mitä bussipysäkillä odottaessa tai lääkärin odotushuoneessa tuli ennen vanhaan tehtyä ja pohdittua – varmaan meni sekin aika ihan hukkaan, kun ei ollut vielä keksitty miten sen voisi käyttää ‘tehokkaasti’.
Raamatun lehdillä odottaminen on usein toistuva teema, lähestulkoon yksi kantava sellainen. Miten tätä tulisi tulkita? Miksi odottamisella olisi niin suuri merkitys? Ja miksi ylipäänsä odottaa, jos sitä mitenkään pystyy välttämään?
Jesajan kirja (40:30-31) antaa meille yhden tutuimmista ja rohkaisevimmista Raamatun jakeista odottamiseen liittyen:
“Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.”
Kukapa ei välillä väsyisi ja kokisi heikkoutta. Silloinhan se odottaminen juuri vaikeaa onkin. Se on vähän kuin menisi hurjan nälkäisenä ruokaostoksille – ei silloin enää jaksakaan odottaa kodin ruokapöytää, vaan päätyy helposti karkki- ja suklaahyllyille. Kuinka moni meistä jaksaa odottaa Herraa, kun seuraavaa askelta ei ole näkyvissä ja odotus vaan jatkuu ja jatkuu? Onko minulla uskoa ja luottamusta Jumalan ajoitukseen vai rapisevatko ne nopean tyydytyksen karkkipussit heti kun vastaus kestää?
Odottaminen on epäilemättä luonnettamme kehittävä harjoitus ja testi, joka valmistaa meitä tulevaan. Mutta samalla Kaikkivaltiaan Jumalan ajoitus perustuu aina parhaaseen mahdolliseen tietoon ja viisauteen, niin menneestä, nykyisestä kuin tulevaisuudestakin. Kun tämä viisaus yhdistyy täydelliseen rakkauteen ja suunnitelmaan meidän parhaaksemme, on helpompi ymmärtää odottamisen merkitys ja suurempi tarkoitus.
Herraa odottavat saavat uuden voiman! Finnish Strong!
Tommi