Elämänkatsomus vastaa tiettyihin elämään liittyviin peruskysymyksiin. Annetuista vastauksista muodostuu se filosofia ja näkemys, jonka kautta henkilö tarkastelee maailmaa, muita ihmisiä ja itseään.
Kaikilla ihmisillä on elämänkatsomus, vaikka varmaan useat pyrkivät sen kiistämäänkin. Uskonnollinen filosofia on elämänkatsomus yhtä lailla kuin ateismikin.
Se, että monet välttävät elämän peruskysymyksiin vastaamista kokonaan, ei poista kysymyksiä tai kiellä niiden olemassaoloa. Yksi huolestuttavimpia piirteitä yhteiskunnassamme on onkin juuri se, että näitä kysymyksiä ei edes kysytä, vastauksien pohtimisesta puhumattakaan. Vai kysytäänkö sittenkin? Ehkei vaan sitten ääneen niin paljon…
Itse muistan peruskysymysten miettimisen olleen melko pinnallista nuorella iällä. Sisäiset pohdinnat eivät olleet kovin filosofisia tai muuten syvällisiä. Vastauksia ei juuri tarvinnut miettiä, kun elämä itse ei johtanut kysymyksiin?
Erilaiset ongelmat, haasteet, surut ja sairaudet nostavat usein näitä kysymyksiä lähelle pintaa. Itselläni ainakin kävi näin. Miksi-kysymykset lisääntyvät elämän esteradan vaikeutuessa. ‘Helppo’ elämä ei vaadi vastauksia kysymyksiin, jotka eivät nouse pinnalle häiritsemään.
Elämänkatsomukselliset kysymykset voidaan kuulemma jakaa neljää kategoriaan tai ihan suoraan neljän kysymyksen muotoon. Mitä itse vastaisit seuraaviin kysymyksiin?
Lopputuloksena on oma elämänkatsomuksesi ydin...
Mistä ja miten ihminen, maailma ja elämä yleensä on saanut alkunsa? (alku)
Mihin perustat ymmärryksesi oikeasta ja väärästä? (moraali)
Mikä on oman elämäni tarkoitus?
Mihin päädyn kuoltuani?
Oletko miettinyt ko. kysymyksiä? Mikä on vaikein kysymys sinulle henkilökohtaisesti?
Itse arvostan sellaista henkilöä, vastauksien sisällösta huolimatta, joka on uskaltanut miettiä vastauksia elämän peruskysymyksiin.
Finnish Strong my friend!
Tommi