Juokse – Hyppää – Heitä!

Periaatteet: Kaikki vuoden aikana mainitut :-)
Sovellus: Kuntosalivariaatioita (juoksu, hyppy, heitto)

Suomen 100-synttärivuoden kunniaksi aloittamani Projekti-52 alkaa olla pian päätöksessä. Toiseksi viimeinen blogikirjoitus on tietyllä tapaa kaikkein helpoin tai yksinkertaisin, sillä sen teemassa yhdistyvät kaikki ihmisliikkeen periaatteet puhtaimmillaan. Käsittelemme tässä siis liikkeitä ja suorituksia, joissa keho toimii ‘tiedostamattomasti ja itseohjautuneesti’ kaikki järjestelmät integroituna tavoitteen perusteella. Nämä liiketehtävät, eli juoksu, hyppy ja heitto eri muodoissaan, sisältävät käytännössä kaikki ihmisen suorituskyvyn ydinajatukset. Periaatteet, joita on vuoden verran nyt pohdiskeltu, tulevat automaattisesti mukaan juoksussa, hypyssä ja heitossa. Emme kuitenkaan tarkastele näitä liikkeitä yleisurheilun lajin kautta, vaan ‘yleisenä urheiluna’ ja toivottavasti osana kaikkien urheilijoiden oheisharjoittelua.

Näiden kolmen perusliikemallin määritteleminen on itse asiassa aika haastavaa, jopa huvittavaa. Mitä on hyppääminen? Tai juokseminen? Tai heittäminen? Pidämme niitä niin itsestäänselvinä ja ymmärrettävinä liikkeinä, että emme oikeastaan osaa sanallisesti kuvata niitä, jos pyydettäisiin. Pystymme kyllä määrittelemään ja kuvailemaan monimutkaisia elimistön prosesseja, mutta joskus meillä on vaikeuksia ‘yksinkertaisimpien’ perusasioiden ajattelussa ja ilmaisussa. Kenties perusteidenkin perinpohjainen käsittely ensin kognitiivisesti ajatuksissa ja sitten verbaalisesti kielen muodossa tarkentaisi myös käytännön ymmärrystä ja avaisi uusia ovia harjoittelun toteutuksessa.

Juoksu

Voisimme ehkä määritellä juoksun (omin sanoin) olevan nopea ja tavoitteellinen siirtyminen paikasta A paikkaan B sekä jalkojen ja käsien vuorottaista rytmiä, elastista energiaa ja vastavaikutusvoimaa hyväksikäyttävä liikemalli. Emme kuitenkaan puhu tässä hitaasta hölkkäilystä (slow jogging = slogging), vaan maksimaalisesta juoksuvauhdista suhteessa etäisyyteen (vrt. 10m – 1000m). Samalla on hyvä tehdä ero kävelyn ja juoksun välillä, vaikka yhtäläisyyksiä liikemallien välillä onkin paljon enemmän kuin eroja. Kävelyn ja juoksun eroja löytyy mm. energiantuotosta, mekaniikasta, askelkontaktista ja yleisesti askelsykleistä. Molemmat liikemallit ovat tietenkin tarpeellisia niin autenttisissa liiketehtävissä kuin oheisharjoittelussakin, mutta vaikutukset ovat hyvinkin erilaisia.

Juoksu on siis normaalissa elinympäristössämme siirtymistä horisontaalivektorilla fysiikan lakien vaikuttaessa kehoon ja liikkeeseen. Niinpä juoksuliike kuussa tai vedessä ovat hyvin erilaisia suorituksia suhteessa perusversioon maan kamaralla. Juoksuliike elämässä syntyy tavoitteesta tai tarpeesta saavuttaa määränpää nopeammin kuin kävelemällä on mahdollista tai kannattavaa – näin intentio ja motivaatio ohjaavat meidät vaihtamaan kävelyn juoksuksi, kun aika-muuttuja tikittää takaraivossa tai sekuntikellossa. Juoksukilpailussa suurin tavoite nopean liikkumisen lisäksi on tietysti mahdollisimman hyvä sijoitus maalissa tai vaikkapa jalkapallo-ottelussa pallokosketus ennen vastustajaa.

Juoksu on ihmisen suorituskyvyn perusliikemalleista kenties kaikkein tärkeimmässä asemassa. Juoksuliike on 1) spesifi monen urheilulajin vaatimuksiin, ja sen 2) harjoitusvaikutukset elimistössä ovat yleishyödyllisiä. Oheisharjoittelussa juoksua voi toki soveltaa monella tavalla, mutta kenties kaikkein eniten positiivista ja vähiten negatiivista siirtovaikutusta saavutetaan lyhyemmän etäisyyden ‘pikajuoksu’—tyyppisillä harjoitusmetodeilla. Lyhyitä, lähellä maksimaalista suoritusta, toteutettuja spurtteja voidaan soveltaa esimerkiksi puhtaasti nopeuden kehittämiseen, hapenottokyvyn parantamiseen, hormonaaliseen aktivointiin tai vaikkapa painon pudotukseen. Juoksuharjoittelun toteuttaminen käytännössä (muuttujat; etäisyys, toistot, palautuminen, suunnat, alusta, kaltevuus, vastus ym.) riippuu luonnollisesti urheilijan tavoitteista ja lähtökohdista, niin kuin mikä tahansa muukin harjoitusmenetelmä.

Hyppy

Hyppyjen kategoriaan voimme sisällyttää kahden jalan hypyt, vuorottaisrytmin loikat, yhden jalan kinkat sekä erilaiset yhdistelmät. Hypyssä painovoiman vaikutus yleensä korostuu, koska vertikaalivektorin liike on suurempaa – näin ponnistus sekä alastulo asettavat massan kiihdyttämisen ja hidastamisen suhteen erikoisvaatimuksia keholle. Useimmat urheilutilanteissa tehdyt hyppyliikkeet muodostuvat vertikaalisuunnan liikkeen lisäksi myös horisontaalisuunnan liikkeestä sagitaali, frontaali ja/tai transversaalitasossa.

Luonnollinen motivaatio/intentio hyppäämiseen syntyy ulkoisen draiverin, kuten esteen ylittämisen tai pelivälineeseen kurottamisen kautta. Monet urheilijat hyppäävätkin korkeammalle tai pidemmälle selkeän ulkoisen tavoitteen perässä, kuin ilman ‘tehtävää.’ Hyppääminen on myös liikejärjestelmän resursseja runsaasti kuormittava suoritus ja keskushermoston kontrolli vaikuttaa tehon määrään sitä tilanteen mukaan säädellen. Kontrollikeskusta erityisesti kiinnostava liikkeen taloudellisuus onkin paljon pomppivalle elintärkeä ominaisuus, jota elastisten elementtien osallisuus voi parantaa huomattavasti. Hyppäämisessä elastisten elementtien venymis-lyhenemis -toiminnan lisäksi kehon sisäinen jännite alustaa vasten on huomattavan tärkeää. Tämän vuoksi oikea-aikainen ja nopea voimantuotto (kehon sisäinen jännite ulkoista voimaa vastaan) mahdollistaa suuremman tehon hyppysuorituksessa.

Hyppyjen käyttö harjoittelussa monine variaatioineen on erinomainen ajan ja energian investointi useimmille urheilijoille ja ihmiselle yleensä. Oheisharjoittelussa on hyvä kuitenkin ottaa huomioon urheilijan lajissa suorittamat hypyt ja kuormittavat kontaktit, jotta päällekkäisyydeltä ja ylikuormittumiselta vältytään.

Heitto

Ihmisellä on verrattain ihmeellinen kyky lingota esineitä kännykästä keihääseen tai kuntopalloon. Meillä on luontaiset edellytykset heittämiseen horisontaalisuunnassa. Sormista varpaisiin kulkeva voimantuottolinja mahdollistaa liikkeen varaamisen ketjuihin. Heittoliikkeen motoriikka ja taito luovat edellytykset kehon optimaalisen yhteistyön (liikkeen osien järjestys ja ajoitus) kautta.

Heittoliikkeellä on lukemattomia variaatioita. Voimme heittää yhdellä tai kahdella kädellä, ylös, alas, eteen, taakse, kierteisesti tai suoraan sivulle. Meidän on mahdollista yhdistää alavartalon liike, kuten kyykky, hyppy tai juoksu, heittoliikkeeseen. Koordinaatio onkin heittoliikkeen suoritusta ja sen osia yhteen liimaava motorinen osatekijä. Lisäksi heitossa kulminoituu nopeus ja räjähtävyys (heittokäsi) sekä voimakeskuksen taustatuki.

Oheisharjoittelussa heittoliikkeillä on ainutlaatuinen vaikutusmahdollisuus liikeketjuissa, varsinkin kierteisellä tasolla. On myös kohtuullisen vaikea löytää tai luoda muita harjoitusmenetelmiä, joissa kuorma voidaan päästää liikkeen lopussa irti käsistä. Tämä mahdollistaa pikavoiman harjoittelun ilman tarvetta saattovaiheessa hidastamiseen ja siten liikenopeuden rajoittamiseen. Irti päästäminen korostaa myös nopealla liikkeelle ominaista jännitys-rentous -sykliä, jota on muuten vaikea saavuttaa perusharjoitteilla.

“Scientists have proven that it’s impossible to long-jump 30 feet (9.14m), but I don’t listen to that kind of talk. Thoughts like that have a way of sinking into your feet.”

— Carl Lewis

Silmät johtaa ja kroppa seuraa

Periaate: Anatominen liikkeen draiveri, Ketjureaktio, Aisti-informaatio
Sovellus: Silmien/katseen käyttö aktivoivassa lämmittelyssä

Liikkumisemme elämässä ja urheilussa on usein reaktio johonkin ‘draiveriin’ tai ns. liikkeen käynnistäjään. Draivereita toiminnallemme voidaan löytää monelta eri tasolta (fyysinen, psyykkinen, emotionaalinen, sosiaalinen ym.) Anatomiset draiverit ovat niitä kehon osia, joiden toiminta johtaa tehtäväsuuntautuneen ketjureaktion käynnistymiseen liikejärjestelmässämme. Draiveri on usein se kehon osa, joka liittyy kaikkein läheisimmin itse tehtävän suoritukseen; esimerkiksi karaten lyönnissä draiveri on nyrkki/käsi, kun taas palloa potkaisevalla se on luonnollisesti jalka. Mutta draiveri voi myös olla tietyissä liikkeissä hiukan vaikeampi tunnistaa tai niitä voi olla useampia. Valitessamme oheisharjoitteluliikkeitä tietyn lajin tarpeisiin on hyödyllistä tietää mitä draivereita lajissa esiintyy ja miten ne synnyttävät suorituksen sisäiset ketjureaktiot.

Yksi liikkeen voimakkaimmista draivereista on katseemme, toisin sanoen silmämme. Kehomme liikkuminen palvelee informaation keräämistä ympäristöstä. Tarve liikuttaa, hallita tai stabiloida kehoa liittyy monta kertaa nimenomaan mahdollisimman tarkan ja häiriöttömän visuaalisen informaation saantiin. Haluamme pitää pään paikallaan, suorassa ja mahdollisimman lähellä silmien toiminnan helpottamiseksi. Usein kehon asento ja liikkumisen tapa valitaan pelkästään katseen kohdistamisen perusteella. Silmien kautta tuleva havainnointitieto on suuressa osassa urheilukentällä tapahtuvassa päätöksenteossa ja siten katseen rooli korostuu liikkumisen tärkeänä draiverina.

Silmien toiminta vaatii usein pään liikuttamista, ainakin useimmissa lajeissa, joissa ympäristön havainnointi on olennaista. Pään liikuttaminen on seuraava vaihe silmien aloittamassa ketjureaktiossa ja johtaa välittömästi liikevasteeseen muuallakin kehossa. Pään kääntäminen oikealla tai vasemmalle aiheuttaa kiertoliikkeen kaularangassa ja sitä kautta myös rintarangassa sekä alempana lannerangassa johtaen kiertoon lopulta myös nilkassa ja jalkaterässä, etenkin jos katseen hakema kohde vaatii enemmänkin pään kääntämistä. Samoin katse ylöspäin johtaa rangan ojentumiseen, vatsalihasseinämän venymiseen ja dorsifleksioon nilkassa, kun taas katse alaspäin synnyttää rangan koukistumisen, lonkan koukistumisen ja lievän plantaarifleksion nilkassa.

Oheisharjoittelussa, ja varsinkin kuntosalilla, silmien käytön tarve rajoittuu aika usein kehon yleisen tasapainon ylläpitämiseen. Pään pitäminen paikallaan ja sitä kautta vapausasteiden rajoittaminen rangassa ja muissa nivelissä onkin hyvin perusteltua voimaharjoittelussa jo turvallisuussyistä. Tietyissä fysiikkaharjoittelun rakennuspalikoissa, kuten valmistavissa harjoitteissa, on kuitenkin mahdollista liittää silmien käyttö osaksi kokonaisuutta. Urheilutilanteelle tyypillisten autenttisten draivereiden käyttö oheisharjoittelussa valmistaa kehoa kokonaisvaltaisemmin lajin vaatimuksiin. Lajisuorituksissa missä laaja ympäristön havainnointi (esimerkiksi palloilulajit) tai katseen käyttö tilantajun ja kehonhallinnan vuoksi (akrobatialiikkeet/ -temput) on olennaista, vaaditaan optimaalista silmien, pään ja kaularangan aloittamaa ketjureaktiota. Näiden 3D-ketjureaktioiden ‘harjoittelu’ ja edellytysten parantaminen voisi sopia vaikkapa sinne aktivoivaan lämmittelyyn ja valmistaviin toimenpiteisiin.

“Movement is driven by our physical environment: gravity, ground reaction force, momentum, etc. Movement is also driven by our body parts that include hands, feet, eyes, and pelvis. Movement is also driven by behavioral factors: pain, fear, and goals.”

— David Tiberio