Juokse – Hyppää – Heitä!

Periaatteet: Kaikki vuoden aikana mainitut :-)
Sovellus: Kuntosalivariaatioita (juoksu, hyppy, heitto)

Suomen 100-synttärivuoden kunniaksi aloittamani Projekti-52 alkaa olla pian päätöksessä. Toiseksi viimeinen blogikirjoitus on tietyllä tapaa kaikkein helpoin tai yksinkertaisin, sillä sen teemassa yhdistyvät kaikki ihmisliikkeen periaatteet puhtaimmillaan. Käsittelemme tässä siis liikkeitä ja suorituksia, joissa keho toimii ‘tiedostamattomasti ja itseohjautuneesti’ kaikki järjestelmät integroituna tavoitteen perusteella. Nämä liiketehtävät, eli juoksu, hyppy ja heitto eri muodoissaan, sisältävät käytännössä kaikki ihmisen suorituskyvyn ydinajatukset. Periaatteet, joita on vuoden verran nyt pohdiskeltu, tulevat automaattisesti mukaan juoksussa, hypyssä ja heitossa. Emme kuitenkaan tarkastele näitä liikkeitä yleisurheilun lajin kautta, vaan ‘yleisenä urheiluna’ ja toivottavasti osana kaikkien urheilijoiden oheisharjoittelua.

Näiden kolmen perusliikemallin määritteleminen on itse asiassa aika haastavaa, jopa huvittavaa. Mitä on hyppääminen? Tai juokseminen? Tai heittäminen? Pidämme niitä niin itsestäänselvinä ja ymmärrettävinä liikkeinä, että emme oikeastaan osaa sanallisesti kuvata niitä, jos pyydettäisiin. Pystymme kyllä määrittelemään ja kuvailemaan monimutkaisia elimistön prosesseja, mutta joskus meillä on vaikeuksia ‘yksinkertaisimpien’ perusasioiden ajattelussa ja ilmaisussa. Kenties perusteidenkin perinpohjainen käsittely ensin kognitiivisesti ajatuksissa ja sitten verbaalisesti kielen muodossa tarkentaisi myös käytännön ymmärrystä ja avaisi uusia ovia harjoittelun toteutuksessa.

Juoksu

Voisimme ehkä määritellä juoksun (omin sanoin) olevan nopea ja tavoitteellinen siirtyminen paikasta A paikkaan B sekä jalkojen ja käsien vuorottaista rytmiä, elastista energiaa ja vastavaikutusvoimaa hyväksikäyttävä liikemalli. Emme kuitenkaan puhu tässä hitaasta hölkkäilystä (slow jogging = slogging), vaan maksimaalisesta juoksuvauhdista suhteessa etäisyyteen (vrt. 10m – 1000m). Samalla on hyvä tehdä ero kävelyn ja juoksun välillä, vaikka yhtäläisyyksiä liikemallien välillä onkin paljon enemmän kuin eroja. Kävelyn ja juoksun eroja löytyy mm. energiantuotosta, mekaniikasta, askelkontaktista ja yleisesti askelsykleistä. Molemmat liikemallit ovat tietenkin tarpeellisia niin autenttisissa liiketehtävissä kuin oheisharjoittelussakin, mutta vaikutukset ovat hyvinkin erilaisia.

Juoksu on siis normaalissa elinympäristössämme siirtymistä horisontaalivektorilla fysiikan lakien vaikuttaessa kehoon ja liikkeeseen. Niinpä juoksuliike kuussa tai vedessä ovat hyvin erilaisia suorituksia suhteessa perusversioon maan kamaralla. Juoksuliike elämässä syntyy tavoitteesta tai tarpeesta saavuttaa määränpää nopeammin kuin kävelemällä on mahdollista tai kannattavaa – näin intentio ja motivaatio ohjaavat meidät vaihtamaan kävelyn juoksuksi, kun aika-muuttuja tikittää takaraivossa tai sekuntikellossa. Juoksukilpailussa suurin tavoite nopean liikkumisen lisäksi on tietysti mahdollisimman hyvä sijoitus maalissa tai vaikkapa jalkapallo-ottelussa pallokosketus ennen vastustajaa.

Juoksu on ihmisen suorituskyvyn perusliikemalleista kenties kaikkein tärkeimmässä asemassa. Juoksuliike on 1) spesifi monen urheilulajin vaatimuksiin, ja sen 2) harjoitusvaikutukset elimistössä ovat yleishyödyllisiä. Oheisharjoittelussa juoksua voi toki soveltaa monella tavalla, mutta kenties kaikkein eniten positiivista ja vähiten negatiivista siirtovaikutusta saavutetaan lyhyemmän etäisyyden ‘pikajuoksu’—tyyppisillä harjoitusmetodeilla. Lyhyitä, lähellä maksimaalista suoritusta, toteutettuja spurtteja voidaan soveltaa esimerkiksi puhtaasti nopeuden kehittämiseen, hapenottokyvyn parantamiseen, hormonaaliseen aktivointiin tai vaikkapa painon pudotukseen. Juoksuharjoittelun toteuttaminen käytännössä (muuttujat; etäisyys, toistot, palautuminen, suunnat, alusta, kaltevuus, vastus ym.) riippuu luonnollisesti urheilijan tavoitteista ja lähtökohdista, niin kuin mikä tahansa muukin harjoitusmenetelmä.

Hyppy

Hyppyjen kategoriaan voimme sisällyttää kahden jalan hypyt, vuorottaisrytmin loikat, yhden jalan kinkat sekä erilaiset yhdistelmät. Hypyssä painovoiman vaikutus yleensä korostuu, koska vertikaalivektorin liike on suurempaa – näin ponnistus sekä alastulo asettavat massan kiihdyttämisen ja hidastamisen suhteen erikoisvaatimuksia keholle. Useimmat urheilutilanteissa tehdyt hyppyliikkeet muodostuvat vertikaalisuunnan liikkeen lisäksi myös horisontaalisuunnan liikkeestä sagitaali, frontaali ja/tai transversaalitasossa.

Luonnollinen motivaatio/intentio hyppäämiseen syntyy ulkoisen draiverin, kuten esteen ylittämisen tai pelivälineeseen kurottamisen kautta. Monet urheilijat hyppäävätkin korkeammalle tai pidemmälle selkeän ulkoisen tavoitteen perässä, kuin ilman ‘tehtävää.’ Hyppääminen on myös liikejärjestelmän resursseja runsaasti kuormittava suoritus ja keskushermoston kontrolli vaikuttaa tehon määrään sitä tilanteen mukaan säädellen. Kontrollikeskusta erityisesti kiinnostava liikkeen taloudellisuus onkin paljon pomppivalle elintärkeä ominaisuus, jota elastisten elementtien osallisuus voi parantaa huomattavasti. Hyppäämisessä elastisten elementtien venymis-lyhenemis -toiminnan lisäksi kehon sisäinen jännite alustaa vasten on huomattavan tärkeää. Tämän vuoksi oikea-aikainen ja nopea voimantuotto (kehon sisäinen jännite ulkoista voimaa vastaan) mahdollistaa suuremman tehon hyppysuorituksessa.

Hyppyjen käyttö harjoittelussa monine variaatioineen on erinomainen ajan ja energian investointi useimmille urheilijoille ja ihmiselle yleensä. Oheisharjoittelussa on hyvä kuitenkin ottaa huomioon urheilijan lajissa suorittamat hypyt ja kuormittavat kontaktit, jotta päällekkäisyydeltä ja ylikuormittumiselta vältytään.

Heitto

Ihmisellä on verrattain ihmeellinen kyky lingota esineitä kännykästä keihääseen tai kuntopalloon. Meillä on luontaiset edellytykset heittämiseen horisontaalisuunnassa. Sormista varpaisiin kulkeva voimantuottolinja mahdollistaa liikkeen varaamisen ketjuihin. Heittoliikkeen motoriikka ja taito luovat edellytykset kehon optimaalisen yhteistyön (liikkeen osien järjestys ja ajoitus) kautta.

Heittoliikkeellä on lukemattomia variaatioita. Voimme heittää yhdellä tai kahdella kädellä, ylös, alas, eteen, taakse, kierteisesti tai suoraan sivulle. Meidän on mahdollista yhdistää alavartalon liike, kuten kyykky, hyppy tai juoksu, heittoliikkeeseen. Koordinaatio onkin heittoliikkeen suoritusta ja sen osia yhteen liimaava motorinen osatekijä. Lisäksi heitossa kulminoituu nopeus ja räjähtävyys (heittokäsi) sekä voimakeskuksen taustatuki.

Oheisharjoittelussa heittoliikkeillä on ainutlaatuinen vaikutusmahdollisuus liikeketjuissa, varsinkin kierteisellä tasolla. On myös kohtuullisen vaikea löytää tai luoda muita harjoitusmenetelmiä, joissa kuorma voidaan päästää liikkeen lopussa irti käsistä. Tämä mahdollistaa pikavoiman harjoittelun ilman tarvetta saattovaiheessa hidastamiseen ja siten liikenopeuden rajoittamiseen. Irti päästäminen korostaa myös nopealla liikkeelle ominaista jännitys-rentous -sykliä, jota on muuten vaikea saavuttaa perusharjoitteilla.

“Scientists have proven that it’s impossible to long-jump 30 feet (9.14m), but I don’t listen to that kind of talk. Thoughts like that have a way of sinking into your feet.”

— Carl Lewis

Integroitu liikkuvuus - ‘Lattialla pyöriskelyä’ (Tukipisteet, osa 3)

Periaatteet: Maapallon/fysiikan lait, Yhteistoiminta, Hermostojohtoisuus
Sovellus: 3+ tukipisteen dynaamisia liikkuvuusharjoitteita

Maassa kieriskelyä (Tukipisteet, osa 3)

Aloitamme maallisen taipaleemme koko lailla maan tasolla. Ensimmäiset kuukaudet ihmisen kehityksessä kuluvat liikejärjestelmän tutustuessa liikeympäristön periaatteisiin. Syntymälahjaksi saadun liikkuvuuden rinnalle alkaa vähitellen kehittyä myös stabiliteettia, joka mahdollistaa liikkeen kehittymisen maassa kieriskelystä vähitellen pystyasentoon. Maassa kieriskely on kuitenkin olennainen vaihe tuen vaiheittaiseksi rakentamiseksi vapausasteita kontrolloimaan. Siellä voimme useampien tukipisteiden käytön avulla progressiivisesti siirtyä kehitysvaiheesta toiseen, kunnes pystymme lopulta liikkumaan vain yhtä tukipistettä kerrallaan käyttämällä. Varhaiskehitysvaihe onkin samalla erinomainen muistutus ihmisliikkeen kehittymisestä tavoitteen ja intention kautta – miksipä vauva muuten nostaisi päätään lattiasta, ellei katseellaan kohdetta (äiti?) etsien tai lähtisi konttaamaan, ellei jonkun tehtävän (lelu tms.) motivoimana.

Liikkeen valmennuksessa voimme käyttää useamman tukipisteen strategioita moniin eri tarkoituksiin. Tässä niistä muutamia:

Integroitu-eristetty liikkuvuus

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että mitä enemmän tukipisteitä, sitä enemmän liikkuvuutta on käytössä. Istuma- tai makuuasennossa keholle asetetut vaatimukset kokonaisliikkeen suhteen ovat vähäisemmät kuin pystyasennossa, koska liikkeen hallinta, tasapaino ja koordinaatio eivät vie liikejärjestelmän resursseja. Tukipisteiden lisäämisen käyttä myös keskushermosto ihmisliikkeen portinvartijana sallii runsaamman liikkuvuuden, koska suurempi määrä tukipisteitä luo ‘turvallisuutta’ ja elimistön suojelumekanismit vähentävät kontrollia. Tuloksena samalla on, että ‘liikkuvuus’ ominaisuutena on ikäänkuin eristetty muista motorisista tekijöistä.

Eristäminen kuitenkin aina rikkoo liikejärjestelmän yhteistoiminnallisuutta ja vähentää positiivisen siirtovaikutuksen määrää suorituksiin elämässä ja urheilussa. Voimme silti hyödyntää istuma- ja makuuasennossa tehtyjä liikkuvuusharjoituksia vaikkapa yhdistämällä niihin dynaamista liikettä, koordinaatiota ja tarkkuutta, toisin sanoen tekemällä niistä ‘taitoja’. Harjoittelemalla usean tukipisteen liikkeitä motorisina taitoina, pystymme yhdistämään liikkuvuuden harjoitteluun liikehallintaa ja koordinaatiota. Nyt voimme puhua vaikkapa integroidun eristyksen strategiasta, jolla on välittömämpi positiivinen vaikutus myös pystyasennon liikesuorituksiin.

Liikkumaton vastus (maapallo)

Maapallo tarjoaa meille runsaasti harjoitusvälineitä, joista tärkeimpiin kuuluu tukeva alusta. Alavartalo hyötyy suoremmasta yhteydestään jalkaterien kautta alustaan mutta ylävartalon osalta samoja vaikutuksia on vaikeampia saavuttaa pystyasennossa. Kämmen maapalloa vasten ‘työntö’ eri variaatioina on erityisen toimiva hartioiden, lapojen ja rintarangan liikuttamisessa eri suunnissa ja tasoissa seka etenkin moniulotteisen liikeradan ääripäissä. Etunoja-, istuma-, makuu-, ja kylkiasennot yhdistettynä alustakontaktiin käsien kautta mahdollistavat painovoiman ja kehon massan toiminnallisen yhteisvaikutuksen myös ylävartalossa.

Siperia (tai lattia) opettaa

Liikkumisalustamme ominaisuudet (kovuus/pehmeys) vaihtelevat, mutta kontakti sen kanssa on aina helposti havaittavissa tuntoreseptoreiden kautta. Joskus kontakti alustaan tuntuu kipuna, etenkin jos alusta kohdataan jollain muulla kehon osalla kuin jalalla. Mitä rajumpi kontakti ja huonompi vaimennus, sitä enemmän epämiellyttävää aisti-informaatiota tapahtuneesta saamme. Tämän vuoksi alusta/lattia toimii myös liikkeen laadun ja kontrollin indikaattorina ja opettajana. Etenkin liikuttaessa useamman tukipisteen varassa, alusta muistuttaa meitä pehmeästä, hallitusta ja sulavasta liikkeestä. Kuperkeikka tai tukkipyörintä kovalla lattialla antavat välitöntä palautetta kehon kontaktista alustaan ja liikkeen yleisestä ninjamaisuudesta. Kipuaistimuksien lisäksi saamme tietysti myös muuta kinesteettistä palautetta, jonka avulla pystymme muuttamaan liikkumista ja parantamaan suoritusta.

Spesifit suoritukset (4+ tukipistettä)

Monet istuma- tai makuuasennon harjoitteet voivat olla luonnollisesti myös hyvin spesifejä liikkeitä suhteessa tavoitesuoritukseen. Autourheilu, makuuammunta tai kamppailulajien mattotilanteet ovat esimerkkejä useamman tukipisteen lajisuorituksesta. Tällöin harjoitteen siirtovaikutus on mahdollisesti suorempi olettaen, että kehon asennon lisäksi muut liikemuuttujat palvelevat lajin tavoitesuoritusta.

Monessa lajissa on myös tilanteita, jotka johtavat lähikontaktiin alustan kanssa. Maalivahdin torjuntasuoritukset jalkapallossa, jääkiekossa tai salibandyssä, hyppyjen alastulot talvilajeissa tai kaikenlaiset kaatumiset ja kellahtamiset missä tahansa toiminnassa vaativat kykyä pystyasentoon palaamiseen, ketterästi. Tässä parhaiten saattavatkin toimia juuri erilaiset bottom-up -harjoitteet suhteessa top-down -harjoitteisiin. Top down -liike alkaa pystyasennosta ja bottom-up -liike jostain asennosta läheltä alustaa, vaikkapa selällään maaten. Maassa tehdyt harjoitteet parantavat yleisesti ottaen sellaisia suorituksia, jotka lähtevät liikkeelle maan tasosta ja päätyvät pystyasentoon. Myös urheilijat, joilla on vaikeuksia päästä ‘syvempiin’ asentoihin lajissaan, hyötyvät yli neljän tukipisteen strategioista.

Asiantuntijalinkki:
Alvaro Romano www.ginasticanatural.com

“On the ground, as well as in upright function, we use ground reaction force, gravity, momentum, other muscle forces, purpose, our hands and feet, all as drivers to produce the motion we desire. ”

— Gary Gray (On-ground Function 3.11)

Jalkapallon potku (Tukipisteet, osa 2)

Periaate: Yhteistoiminnallisuus, Hermostojohtoisuus, Tehtäväjohtoisuus, Ylikuormitus
Sovellus: Tukipisteiden käyttö jalkapallon potkuliikkeen oheisharjoittelussa

Jalkapallo ei titeysti ole ainoa laji, missä potku on kriittisen tärkeä liiketehtävä, mutta pelkästään yhden lajin sisällä potkuvariaatioita on niin monia, että keskitymme tässä ainoastaan jalkapallon potkuliikkeen tarkasteluun. Huolimatta liikkeiden suoritusten ja tavoitteiden eroista, kaikilla potkuliikkeillä on luonnollisesti myös monia yhtäläisyyksiä ja perusperiaatteita voidaan soveltaa jollain tasolla niihin kaikkiin. Biomekaanisen analyysin tarkentamiseksi keskitymme tässä ‘vapaapotku’-tyyppiseen liikkeeseen, missä potkujalan ja tukijalan toiminta poikkeavat liikenopeudeltaan, teholtaan ja tekniikaltaan esimerkiksi syöttötehtävän potkusta. Ja vaikka vapaapotkujakin on tietysti monenlaisia, niin oletetaan tehtävän vaativan potkua, joka lähettää pallon matkaan mahdollisimman suurella nopeudella vaaka-tasossa eteenpäin. Seuraavassa muutamia potkusuorituskyvyn elementtejä:

Ruoska

Potkussa toimii sama ‘ruoskamaisen’ liikkeen periaate kuin heitossa. Tukijalka toimii liikkeen ‘akselina’ ja mahdollistaa heilahtavan jalan kiihtyvän liikemomentin. Jalan liike saatetaan latausvaiheen liikepäädystä vauhtiin lantion liikkeen aloittamana ja siten kiihdyttäen etenkin säären ja jalkaterän liikettä kohti kohdetta eli palloa. Lantion liike hidastuu (deceleration) ennen jalkaterän kontaktia palloon, mikä taas edelleen kiihdyttää (acceleration) ääreisosien liikettä. Etenkin alaraajan massa polven alapuolella saavuttaa suuren nopeuden jo pelkästään painovoiman, massan ja liikemomentin vaikutuksesta.
(Ritsa + Ruoska = Räjähtävyys -blogiin tästä)

Horisontaali- ja vertikaalivoimantuotto

Potkussa yhdistyy potkujalan voiman varaus ja tuotto horisontaalivektorilla ja tukijalan voimantuotto myös vertikaalivektorilla. Tukijalka pysäyttää (deceleration) eteenpäin suuntautuvan kehon massan ja liikemomentin ja mahdollistaa vauhtiaskeleiden käytön osana mahdollisimman suurta kiihdytystä potkussa. Tukijalka voi myös lisätä potkujalan liikenopeutta ojentumalla polvesta juuri ennen potkujalan kontaktia palloon lisäten siten ruoska-efektiä entisestään. Potkuliike on erinomainen esimerkki voimantuottovektoreiden yhtäaikaisesta toiminnasta räjähtävässä suorituksessa.

Anatomisten asemien roolit

Potkujalan osalta tähän liittyy latausvaiheessa lonkan ojennus, ulkokierto ja loitonnus ja vastakkaisesti saattovaiheessa koukistus, sisäkierto ja lähennys. Latausvaiheessa lonkan ojentumisen aikana polvi koukistuu ja lonkan koukistuessa polvi taas lähtee ojentumaan. Kontaktihetkellä potkujalan polvi on koko lailla ojentunut ja lonkka edelleen koukistunut. Potkujalan nilkan asento vaihtelee riippuen potkun kohteesta ja vaadittavasta tekniikasta. Ylävartalon ja yläraajojen asennot roolit ja asennot tasapainottavat alavartalon toimintaa; oikean jalan potkaistessa vasen käsivarsi kiertyy taakse varaten samalla vatsalihasseinämän ja koko kierteisen ketjun voimaa tuottamaan ja liikettä tukemaan. Tukijalan nilkan ja jalkaterän asema hakeutuu tukevaan pronaatioasentoon mahdollistaen sekä askelkontaktin että sivulle suuntautuvan hetkellisen nojan tai ‘kaaren’. Potkulle tyypillinen frontaalitason ‘kaari’ asettaa myös erityisvaatimuksia polven ja reiden alueelle ja etenkin reiden ulko-osiin (sivuketju). Tukijalan pakaralihaksisto ja takareisi ovat voimantuotollisesti tärkeissä rooleissa tukijalan askelkontaktin aikana, tosin eri tavoin a) potkujalan ollessa latausvaiheen ääriasennossa b) potkujalan kontaktivaiheessa c) potkun saattovaiheessa.

Ylävartalon osalta vatsalihakset ovat latausvaiheen venymisen jälkeen valmiudessa tukemaan elastisten elementtien toimintaa suorassa ja diagonaalisessa etuketjussa. Rintarangan aktiivinen kierto käden heilahtaessa vastakkaisella puolella taakse on edellytyksenä kierteiselle voimantuotolle ylävartalon osalta.

Motoriset osatekijät

Itsestään selvän taidon elementin lisäksi ‘vapaapotkussa’ yhdistyvät käytännössä kaikki liikkeen osatekijät. Yhteistoiminnallinen liikkuvuus koko ketjun lataamiseksi, liikehallinta tukijalan tasapainon ja kokonaisliikkeen koordinoinnin kautta, voima liikkeen hidastamisessa ja kiihdyttämisessä sekä nopeusvoima salamannopean tuen synnyttämisessä ja räjähtävyys potkun liikenopeuden saavuttamiseksi elastisten elementtien ja oikein ajoitetun jännitteen + rentouden kautta.

Käytännön sovellus

Sovelluksessa jatketaan tukipisteiden teemalla oikeaa strategiaa jalkapallon potkuliikkeen oheisharjoitteluun etsien. Tavoitteena on pohtia eri motoristen osatekijöiden osuutta harjoittelussa suhteessa käytettyjen tukipisteiden määrään. Suuremmalla määrällä tukipisteitä on mahdollistaa ‘eristää’ ominaisuuksia, kuten liikkuvuutta tai voimaa, mutta toisaalta vain harvemman tukipisteen liikkeessä pystymme integroimaan potkuliikkeen olennaiset ominaisuudet, kuten koodinaation ja tasapainon osaksi yhteistoiminnallista kokonaisuutta. Potkijaksi tullaan vain potkimalla, mutta oheisharjoittelu voi lisata liikkeeseen tehoa, taloudellisuutta ja parantaa vammojen vastustuskykya.

“Behind every kick of the ball, there has to be a thought.”

— Dennis Bergkamp

Yksi vai yksitoista tukipistettä oheisharjoitteessa?

Periaate: Tukipisteet, Yhteistoiminta, Spesifisyys, Monipuolisuus, Progressio
Sovellus: Tukipisteiden määrän strategia ja kehittely oheisharjoittelussa

Kehon tukipisteiden määrä harjoitteessa vaikuttaa merkittävästi itse liikkeen suoritukseen mutta myös sen harjoitusvaikutukseen. Mitä enemmän ulkoista tukea keholle annetaan, sitä vähemmän kehon tarvitsee sitä itse luoda. Ulkoinen tuki mahdollistaa tiettyjen ominaisuuksien käytön korkeammalla tasolla kuin rajoitetun tuen ympäristössä, koska tuki vähentää liikejärjestelmän oman työn ja hallinnan tarvetta. Lisääntyneiden tukipisteiden määrä viestittyy tietenkin myös keskushermostolle, joka tulkitsee tilannetta sallien usein suuremman liikeradan tai voimankäytön harjoitteessa. Esimerkiksi istuma-asennossa tehtävissä liikkuvuusharjoitteissa keho yltää asentoihin, joita on vaikea toistaa pystyasennossa. Samoin voimme havaita samanlaisen eron vaikkapa penkkipunnerruksen absoluuttisessa voimantuotossa suhteessa punnerrusliikkeeseen istuvassa tai seisovassa asennossa. Toisin sanoen 100 kilon penkkipunnerrus ei siirry suoraan työntökäyttöön pystyasennossa ja lattialla saavutettu spagaati ei siirry automaattisesti kamppailijan potkuun. Ulkoisen tuen määrällä ja liikkeen hallinnan tarpeella on siis vaikutusta tavoiteltujen ominaisuuksien käyttöönotossa ‘tositilanteessa’.

Tukipisteiden rooli liikkeessa liittyy jälleen keskushermoston säätelymekanismeihin, joita emme voi niin vaan ohittaa. Takareiden venytys lattialla istuen poikkeaa keskushermoston näkökulmasta hyvin paljon jalan nostosta (tai potkusta) pystyasennossa yhden jalan tuen varassa. Vaikka ‘liikkuvuutta’ teoriassa olisikin riittävästi, ovat keskushermoston säätely- ja suojelumekanismit paikalla rajoittamassa äärisuorituksia ja turvaamassa kehon toimintoja. Toisaalta tukipisteiden määrä liittyy tietysti myös fysiikan perusteisiin, kuten massan lakiin, jonka mukaan on loogistakin päätellä, että kehon ollessa liikkumatonta tukea vasten vaikkapa penkkipunnerruksessa, voimme siirtää vastusta helpommin, kuin ilman samanlaista tukea selkäämme vasten (pystyasento tms.).

Jos haluamme luoda täydellisesti spesifin harjoitusympäristön tukipisteiden suhteen, tulisi meidän luonnollisesti toteuttaa se tavoiteliikkeen ominaisuuksien perusteella. Kahden tukipisteen lajisuorituksen parantamisessa käyttäisimme siis samoja tukipisteitä myös oheisharjoittelussa. Tämä strategia on yksi vaihtoehto tai kehittelyvaihe harjoittelun toteutuksessa. Voimme myös ‘eristää’ ominaisuuksia halutessamme ja lisätä tukipisteiden määrää, jolloin haluttua ominaisuutta (liikkuvuus, voima ym.) pyritään kehittämään ilman liikehallinta- ja yhteistoimintahaasteita. Ominaisuuksia eristävässä strategiassa riskinä on huono siirtovaikutuksen aste, koska harjoitusvaste on irrallinen kontekstista.

Tukipisteiden määrä ja progressio harjoitteessa on valmentajan strateginen valinta, jolla voidaan vaikuttaa oheisharjoitteen harjoitus- ja siirtovaikutukseen. Keskushermoston kontrolloivan toiminnan kannalta voisi olla perusteltua poistaa tukipisteiden määrää vähitellen, esimerkiksi yksi kerrallaan, ja luoda siten pienten askelten kehittely, jonka tuloksena haluttu ominaisuus pystytään ‘ajamaan sisään’ myös keskushermoston hyväksymänä. Monipuolisuuden tai varioinnin periaate todennäkoisesti ehdottaisi meille monen erilaisen tukipiste-strategian käyttöä ja siten rikkaan ärsykeympäristön rakentamista. Ylikuormitus-periaate johdattaisi meidät kenties käyttämään sellaista määrää tukipisteitä, jotka mahdollistaisivat riittävän suuren kuormituksen elimistössä haluttuun tavoitteeseen nähden. Lopuksi, spesifisyys-periaate kannustaisi meitä pysymään sopivan lähellä lajisuorituksen muuttujia, jotta siirtovaikutus mahdollistuisi.

Käytännön sovelluksessa käydään läpi strategia, jossa yksinkertaistetulla tukipisteiden laskutavalla pystytään määrittelemään tai arvioimaan liikkeen tuen määrä ja luomaan kehittely tukipisteiden jatkumolla.

“Strength isn’t built, its granted by your nervous system.”

— Paul Mcllroy

Tylsällä taloudellisuudella toiminnallista tehokkuutta

Periaate: Taloudellisuus, Hermostojohtoisuus, Yhteistoiminta
Sovellus:  Kolme erilaista liikettä ja suoritustapaa – sama lopputulos (rekki)

 ‘Efficiency’ on yksi englanninkielen suosikkisanoistani nykyään. On sille varmaan hyvä suomennoskin olemassa mutta en nyt keksi erityisen sopivaa...

 ‘Taloudellisuus’ on ehkä paras sanakirjatermi, vaikka ei osukaan täysin napakympiin ja kuulostaa enemmän teollisuuden tuotantokustannusten leikkaamisen toimenpiteiltä.

‘Tehokkuus’ -termi vie minut taas hiukan eri suuntaan ja mieleen tulee ajankäytöllinen ajatus mahdollisimman suuresta määrästä työtä mahdollisimman lyhyessä ajassa.

‘Energian säästäminen’ on yksi peruskonsepteista sanan takana mutta ei ihan riitä kuvaamaan sisältöä ihmisliikkeen kannalta, enemmän sana muistuttaa aurinkopaneeleista, tiivistysten laadusta tai Toyota Priuksen ominaisuuksista.

‘Tavoite-suuntautununeisuus’ on ihan mieletön sanahirviö, joka verbaalisen kömpelyytensä lisäksi vaikuttaa tässä yhteydessä epärelevantilta, vaikka kertookin motiivin ja intention tärkeästä roolista liikkumisessa.

'Tuloksellisuus' koskettaa olennaista osa-aluetta termiin liittyen, mutta ei liitä prosessia kokonaisuuteen, vaan keskittyy yksinomaan lopputulokseen.

Kokonaisvaltaisempi määritelmä voisi esimerkiksi:

- Ajan, vaivan tai kustannusten optimaalinen käyttö halutussa tehtävässä.
- Halutun tuloksen saavuttaminen käyttäen mahdollimman hyvin käytössä olevia resursseja.

Usein kuvaamme urheilijan harjoittelua suorituskyvyn teho-päätyä korostaen. Nopeus, voima, räjähtävyys ja ketteryys ovat niitä haluttuja ‘tuotteita’ fysiikkaharjoittelumarkkinoilla. Harva valmentaja mainostaa itseään energiansäästö-eksperttinä. Ketäpä oikeasti kiinnostaisi ‘taloudellisuus’ huippuunsa viritettyjen kilpakoneiden keskellä?

Itse asiassa keskushermostoa teema kyllä kiinnostaa hyvinkin paljon ja siksi meidän valmentajienkin tulisi sitä opiskella. Tehtäväsuuntautuneessa liikkumisessa elämän ja urheilun areenoilla juuri tuo ‘tylsä taloudellisuus’ käy käsi kädessä ‘toiminnallisen tehokkuuden’ kanssa. Jos saavutamme tavoitteeseen riittävän tehon liikkeessä käyttämällä vähemmän energiaa ja resursseja, pystymme tietenkin toistamaan liikettä laadukkaammin ja pidempään viemättä elimistöä äärirajoille, missä tarkkuus ja turvallisuuskin kärsivät. Mutta mistä parempi ‘taloudellisuus’ liikkeessä sitten syntyy? Seuraavassa muutamia ehdotuksia:

1.     Taito: Liikkeen energiankäyttö taloudellistuu motorisen taidon parantumisen myötä.

2.     Ominaisuudet: Tehtävästä riippuen parempi liikkuvuus nilkassa, suurempi voimantuottokyky tai aerobinen työkapasiteetti voivat vaikuttaa suorituksen taloudellisuuteen positiivisesti.

3.     Elastiset elementit: Kehon ‘ilmaisen energian’ käyttö vähentää muun energiantuoton tarvetta.

4.     Yhteistoiminta: Kehon osien toiminta omissa rooleissaan oikeassa suhteessa toisiinsa oikea-aikaisesti.

5.     Energiarosvojen eliminointi: Urheilijan suorituksen taloudellisuutta vähentävien osatekijöiden tunnistaminen ja niiden vaikutuksen vähentäminen. 

Niinpä ‘efficiency’ tai taloudellisuus on termi, joka auttaa minua lähestymään urheilijan harjoittelua tehtävänsuoritus-lähtöisesti, ei harjoitelähtöisesti. Se myös ohjaa miettimään lajisuoritusta ja sen harjoittelua energian säästämisen näkökulmasta tehon kehittämisen ohella. Käytännön sovelluksessa katsotaan yhden esimerkin kautta liikkeen lopputuloksen, suoritusprosessin ja taloudellisuuden suhdetta. Tarkoituksena ei siis ole antaa harjoitteita, vaan pikemminkin ruokkia ajatusprosessia teemaan liittyen.

“Efficiency is doing things right; effectiveness is doing the right things.”

— Peter Drucker

Aistisovelluksilla informaatiota aivoille ja kehitysärsykkeitä keholle

Periaate: Hermostojohtoisuus, Yhteistoiminta, Aistitoiminta
Sovellus: Kolme aistiharjoitesovellusta (palautuminen, liiketaito, ohjeistus)

Keskushermostomme kerää tietoa eri aistien kautta ja säätelee saamansa informaation perusteella kehon eri toimintoja. Keskushermosto vastaa kehon reaktioista perustuen eri reseptoreilta saamansa tiedon kokonaisuuteen. Aistimme ovat siis suora kanava erilaisiin vaikutuksiin ja muutoksiin elimistössämme, kuten ominaisuuksien kehittymiseen, taitojen oppimiseen ja yleisesti harjoitteluadaptaatioihin elimistössämme. Me voimmekin ajatella aistien kautta kulkevaa informaatiota kommunikointiyhteytenä kaiken kehon toiminnan kontrollikeskukseen. Tämän kommunikoinnin onnistumiseen perustuu myös tuloksellinen harjoittelu, sillä tavoittelemme vaikutukset kehossa riippuvat paljolti ‘viestin’ tulkinnasta ja vasteesta keskushermoston tasolla.

Liikkumisesta syntyy jatkuvasti suunnaton määrä aisti-informaatiota. Aistien kautta kulkevan viestinnän avulla pystymme vaikuttamaan siihen, minkälaista tietoa kehosta, liikkeestä tai ympäristöstä aivoille kulkee. Voimme käyttää tiettyä aistia enemmän tai vähemmän pyrkiessämme korostamaan jotain tiettyä tekijää. Pystymme myös suuntaamaan huomiota tarkemmin johonkin kehon osaan aistiemme kautta ja tarjoamaan siten rikkaampaa, keskitettyä informaatiota halutessamme kommunikoida jotain täsmällistä. Eipä kai ole ihme, että nukumme silmät kiinni, parhaiten makuuasennossa ja mukavassa hiljaisessa ympäristössä, ainakin jos olemme siihen tottuneet – tällöin taitaa olla informaation keräämisen kannalta myös aika hiljaista ja on enemmän sen käsittelyn aika. Mutta kun on aika oppia uusi liike tai parantaa vanhoja liikemalleja, on paikallaan käynnistää tiedustelun (informaation keruun) suuroperaatio tarjoten keskushermostolle paljon materiaalia eri lähteistä (reseptorit). Proprioseptisten eli liike- ja asentoaistin reseptoreiden lisäksi voimme harjoittelussa käyttää myös tunto-, näkö ja kuuloaistin sovelluksia tietyissä täsmätavoitteissa.

Käytämme tuntoaistin sovelluksia harjoittelun eri menetelmissä ja usein erityisesti palautumiseen, rentoutumiseen tai kuntoutukseen. Hieronnassa, foam rollauksessa ja teippauksissa vaste liittyy myös tuntoaistin toimintaan ja tulkintaan keskushermostossa. Voimme soveltaa periaatteita myös kehon asemien toiminnan normalisoinnissa. Esimerkiksi selässä suhteellisen harvakseltaan sijaitsevien tuntoreseptoreiden kautta lähtevää informaatiota voidaan lisätä hieromalla selkää alustaan ja siten mahdollistaen paremman vasteen rintarangan kiertoliikkeen mobilisoinnissa. Parempi ja runsaampi kinesteettinen palaute auttaa liikkeen hallinnassa ja hahmottamisessa verenkierron sekä aineenvaihdunnan kiihdyttämisen lisäksi.

Näköaisti on informaation keräämisessä usein dominoiva kanava ja voi olla liiankin hallitseva joissain tehtävissä. Huolimatta visuaalisen oppimisen itsestäänselvästä roolista liikkumisen oppimisessa ja parantamisessa, on paikallaan ohjata kehoa ja keskushermostoa käyttämään tehokkaammin myös asento- ja liikeaistia. Joskus voimme käyttää strategiana yhden aistikanavan osittaista tai kokonaista sulkemista pois tiedonkeruusta. Tämän voimme helposti toteuttaa vaikkapa sulkemalla silmät ja eliminoimalla visuaalisen informaation, olettaen tietenkin harjoituksen olevan sopivan turvallinen. Perusliikkeiden, kuten etunojapunnerruksen, kyykyn tai askeleen, toteutuksessa tämä on erinomainen menetelmä muiden aistien aktivoimiseksi. Valmentajan tai ohjaajan näkökulmasta myös liikkeen arviointi silmät kiinni on hedelmällinen tapa löytää tiedostamattoman tason yksityiskohtia urheilijan harjoitteesta.

Kuuloaistiin liittyviä harjoitustapoja ovat tietenkin reagointiin ja ohjeistukseen liittyvät auditiiviset strategiat. Ne voivat välillä kohdistua valmentajaan yhtälailla kuin urheilijaan. Monesti näyttämään tottunut valmentaja saattaa oppia uusia menetelmiä tai näkökulmia, jos näyttäminen ei olekaan mahdollista ja ohjeistetaankin sanallisesti. Sanallisesti tehtävän antaminen on lisäksi hyvä tapa seurata, kuinka urheilija suorittaa annetun tehtävän, jolle ei ole annettu mallia visuaalisesti. Urheilijalle tämä tuottaa mielenkiintoisen kognitiivisen haasteen, jonka tuloksena liikkeen ymmärtäminen ja hahmottaminen voi parantua sekä siirtyä käytännönkin tasolle laadukkaampana tai motivoituneenpana tekemisenä.

Kaytännön sovelluksessa käydään kolmen lyhyen esimerkin kautta niin tuntoaisti-, kuin näkö- ja kuuloaistisovelluskin.

“A good movement program should be directed towards changing the way the brain thinks about the body. A good way to do this is by showing the brain novel and interesting movements that are pain free. ”

— Todd Hargrove

Turvallisen ja tuloksellisen harjoitusympäristön rakentaminen

Periaate: Kokonaisvaltaisuus, Yksilöllisyys (yksilö/ryhmä), Turvallisuus
Sovellus: Perusvoimaharjoitteita ryhmän ja tilan mukaan

Ensimmäiset 10 vuotta urastani toimin selkeästi enemmän yksilöurheilijan oheisharjoittelun parissa. Viimeiset 10 vuotta olen valmentanut enimmäkseen ryhmiä ja nyt etenkin nuoria sellaisia. Ymmärrän nyt paljon paremmin joukkueen tai suuren ryhmän fysiikkavalmentajaa, hänen valintojaan sekä kokonaisuuteen liittyviä valintoja ja kompromisseja. Usein yksityiskohtien osalta joutuu joustamaan, jotta kokonaisuus rullaa sulavammin. Esimerkiksi harjoitteiden ja muuttujien valinta palvelee joskus enemmän tilan ja ryhmän hallintaa, kuin biomekaanista hienosäätöä tai syvällistä yksilöllistä palautteenantoa. Seuraavassa on lyhyesti mietitty harjoitusympäristöön liittyviä asioita 14-18 -vuotiaiden urheilijoiden valmennukseen liittyen.

Psyko-sosiaalinen ympäristö

Keskitymme harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa paljon liikkeiden yksityiskohtiin, mutta optimaalisen harjoitusympäristön luomisessa myös psykologiset ja sosiaaliset muuttujat ovat tärkeitä. Moni fyysinen tavoite voi jäädä saavuttamatta, jos ympäristö ei muuten tue kokonaisvaltaista valmennusta. Suuren nuorisoryhmän kanssa henkinen ja sosiaalinen turvallisuus on olennaista itsestäänselvän fyysisen turvallisuuden lisäksi. Oikean ilmapiirin rakentaminen kuuluu myös fysiikkavalmentajan tehtäviin etenkin, koska tulokset fysiikkapuolella tai vaikkapa joukkuedynamiikassa, ovat osaksi riippuvaisia psyko-sosiaalisista tekijöistä. Samoin kuin jokaisen yksilön kohdalla, myös ryhmän tai joukkueen valmennuksessa on yksilöllisiä tai ryhmäspesifejä ominaisuuksia, joita voimme ohjaajina oppia ja ottaa harjoituksessa huomioon.

Emotionaalinen ympäristö

Monet asiat vaikuttavat urheilijan tunteisiin ja sitä kautta tietysti myös motivaatiotilaan ja harjoitusfiilikseen. Joihinkin asioihin voimme vaikuttaa välittömästï, joihinkin välillisesti ja joihinkin emme kenties ollenkaan. Pienillä asioilla voi olla suurikin vaikutus positiivisen harjoitusympäristön fasilitoinnissa. Yksi sellainen pieni, mutta kuitenkin suuri, yksityiskohta on musiikki. Lähes jokaisella kuntosalilla soi musiikki, josta jokaisella kuntoilijalla tai urheilijalla on oma mielipide tai toive. Teini-ikäisten harjoitusympäristössä musiikilla on merkitystä ja koska Coach Paavola ei luonnollisesti voi soittaa omaa Top 100 -listaansa, on löydettävä ainakin suurinta osaa tyydyttävä ratkaisu. Omassa ympäristössäni valmentaja antaa rajat, joiden sisällä nuoret voivat valita haluamaansa harjoitusmusiikkia. Meidän salilla musiikki valitaan seuraavien kriteerien perusteella:

1)      Ei kirosanoja tai negatiivista sanomaa

2)      Harjoittelun sisältöä tukeva tempo/rytmi

3)      Keskittyminen kohdistuu harjoitteluun, ei musiikkiin

Fyysinen ympäristö

Turvallinen ja tuloksellisen ympäristö vaatii luonnollisesti kohderyhmälle sopivat välineet ja tilat. Sen lisäksi, että varustus on mietitty käyttäjien fyysisen koon ja tavoitteiden perusteella, on hyvä pohtia myös toteutuksen sujuvuutta ja yksinkertaisuutta. On turhauttavaa yrittää järjestää tehokasta oheisharjoittelua tilassa, joka ei mahdollista riittävästi perusharjoitteluun sopivaa varustusta. Tämä ei useinkaan jää kiinni välineiden määrästä, pikemminkin päinvastoin – ottaisin mieluummin täysin tyhjän tilan, kuin sopimattomilla välineillä täytetyn sokkelon.

Itse oheisharjoittelun toteutuksessa esimerkiksi harjoitteiden valintaan vaikuttavat ainakin ryhmän ominaisuudet ja tavoitteet, laji, liikuntatila, aika ja välineet. Sovelluksessa käydään läpi muutamia perusharjoitteita 14-18 -vuotiaiden naispuolisten urheilijoiden ryhmälle koulun kuntosalilla.

“Strength training trains the muscles and the underlying neuromuscular system to enhance a child’s ability to run, jump, hop, and skip. Strength matters in every sport—not just football or wrestling. Jumping, throwing, kicking—strength is a prerequisite for every movement.”

— Avery Faigenbaum

Loppuverryttely on valmistava harjoitus!

Periaate: Kuormitus-Palautuminen, Hermostojohtoisuus, Järjestelmien integraatio
Sovellus: ‘Staattinen’ venyttely (asema- ja ketjutaso) lantion alueen lihaksistolle

Urheilijan harjoittelurutiini on rasitustilan ja palautumisvaiheen vuorottelua. Ominaisuuksien kehittyminen edellyttää sopivaa ärsykettä ja siitä palautumista, toistuvalla syklillä. Parhaiten oman henkilökohtaisen potentiaalinsa saavuttavat ne urheilijat, jotka harjoittelevat sekä palautuvat optimaalisella rytmillä. Ne urheilijat, jotka mitoittavat harjoitusärsykkeensä oikein, kehittyvät. Ne jotka palautuvat nopeimmin, saavat enemmän mahdollisuuksia harjoitella ja kehittyä. Voisimmekin ehkä kysyä, ainakin retorisesti, ovatko parhaat urheilijat kovimpia harjoittelijoita vai nopeimpia palautujia?

On loogista olettaa, että mitä nopeammin harjoituksen jälkeen elimistössä alkaa palautumisprosessi, sitä nopeammin urheilijan ‘tankki’ täyttyy uudelleen ja valmius uuden ärsykkeen vastaanottoon syntyy. Näin ollen urheilijoita ja valmentajia kiinnostavat menetelmät, joilla palautuminen saadaan käyntiin mahdollisimman pikaisesti rasituksen jälkeen. Elimistössämme monet palautumisen prosessit saadaan systeemisellä tasolla käyntiin vasta, kun parasympaattisen hermoston tila sen mahdollistaa. Mikäli sympaattisen hermoston aktivaatiotila jää päälle, ei palautuminen käynnisty ja tapahdu optimaalisella aikataululla.

Käytännön valmennuksessa tarvitaan siis työkaluja, joilla homeostaasi autonomisessa hermostossa saavutetaan ja palautumisprosessi pääsee jylläämään kaikilla tasoilla. Etenkin päivän viimeisessä harjoituksessa olisi suotavaa vaihtaa lepovaihde päälle mahdollisimman sutjakasti, jotta uni olisi niin määrän kuin laadun osalta kohdillaan. Vaikkapa tavallista korkeampi leposyke tai elimistön sisäinen lämpötila voi häiritä nukahtamista ja palautumista edistävien unen vaiheiden toteutumista.

Loppuverryttely on harjoituksen päätös mutta samalla palautumisprosessin lähtöpiste. Voisikin sanoa, että loppuverryttely on valmistava harjoitus tai toimenpide palautumista varten. Se toimii progressiivisesti harjoituksessa aktivoituneiden elimistön järjestelmien alasajossa lepoa varten. Jotta loppuverryttely toimisi palautumista edistävänä toimenpiteenä, sen tulisi auttaa ainakin seuraavissa tavoitteissa:

1.       Sykkeen hidastuminen

2.       Hengityksen hidastaminen ja syventäminen

3.       Kehon sisäisen lämpötilan laskeminen

4.       Aineenvaihdunnallinen puhdistus

5.       Jännitteiden ja kireystilojen poistaminen kehosta

6. Liikemallien ja -ketjujen ‘arkiasetukset’ (vrt. laji)

7.       Mielen rauhoittaminen ja lepovaihteelle vaihto

Näiden tavoitteiden lisäksi loppuverryttelyssä olisi hyvä huomioida urheilijan päivässä välittömästi seuraava rutiini ja toiminta mukaanlukien muuttujat kuten asento, liikemallit tai intensiteetti. Voimme esimerkiksi hahmottaa tätä seuraavien esimerkkikysymysten muodossa:

-Onko urheilija menossa nukkumaan eli makuuasentoon pian harjoituksen jälkeen?
-Istuuko urheilija (auto ym.) välittömästi harjoituksen jälkeen?
-Ajaako urheilija pyörällä kotiin harjoituksista?

Näihin kysymyksiin vastaaminen auttaa suunnittelmaan loppuverryttelyn, joka toimii ‘siltana’ tai ‘siirtymisenä’ päivärutiinista toiseen ja antaa loppuverryttelylle spesifimmän roolin kokonaisuudessa. Loppuverryttelyn voisikin ehkv paremmin ymmärtää lepoon tai palautumiseen valmistavina toimina.

“Post-exercise stretching appears to have a little effect on reducing muscle soreness 1-7 days after exercise. Static stretching increases PSNS activity, which may, therefore, improve relaxation. Static stretching appears to be an effective means for improving flexibility by causing changes to both the mechanical properties of the muscle-tendon unit and decreasing neural excitability. Static stretching initially reduces blood flow, capillary region oxygenation, and the velocity of red blood cells to the muscle, but this is significantly increased after the stretch.”

— Owen Walker, Science for Sport (research review) https://www.scienceforsport.com/post-exercise-stretching/

Kiertoa kolmesta kohtaa kehoa (ketjureaktio)

Periaate: Ketjureaktio, 3D, Yhteistoiminta (ketjut ja asemat)
Sovellus: Lyönnin liikemalli kierron draiverina

Kiertoliikettä voidaan tarkastella kehossa ainakin kahdella tapaa; 1) koko ketjun matkalta sekä 2) paikallisesti anatomisten asemissa. Kiertoliike liikemallina rakentuu erityisesti diagonaalisten liikeketjujen toimintaan ja kolmeen kehon asemaan – nilkkaan/jalkaterään, lonkkaan sekä rintarankaan. Ketjujen kierron laatu riippuu siis paljolti juuri näiden kolmen kiertokeskuksen toiminnasta ja keskinäisestä yhteistyöstä. Rajoitukset yhdessä kiertokeskuksessa vaikuttavat muihin tiimin jäseniin, jotka joutuvat kiertymään enemmän paikatakseen puuttuvan liikeradan kokonaissuorituksessa. Tämä voi johtaa kiertoliikkeen ylikuormitukseen niveltasolla tai vähintäänkin vaikuttaa negatiivisesti koko liikkumisen tehoon ja taloudellisuuteen. Varoittavan esimerkin antaa usein polvi, jossa nilkan ja/tai lonkan kiertoliikkeen rajoitukset näkyvät ylikuormitustiloina ja vammoina. Kaikki asemat, lanneranka ja polvi mukaanlukien, osallistuvat kiertoliikkeeseen, mutta kokonaiskierrosta ylivoimaisesti suurin osa tulisi syntyä ‘kiertoasemista’.

Kiertokeskus, josta askelkontaktin käynnistämä ketjureaktio kehossa käynnistyy, on tietenkin nilkan ja jalkaterän asema. Nilkan liikkeessä havaitaan ensimmäisenä ja helpoiten sagitaalitason liike (dorsifleksio-plantaarifleksio) mutta frontaali- ja transversaalitason liikkeet ovat mukana iskunvaimennuksessa, jota myös ‘pronaatioksi’ kutsutaan. Kaiken kaikkiaan jalkaterä ja nilkka ovat merkittävässä osassa kehon kokonaiskiertoliikkeessä, joka näkyy erinomaisesti esimerkiksi golfin svingissä.

Lonkkanivelen rakenne mahdollistaa runsaasti liikettä, mukaanlukien roppakaupalla kiertoa, joka toteutuu monin eri tavoin lajista ja suorituksesta riippuen. Sisäkierron liike on voimakas lantion lihaksiston käynnistäjä ja yhdessä koukistuksen sekä lähennyksen kanssa pakaralihaksiston toiminnan varaaja (eksentrinen). Ulkokiertoa lonkassa vaaditaan myös monessa tehtävässä ja myös muiden asemien terveyden kannalta. Koripalloilijalla tukiaskeljalan riittävä ulkokierto lonkassa on edellytys taas kerran polven turvallisuuden takia – esimerkiksi lantiota ‘avaavassa’ askeleessa tukijalan varassa.

Kiertoliikkeen palauttaminen tai lisääminen rintarangassa on yksi sujuvan ja tehokkaan kiertoliikkeen salaisuuksista. Sitä on lisäksi kohtuullisen helppo parantaa, joten se kuuluu ehdottomasti ihmisliikettä harjoittavien must-kohteisiin. Lanneranka joutuu joskus ottamaan kapasiteettiinsa nähden liian suuren transversaalitason roolin kehnosti kiertävän rintarangan vuoksi. Rintaranka reagoi kaikkein suorimmin yläraajojen liikkeisiin mutta osallistuu myös alhaalta ylös suuntautuvaan ketjureaktioon. Käsien liikkeen perusteella voimme arvioida jo jotain rintarangan asennosta ja kyvystä kiertoliikkeeseen. Tämä voidaan havaita vaikka juoksijan käsivarsien suunnista niiden heilahtaessa. Suurin vaikutus rintarangan ja sitä kautta myös lapojen ja hartioiden liikkeeseen on kuitenkin asennoissa ja lajeissa, joissa muut kiertoasemat eivät pysty avustamaan. Kajakissa istuessa alavartalo ei pääse vapaasti toimimaan pystyasennon tapaan ja lähes kaikki kierto keskittyy rankaan. Lajitehtävästä ja suoritusasennosta riippuen kiertoasemat siis toimivat eri tavoin.

Lisäksi on tietenkin otettava esille vielä yksi kiertoliikkeen asema, joka toimii hiukan itsenäisemmin ja erikoistehtävässä päätä kannatellen. Kaularanka mahdollistaa luonnollisesti myös kiertoliikettä ja vieläpä aika suuressa määrin. Havaitsemme tämän nopeasti, kun olemme nukkuneet huonossa asennossa ja pää ei käännykään kuin pöllöllä – kaularanka on siis kiertoliikkeen bonusasema tärkeässä roolissa. (katso seuraava blogi)

Kokonaiskiertoliikkeen tulisi siis syntyä etenkin kehon kolmesta kiertokeskuksesta, jotka rooliensa mukaisesti toimiessaan mahdollistavat koko liikeketjun (diagonaalinen etu-/takaketju) integroidun suorituskyvyn. Ketjureaktio voi kulkea alhaalta ylöspäin jalan liikkeen käynnistämänä, ylhäältä alaspäin esimerkiksi käsien liikkeen aloittamana tai molempien toimiessa yhtäaikaisesti johtaen usein kaikkein voimakkaimpaan kiertoliikkeeseen ja vääntömomenttiin kehossa. Kokonaisliikkeessä tärkeää erillisten asemien toiminnan lisäksi on niiden liikkeiden välinen ajoitus ja järjestys, eli koordinaatio.

Kaytännön sovelluksessa ihmetellään kiertoliikettä kolmesta kohtaa kehoa lyöntiliikkeen kautta.

“Efficient motion of the Big Movement Rocks (foot and ankle, hip, thoracic spine) improves efficiency of motion and will reduce the risk of injury.”

— Chuck Wolf

Askellus/Askelkyykky (Maailman paras harjoite?, osa 2)

Periaate: Kehon yhteistyö, Spesifisyys, Tiedostamaton liike, Lataus-Tuotto
Sovellus: Askellus ja liikeketjut kiinniotto- ja heittoliikkeessä (esim. pesäpallo)

Uskaltaisin väittää, että ‘askel’ eri muodoissaan on urheilukentällä eniten toistuva liikemalli. Sen tehtävänä on useimmiten siirtää koko kehon massaa johonkin suuntaan, jotta lajitilanteen tehtävä pystytään toteuttamaan onnistuneesti. Joskus askeleita otetaan useampia ja toisinaan vain yksi palaten sen jälkeen lähtöpisteeseen. Askel toistuu lineaarisessa juoksussa samankaltaisena (ei tosin 100% samanlaisena) ja joukkue- tai mailapelin tohinoissa hyvin vaihtelevana. Kestävyys- tai pikajuoksun suorituksessa askel on tehtävän ja motorisen taidon kannalta päällimmäisin liikemalli, kun taas pesäpallon ulkopelissä ensisijainen tehtävä on pallon kiinniotto ja askel taas on ikäänkuin tiedostamattomammalla tasolla ja ‘taustalla’ toimiva liikemalli. Lajeissa, joissa askel on lajisuorituksen kannalta keskeinen ja suhteellisen samanlaisena toistuva liike, on itse askeleen tekniikka ja taito hyvin olennainen osa oppimista ja harjoittelua (esim. pikajuoksun tekniikka). Toisaalta lajit, joissa on useampia päällekkäisiä, samanaikaisesti tapahtuvia ja lajin ärsykkeisiin reagoivia liikemalleja, vaativat kenties toisenlaista lähestymistä oheisharjoittelun ja oppimisen suhteen.

Vaikka lineaarisen juoksun mekaniikan ja siihen liittyvän askeleen liikemallin oppiminen ja oheisharjoittelu on suositeltavaa kaikille urheilijoille, on se täysin riittämätön perusta monen muun lajisuorituksen liikkeisiin. Jos havainnoimme ja analysoimme lajisuorituksia vaikkapa judossa, nyrkkeilyssä, lentopallossa, sulkapallossa tai pesäpallossa, on helppo havaita, kuinka erilaisia suuntia, asentoja, nopeuksia ja liikeratoja askeleeseen voi liittyä jo lajin sisällä, puhumattakaan vertailusta lajien välillä. Nämä askeleet ovat kriittisen tärkeitä suorituksen tehokkuuden, taloudellisuuden ja turvallisuuden kannalta, mutta jäävät usein lajin primääriliikkeen tai tehtävän varjoon. Keskitymme siis helposti vain lyönnin tai kiinnioton tarkkuuteen ja tekniikkaan mutta unohdamme lajisuorituksen onnistumiseen/epäonnistumiseen johtaneet tiedostamattomat, joskin aivan yhtä olennaiset, liikeaskeleet. Mieti vaikka yllämainittujen lajien tilanteita; judon heittoa, nyrkkeilyn liikkumista tai palloilulajien kurotustilanteita.

Jotta askeleen liikemallit kehittyvät lajin tarpeiden mukaisesti, on lajiharjoituksissa tietysti tarjottava riittävästi vaihtelevia ja pelispesifejä mahdollisuuksia niiden harjoittamiseen. Oheisharjoittelulla on myös tärkeä oma roolinsa näiden taustalla toimivien tiedostamattomien liikkeiden parantamisessa ja lajisuorituksen monipuolisiin ärsykkeisiin valmistamisessa. Emme kuitenkaan pysty lähestymään sitä ainoastaan yhden tietyn motorisen taidon oppimisen näkökulmasta, sillä tilanteet ja suoritukset vaihtelevat lähes rajattomasti. Oheisharjoittelun yhtenä tehtävänä onkin nostaa liikejärjestelmän ja liikemallin kapasiteettia erilaisiin vaihteleviin lajitilanteisiin reagoimisessa. Edellytyksenä onkin silloin, että:

1) tunnistamme lajin liikemallit
2) tiedämme mitä liikemallit vaativat kehon asemilta ja liikeketjuilta
3) harjoitamme niitä riittävän spesifillä tavalla
4) varioimme liikemallin harjoittelua lajianalyysin raamien puitteissa 

Tarkastellaan vaikka pesäpallosta ja vastaavista lajeista tuttua liikettä, jossa liikkeen tavoite ja tehtävä on ottaa matalalla lentävä/pomppaava pallo kiinni eteenpäin yhdellä kädellä (räpylällä) kurottaen ja kääntyä samantien kiinnioton jälkeen heittoon kohti kolmosta. Sekä kiinniotossa, että heitossa otetaan askel toiminnan suuntaan – askeleet näissä eri tehtävissä ovat kuitenkin täysin erilaisia luonteeltaan ja keholle asettamien vaatimustensa suhteen. Matalan kiinnioton liike ja asento kuormittaa runsaasti takaketjua, diagonaalista takaketjua ja jonkin verran sivuketjua. Heiton liike taas varaa energiansa etuketjuun, diagonaaliseen etuketjuun ja jonkin verran sivuketjuun. Matalan kiinnioton liike tuottaa lonkassa sisäkierron, lähennyksen ja voimakkaan koukistuksen (etujalan puoli) kun taas heitto vaatii latausasennolta ulkokiertoa, loitonnusta ja voimakasta ojennusta (takajalan puoli). Matalan kiinnioton ja kääntymisen liike kulminoituu eksentriseen vaiheeseen, kun taas heiton liike konsentriseen ja räjähtävään.

On helppo havaita, ettei ‘perusaskelkyykky’ harjoitteena riitä kehittämään kaikkia näiden liikkeeiden osatekijöitä, vaikka tarjoaakin yhden hyvän option yleisen perustan rakentamisessa. Käytännön sovelluksessa ihmetellään lisää kiinniottoon ja heittoon liittyvää askelta ja niihin liittyviä askellusharjoitteita.

“Not just because every day you wake up feeling differently, but because every shot is different, every single one. From the moment the ball in in motion, it comes at you at an infinite number of angles and speeds. The differences might be minute, microscopic, but so are the variations your body makes - shoulders, elbows, wrists, hips, ankles and knees -in every shot.”

— Rafael Nadal

Tehtävän vs. Liikemallin vs. Lihaksen harjoittelu, osa 2

Periaate: Tehtävän ohjaama liike, Yhteistoiminta, Spesifisyys, Hermostojohtoisuus
Sovellus: Kuusi liikemallia yhdistetty 'tehtäviin' oheisharjoittelussa

Keskushermoston rooli nousee ratkaisevaksi harjoittelun antaman ärsykkeen tulkinnassa ja muuntumisessa harjoitusadaptaatioksi. Meidän onkin hyvä yrittää ymmärtää miten hermosto ‘lukee’ viestejä, jotka kommunikoidaan liikkeen kielellä. Vaikka suuri osa aivojen ja ääreishermoston roolista liikkumisessa onkin vielä tuntematta, tiedämme ainakin seuraavien periaatteiden olevan apunamme harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa:

1)      Tehtävä-johtoisuus: Liike toteutuu sisäisen intention ja tavoitteen eli tehtävän tuloksena.

2)      Kokonaisvaltaisuus: Kaikki kehon osat ja järjestelmät ovat aina jatkuvassa yhteistoiminnassa.

3)      Spesifisyys: Harjoituksen vaikutus on suorassa suhteessa harjoituksen ärsykkeeseen.

Koska tehtävä ohjaa ja järjestää liikettä sekä ‘laitteiston, että ‘ohjelmiston’ tasolla, on se hyvä lähtökohta harjoitusstrategialle integroidun ja kokonaisvaltaisen suorituksen harjoitteluun. Tehtävävetoinen ja liikemalliperustainen harjoitusohjelma voisi näyttää yksinkertaistettuna vaikka tältä:

1.       Askellusliikkeet: Askelasennossa riisipussien siirto käsin sivulta sivulla

2.       Työntöliikkeet: Etunojassa pallon siirto vasemman ja oikean käden välissä

3.       Kyykkyliikkeet: Kuntopallo käsissä kosketus pallolla kohteeseen

4.       Vetoliikkeet: Kuorman siirtäminen vetämällä

5.       Kurotusliikkeet: Yhden jalan varassa kuntopallon pomppuheitto suoraan alas kohteeseen

6.       Kiertoliikkeet: Anti-rotaatio pito + astuminen boksille

Kuten havaitset, jokaiseen harjoitteeseen liitetään aktiivisesti sen ‘intentio’, pyrkimys/tavoite, joka yhdistää suorituksen johonkin real-life tehtävään (työntäminen, nostaminen, kurottaminen ym). Halutessamme tarkentaa vielä enemmän tehtävän yksityiskohtia, voimme valita liikkeet kustakin kategoriasta niin, että ne edustavat jotain urheilulajissamme tapahtuvaa liikesuoritusta. Veto voi liittyä vaikkapa heittoliikkeeseen ja kurotus pallon tavoitteluun, työntö kamppailutilanteeseen ja askellus suunnanmuutokseen.

Liikejärjestelmämme integraation aste on siis 100% vain täysin tehtäväjohtoisessa ja autenttisessa toimintaympäristössä, jolloin kyse ei ole fysiikkaharjoittelusta, oheisharjoittelusta eikä kuivaharjoittelusta vaan siitä aidosta toiminnasta, työstä tai kilpailusuorituksesta. Voimme luonnollisesti käyttää monenlaisia harjoittelun muotoja ja integraation tasoja pyrkiessämme parantamaan tavoitesuoritusta. Samalla meidän meidän on spesifisyys-periaatteen ja siirtovaikutuksen lakien mukaisesti ymmärrettävä, että ‘harjoite’ parantaa ensisijaisesti ‘harjoitetta’ ja vasta toissijaisesti itse lajisuoritusta, jos aina silloinkaan. Penkkipunnerrus kehittää eniten penkkipunnerrusta ja jalkakyykky eniten jalkakyykkyä, mutta niillä saattaa toki olla positiivista sivuvaikutusta myös jossain lajissa tai aktiviteetissa. Tosin meidän on otettava huomioon myös negatiivisten vaikutusten mahdollisuus jokaisen oheisharjoitteen osalta.

Seuraavassa käytännön sovelluksessa on pyritty yhdistämään kuuden liikemallin harjoitteluun ‘tehtäviä’, jotka integroivat fysiologian lisäksi myös liikkeen intentiota, havainnointia, keskittymistä, paätöksentekoa ja suorituksen jatkuvaa säätelyä tehtävään liittyvän sisäisen palautteen perusteella.

““Within each person are different answers to how they solve a movement problem, different ways that people produce the same movement. So we have to look holistically at how muscles coordinated, rather than reading them one by one. We have to look at how the whole relationship between all the muscles and how they actually produce movement.”

— Lena Ting

Tehtävän vs. Liikemallin vs. Lihaksen harjoittelu, osa 1

Periaate: Yhteistoiminnallisuus, Hermostojohtoisuus, Tehtävä
Sovellus: Liiketehtävät ja liikemallit oheisharjoittelun perustana

Epäilemättä suurin osa fyysisen harjoittelun ohjaajista ja valmentajista on törmännyt sanontaan, ‘harjoittele liikettä, älä lihasta’, ainakin jossain muodossa. Englanniksi ‘train movements, not muscles’ on kaikunut jo kauan erityisesti toiminnallisen harjoittelun saleilla ja areenoilla. Mutta mitä tuolla tokaisulla tarkoitetaan? Onko taustalla selittäviä periaatteita ja miten niiden toteutuminen oikeasti näkyy käytännössä? Lähdemme usein aika helposti mukaan hyvältä kuulostavien iskulauseiden kyytiin, jotka eivät aina anna meille mitään kättä pidempää käytännön toimia varten.

Laatikon nostaminen, auton työntäminen, ylähyllylle kurottaminen ja kauppaan käveleminen ovat esimerkkejä tehtävistä elämässä. Tehtäviin liittyy intentio eli tavoite ja pyrkimys ja ne toteutuvat useimmiten ‘tiedostamattomalla’ tasolla liikkeen osalta. Tehtävät elämässä ja urheilussa ovat integroituja toimia, joissa keho suorittaa aivojen antamaa toimeksiantoa. Ne ovat autenttisia ja ‘puhtaita’ demonstraatioita kehon yhteistoiminnasta ja sisäisestä järjestelystä. Kaikkein integroitu ‘harjoittelun’ muoto on tehtävien toteutus aidossa toimintaympäristössä eli itse lajissa. Tämä on ikäänkuin liikkeen ja integraation korkein taso.

Liikemallit ovat ‘yksiköitä’, joista tehtävien suoritus fyysisellä tasolla muodostuu. Ne eivät välttämättä sisällä ‘aitoa’ intentiota liittyen elämään ja urheiluun, vaan ne ovat tehtävien biomekaanisia rakennuspalikoita. Esimerkiksi esineen nostaminen maasta yhdellä kädellä muodostuu usein eri liikemallien yhdistelmistä, kuten kyykistymisestä ja kiertoliikkeestä. Liikemallit ovat usein harjoitusohjelmiemme pääsisältöä. Toteutamme ja toistamme kyykkyä, kiertoa, vetoa ja askelta, mutta emme varsinaisesti tehtävää suorittaaksemme, vaan parantaaksemme yhtä tehtävänsuorituksen elementeistä. Liikemallit ovat siten se liikkeen ja integraation 'alempi' taso ja tavallaan siten jo yksi ‘eristämisen’ muoto.

Liikemallien toteutumiseen vaikuttaa tietysti kehon ja erityisesti lihasten toiminta. Lihasten monimutkainen keskinäinen yhteistyö fysiikan lakien hallitsemassa toimintaympäristössä johtaa eri liikemallien muodostumiseen. Lihakset ovat kuitenkin yksiköinä melko kaukana kokonaisvaltaisesta tehtävästä. Lihakset ovat roolissaan kriittisen tärkeitä mutta toimivat liikkeessä osana liikemallia ja sitä kautta liiketehtävää. Yksittäisen lihaksen tai lihasryhmän toiminta on liikkeen alin taso ja erillisenä muista lihaksista, liikeketjuista ja liikemalleista kykenemätön kokonaistehtävän suoritukseen.

Yleisesti liike vs. lihas -vastakkainasettelussa on varmaankin kysymys siitä, onko eristävä vai integroiva harjoitusmuoto ‘parempi’. Ennen kuin kysymykseen voi vastata edes osittain, on oltava tiedossa harjoittelun tavoite. Niinpä keskitymmekin tässä pohtimaan harjoittelua, joka pyrkii elämän ja urheilun liikesuoritusten parantamiseen, ei esimerkiksi kehonmuokkaukseen. Voimmekin todeta, että elämän ja urheilun suorituksissa integroitu liiketehtävä on aina lopputavoite. Fysiikkaharjoittelun primääritavoitteena ei siten voi olla esimerkiksi yksittäisen lihaksen EMG-aktiivisuus ja sen maksimointi, vaan pikemmin päinvastoin, eli kuormituksen mahdollisimman optimaalinen jakaminen kehon osien kesken rooliensa mukaisesti. Eristävässä harjoittelussa pyritään usein nimenomaan tuon yksittäisen lihaksen/lihasryhmän kuormitukseen ja eliminoidaan/vähennetään kehon osien kokonaisvaltaisen yhteistyön toteutumista. Eristäminen voi tietenkin olla yksi strategia ja välivaihe toiminta- ja suorituskyvyn harjoittelussa, jos se käyttö vaikuttaa positiivisesti koko kehon yhteistoimintaan liikkeessä.

Tiedämme siis, että liiketehtävä harjoittaa liikemallia ja liikemalli harjoittaa lihasta. Käytännön harjoittelussa sama integraatio-eristys -jatkumoa voidaan parhaimmillaan kulkea myös toiseen suuntaan; silloin lihaksen harjoittelu parantaa liikemallia ja liikemallin harjoittelu liiketehtävän suoritusta.Tämä ei ole kuitenkaan itsestäänselvää ja yksinkertaista, sillä mitä pienemmiksi palasiksi liikkeen pilkomme, sitä vaikeampi sitä on koota takaisin toimivaksi kokonaisuudeksi. Miten siis rakennamme sellaisen harjoitusympäristön ja harjoitusohjelman, jossa lihas-liike-tehtävä yhteys olisi toiminnallisesti kaksisuuntainen ja siirtovaikutukseltaan positiivinen?

“Patterns and sequences remain the preferred mode of operation in biological organisms. Patterns are groups of singular movements linked in the brain like a single chunk of information. This chunk essentially resembles a mental motor program, the software that governs movement patterns. A pattern represents multiple single movements used together for specific function. Storage of a pattern creates efficiency reduces processing time in the brain, much as a computer stores multiple documents of related content in one file to better organize and manage information.”

— Moshe Feldenkrais

Olli Olkanivel naapurien armoilla

Periaate: ‘Suhteellinen’ ja ‘suora’ liike niveltasolla, Yhteistoiminta, 3D, Ketjureaktio
Sovellus: Takapiha- TRX ja olkanivelen yhteistoiminta naapuriasemien ja liikeketjujen kanssa

Olkanivel ja sen yhteistoiminta lavan ja rintarangan kanssa on monimutkainen kokonaisuus, jonka erillisten osien anatomia ja yksityiskohtainen ymmärtäminen on ainakin itselleni liian haastava tehtävä. Onneksi olkanivelen toiminnan harjoittaminen käytännössä ei vaadi sen täydellistä älyllistä hahmottamista jokaista muuttujaa myöten, vaan voimme luottaa harjoitusstrategian ja -liikkeiden valinnassa ja soveltamisessa yleisiin periaatteisiin.

Yläraajan suorituksissa, kuten heitossa, lyönnissä tai kiinniotossa liikkeen hallinnalla ja liikkeen osien välisellä koordinaatiolla on kenties vieläkin suurempi merkitys, kuin alavartalon liikkeissä. Syynä tähän voisi olla vaikka se pystyasennon perustotuus, että käsillä ei ole samanlaista suoraa tukea alustasta, kuin jaloilla. ‘Tuettomuus’ vaatiikin enemmän kehon osien ja välittömien naapuriasemien yhteistyöltä – siksi olkanivel onkin niin riippuvainen lavan ja rintarangan sekä tietysti koko liikeketjun avusta.

Elämän ja urheilun haasteissa olkanivel toimii monella eri tavalla. Joskus käsivarsi pysyy paikallaan ja muut kehon osat liikkuvat ja usein käsivarsi liikkuu kehon muuten ollessa suhteellisen liikkumaton. Väliin mahtuu luonnollisesti loputon määrä erilaisia yhdistelmiä. Voimme luoda olkaniveleen liikettä siis ainakin kahdella erilaisella strategialla, ns. suhteellisen (relative) liikkeen kautta tai suoran (real) liikkeen kautta. Suhteellisessa liikkeessä esimerkiksi olkavarsi voi olla paikallaan ja hartia/rintakehä liikkua, esimerkiksi kun otamme tyypillisen rintalihaksen venytysasennon tukea vasten ja kierrämme hartioita ja rintamasuuntaa käsivarresta poispäin. Näin luomme siis suhteellisen kiertoliikkeen olkanivelessä ja samalla tunnemme venytyksen rintalihaksessa. ‘Suora’ liike viittaa taas käsivarsijohtoiseen liikkeeseen, kuten heittoon.

Yksi tapa harjoittaa olkaniveltä ja sen yhteistoimintaa liikeketjun kanssa on käyttää koko kehon liikkeitä samassa suunnassa ja tasossa. Olkanivelen ojennus- ja koukistusliikkeeseen voi yhdistää vaikkapa lonkan ojennusta ja koukistusta. Olkanivelen transversaalitason liikkeen voi toteuttaa yhdessä lonkan sisä- ja ulkokiertoliikkeen kanssa. Seuraavassa vaiheessa voidaan sitten yhdistää eri tasoja, kuten olkanivelen frontaalitason loitonnus ja lähennys ja sagitaalitason lonkan koukistus ja ojennus. Jo tasojen varioinnin ja yhdistelyn kautta löytyy paljon tapoja monipuolisten liikeärsykkeiden luomiseen.

Toinen strategia olkanivelen harjoittamisessa voi olla kehittely, jossa edetään pienestä liikeradasta (liikkeen päädyssä) vähitellen suureen liikerataan (liikkeen päädystä toiseen päätyyn). Kuten muidenkin kehon osien harjoittelussa liikkuvuuden ja liikehallinnan käsi kädessä suoritettu tiimityö on olkanivelen toiminnallisuuden kulmakivi. Voimaa ja nopeutta voidaan rakentaa tukevan perustuksen päälle. ‘Valmentajan silmää’ tarvitaan kuitenkin jatkuvasti arvioidessa yhteistoimintaa etenkin lavan ja rintarangan asemien osalta. Yläraajan tehokas ja terveellinen toiminta ei koskaan ole ainoastaan yhden nivelen tehtävä, vaan aina koko joukkueen yhteinen tavoite ja vastuu.

“The strength of the team is each individual member. The strength of each member is the team.”

— Phil Jackson

Liikkeen vastustaminen; Anti-rotaatio, anti-ekstensio, anti-fleksio

Periaate: Kehon liikkeiden välinen järjestys ja koordinaatio (sequencing), Liikkuvuus-Liikehallinta
Sovellus: Keskivartalon harjoittelu; liikkeen tuottaminen vs vastustaminen  (anti-rotaatio ym)

Fysiikkaharjoittelupiireissä on viime vuosina puhuttu paljon ‘anti-rotaatiosta’, ‘anti-ojennuksesta’ ja ‘anti-fleksiosta’ ja näiden termien ja konseptien tuloksena liikettä vastustavan voiman harjoitteet ovat yleistyneet harjoitusohjelmissa. Kuten aina, erilaiset pinnalla olevat trendit ja harjoitusmetodit tuovat uutta näkökulmaa fyysiseen harjoitteluun, mutta usein myös ‘vaaka’ keikahtaa liiankin pitkälle toiseen suuntaan ja tasapaino eri ominaisuuksien välillä muodostuu toispuoleiseksi. Keskustelu liikettä vastustavasta keskivartalon tehtävästä on nostanut hyödyllisiä ja biomekaanisesti tervetulleita ajatuksia pöydälle, joskin käytännössä konseptia on usein sovellettu aika yksipuolisesti ja eristetysti.

Keskivartalon toiminnassa yhdistyy liikkuvuus ja liikkeen hallinta, ne kaksi ominaisuutta, joiden yhteistyöstä kaikkien anatomisten asemien liike muodostuu jalkaterästä kaularankaan ja kyynärpäähän. Vaikka eri niveltasoille tai anatomisille asemille onkin usein nimetty vain jompikumpi päätehtävänä (joko liikkuvuus tai stabiliteetti), on se kuitenkin liian mustavalkoinen kuvaus niiden toiminnasta elämässä ja urheilussa. Mikään asema ei ole pelkästään ‘mobiili’ tai ‘stabiili’, vaan aina niiden yhdistelmä ja lisäksi vielä eri tavoin eri liikkeissä.

Kun juoksijan jalka osuu maahan, on kehon ja keskivartalon kontrolloitava eli jarrutettava liikettä, jotta juoksija pysyy pystyasennossa ja kykenee ottamaan onnistuneesti uuden askeleen. Kehon paino ja painovoiman vaikutus pyrkii lyttäämään juoksijan alustaan kohtuullisen suurella kompressio- tai puristusvoimalla. Tämä vaatii koko ketjulta ja keskivartalon lihaksilta kapasiteettia kehon ‘kompression’ hallintaa pystyakselilla. Lisäksi keho vastaa horisontaalitason haasteisiin, kuten kiertoliikkeen vääntömomenttiin ja pystyasennon ylläpitoon vastustamalla liikettä sopivassa määrässä, oikea-aikaisesti ja mahdollisimman taloudellisesti.

Urheilun suorituksissa liikkeen salliminen, tuottaminen ja vastustaminen toimivatkin jatkuvassa tiimityössä keskenään, jotta optimaalinen liikkeen elementtien ja kehon osien keskinäinen järjestys tapahtuisi tavoitteeseen nähden suotuisasti. Kantavana ajatuksena ei voi olla esimerkiksi keskivartalon täydellinen liikkumattomuus, vaan pikemminkin liikkumisen ja liikkumattomuuden suhde ja ajoitus verrattuna ympäröiviin asemiin. Siksi keskivartalon tehtävä liikkeen vastustamisessa, rajoittamisessa tai hidastamisessa on tärkeä. Tämä mahdollistaa ympäröivien asemien, kuten rintarangan ja lonkkanivelen roolin liikettä sallivana/tuottavana asemana. Tähän perustuu esimerkiksi lyönnin tai potkun voima ja nopeus; kiertoliike ladataan kehon elastisiin elementteihin vääntömomentiksi tai -potentiaaliksi ja se vapautuu toisten asemien salliessa potentiaalin purkautumisen ja toisten asemien mahdollistaessa vääntömomentin säilymisen liikkeessä (liikkeen vastustus). Mikäli kaikkien asemat liikkuisivat samalla nopeudella, samaan suuntaan, samanaikaisesti, niin silloin menettäisimme kaiken varatun energian (‘väännön’) ja suoritus olisi vähän niin kuin yrittäisi lyödä vastustajaa molemmat jalat ilmassa irti tukevasta alustasta.   

Käytännön harjoittelussa voisimmekin ajatella lajiliikkeidemme biomekaniikkaa ja pohtia pitäisikö tietyn aseman vastustaa vai sallia liikettä, jotta suorituksen teho ja taloudellisuus paranisi. Voimme pyrkiä kehittämään kehon kykyä liikkeen tuottamiseen ja vastustamiseen eri suunnissa ja tasoissa. Tavoitteenamme voisi olla esimerkiksi lannerangan alueen liikkeen vastustus/hidastus kiertoliikkeessä, jolloin vääntömomentti voi kulkea tukevan keskivartalon läpi ja mahdollistaa naapuriasemien (lonkka, rintaranka) toimimisen liikkuvampana ja liikettä tuottavana asemana.

Käytännön sovelluksessa tarkastelemme muutamia esimerkkejä näistä periaatteista.

“Strength training is coordination training with resistance”

— Frans Bosch

Roikkumalla Tarzanin vatsat

Periaate: Liikkeen varaaminen – tuottaminen, 3-D, Ketjureaktio (Ylhäältä alas vs. alhaalta ylös)
Sovellus: Roikkuminen vatsalihasseinämän toiminnan parantamisessa

Käsien liike joka suuntautuu pään yläpuolelle, käynnistää automaattisesti vatsalihaseinämän lihaksiston. Liikereseptorit reagoivat venyttävään, eksentriseen, liikkeeseen ja lihaksisto aktivoituu toimintaan. Vastaavasti alaspäin varpaita kohti käsillä kurottaminen aktivoi pääsiassa selkäpuolen lihaksia. On mielenkiintoista, että pystyasennossa tyypillinen ‘vatsarutistus’-liike ei itse asiassa vaadi vatsalihasten toimintaa lainkaan, ellei sitten liikettä toteuteta suurella nopeudella, kuten hiihdon tasatyönnössä. Kehon asennon vaikutus liikkumiseen ja voiman tuottoon on siis todella merkittävä. Siksi on myös fiksua miettiä lajin liikkeen tarpeita sen todellisten liikkeiden kautta, ei ainoastaan yksittäisten lihasten toiminnan perusteella.

Liikkeen tuottamisen edellytys on liikkeen varaaminen. Keskitymme useimmiten konsentriseen voiman tuottamisen vaiheeseen, koska se on näennäisesti suoremmin yhteydessä suorituksen lopputavoitteeseen. Todellisuudessa jokaisen liikkeen onnistuminen pedataan kuitenkin jo liikkeen varausvaiheessa. Voisimmekin saavuttaa oheisharjoittelussamme parempia tuloksia siirtämällä fokusta hiukan enemmän liikkeen varausvaiheeseen ja saavuttaen siten samalla tehokkaamman tuottovaiheen. 

Vatsalihasseinämän osalta liikkeen varaaminen tarkoittaa käytännössä kehon taaksetaivutusta, sivutaivutusta, pystyasennon kiertoa tai kaikkien näiden jonkinasteista yhdistelmää, kuten havaitsemme esimerkiksi yhden käden heittoliikkeessä. Heittoliikkeessä tulee esille esimerkki tästä ihmiskehon tiedostamattomasta toimintaperiaatteesta, jossa jokainen meistä ‘lataa’ liikeketjun (ja vatsalihakset) viemällä käden taakse ennen käden eteenheilahdusta. Tätä periaatetta ei siis tarvitse erikseen keholle/aivoille opettaa – kaytännössä kaikki kehon tuottama liike elämässä ja urheilussa syntyy aina tämän periaatteen mukaisesti.

Toinen esimerkki ylävartalojohtoisesta liikemallista on ‘roikkuminen’. Tähän kategoriaan voisi lisäksi laskea myös muut kiipeilyyn, riippumiseen ja käsien varassa heilumiseen liittyvät liikkeet, jotka vaativat kurotusta tai otteen pitoa pään yläpuolella. Käsivarsien nosto ja kurotus kohti taivasta käynnistää automaattisesti keskivartalon lihaksiston ja roikkuminen vaatii vatsalihaksilta jo kohtuullisen suuren määrän voimaa, liikkuvuuden ja liikehallinnan lisäksi. Toisaalta rintakehä nousee käsien toiminnan mukana ylöspäin ja lantio taas laskee jalkojen painon vetämänä alaspäin. Jo ilman heilumista, roikkuminen on siis aktivoinut vatsalihasseinämän. Kun roikkumiseen lisätään liikettä eri suunnissa, saadaan aikaiseksi kokonaisvaltainen ja moniulotteinen keskivartaloharjoite.

Roikkuminen, riippuminen tai muuten käsien varassa heiluminen on ollut jo pitkään uhanalaisten liikemallien listalla. Roikkumisen roolia ylävartalon sekä vatsalihaseinämän toiminnassa ja terveydessä ei ole ehkä osattu arvostaa tarpeeksi ja monista liikkumisympäristöistä mahdollisuudet näihin perusliiketehtäviin ovat puuttuneet. Roikkumiselle rekillä, oksalla tai leikkitelineillä on toki muitakin hyviä perusteluita kuin vatsalihasten toiminta, mutta siinäkin tavoitteessa niillä on tärkeä paikkansa.

‘Roikkuminen’ parantaa vatsalihasten toiminnan osalta:

-          Yhteistoimintaa yläraajojen lihasryhmien kanssa (esim. ote-käsivarsi-hartia-lavat-keskivartalo)

-          Liikkeen varaamisvaihetta kolmessa eri tasossa (eteen-taakse, sivulta sivulle ja kierrossa)

-          Voimantuoton tehokkuutta ja taloudellisuutta (mitä parempi varaus, sen parempi tuotto)

-          Tehtäväohjautunutta ja tiedostamatonta roolia (vatsalihakset toimivat ilman tietoista keskittymistä)

“Holding new hanging positions will generate unusual muscular tension because of the differences in positional angles. You will immediately feel it as you practice those new positions, as well as the next day(s). New kinetic chains necessary to hold those diverse positions will be formed, challenging your muscles and tendons to strengthen in new ways to ensure stability. It won’t just benefit your strength, but also muscle elasticity and joint mobility.”

— Erwan Le Corre

Seinää päin -harjoittelua, osa 2; Juoksun mekaniikkaa ja seinäharjoitteita

Periaate: Painovoima, Massa, Voimantuottovektori
Sovellus: Seinää päin -harjoittelua, osa 2; Juoksun mekaniikkaa ja seinäharjoitteita

Liikkeen voimantuotto tapahtuu harvoin puhtaasti joko horisontaali- tai vertikaalisuunnassa. Useimmiten suorituksessa yhdistyy liikkeen tuottaminen ja/tai vastustaminen molemmilla vektoreilla. Hyppy ylöspäin tapahtuu luonnollisesti pääosin vertikaalivektorilla painovoiman vaikutusta vastaan taistellen, mutta hypyssäkin lihasten ja nivelten tasolla liikkeen varaaminen tapahtuu myös horisontaalitasossa, kuten nilkan pronaatiossa/supinaatiossa hypyn voimantuoton aikana.

Suurimmassa osassa elämän ja urheilun liikkeitä tuotamme voimaa eri suunnissa yhtäaikaisesti. Kun vertikaali- ja horisontaalivektori yhdistyvät, muodostuu diagonaalivektori, jonka ‘astekulma’ riippuu liikkeen muuttujista, kuten nopeudesta ja voimantuoton suunnasta. Kiihdytys juoksuun vaatii nojaamista eteenpäin, kun taas alppihiihtäjän asento käännöksessä edellyttää enemmän liikemomentin hallitsemista ja hyväksikäyttöä sivuttaissuunnassa. Vertikaalivektorilla suurin ympäristömme vaikuttava voima on tietysti painovoima. Horisontaalivektorilla urheilijaan vaikuttavia voimia ovat mm. kitka, ilmanvastus tai ulkoinen voima, kuten vastaan työntävä urheilija.

Dynaamisten suoritusten aikana fysiikan lakien hallitsema liikeympäristö muuttuu jatkuvasti suhteessa kehomme orientaatioon ja siten esimerkiksi painovoiman vaikutus vaihtelee riippuen asennosta, jossa toimimme ja liikumme. Voimmekin käyttää hyväksemme painovoiman pysyvää vastusta varioiden kehon orientaatiota suhteessa vertikaalivektoriin. Jos asetamme kehon etunojapunnerrusasentoon, niin painovoiman vaikutus muodostaa erilaisen haasteen ja vastuksen, kuin pystyasennossa. Näin pystymme eri asentoja manipuloimalla ja painovoimaa hyödyntämällä luomaan erilaisia harjoitusärsykkeitä.

Juoksun oheisharjoittelussa unohdamme joskus, että vauhdikkaassa liikkumisessa paikasta A paikkaan B yhdistyy painovoiman vaikutuksen lisäksi muita maapallon vakiovoimia, joita ei paikallaan tehdyssä harjoituksessa pystytä saavuttamaan. On kuitenkin olemassa sellaisiakin juoksuliikkeen elementtejä ja ominaisuuksia, joita voimme kehittää ‘paikallaan’ tapahtuvassa harjoittelussa, esimerkiksi käyttäen hyväksi painovoiman vaikutusta sekä asentomuuttujia.

Seinä (tai muu tukeva vertikaalipinta) on monella tapaa käytännöllinen työkalu painovoiman hyödyntämisessä ja juoksuliikkeen osalta se tarjoaa meille useampiakin erilaisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi juoksijan pyrkiessä kehittämään juoksuliikkeen vaatimaa vasemman ja oikean lonkkanivelen vuorottaista ojennus-koukistus -liikettä, seinäpinta ja painovoima voivat olla avuksi. Juoksijan tulisi siis pystyä samanaikaisesti saavuttamaan tukeva askelkontakti ja voimakas ojennusliike sekä viemään vastakkaista jalkaa voimakkaasti eteenpäin polvea nostaen (lonkan koukistus). Rajoitukset tässä askeleen vaiheessa syövät juoksun tehoa ja taloudellisuutta vähentämällä askeleen pituutta sekä reaktiovoimien ja elastisten elementtien hyötyä.

Seuraavassa sovelluksessa käytetään seinää ja painovoimaa työkaluina juoksuliikkeen parantamisessa. 

“It is easy to accept the presence of gravity on earth, but not recognize how essential it is to functional movement. Gravity drives all matter towards the center of the planet, including human beings. ”

— David Tiberio

368 -Aktivointi (lämmittelyä ja valmistavia harjoitteita)

Periaate: 3D, Hermostojohtoisuus, Yhteistoiminta (integraatio ja integroitu eristys)
Sovellus: 368-lämmittelyn esimerkkiharjoitteita

Lämmittelyn alkuperäinen tavoite on epäilemättä liittynyt lähinnä akuutin valmiuden ja suorituskyvyn nostoon. Sen tähtäimessä on siis pääosin ollut välittömästi lämmittelyä seuraava liikkuminen, joko harjoittelu tai kilpailutilanteessa. Tämä välitön (ja ainakin oletettavasti positiivinen) vaikutus on varmasti edelleenkin se pääsyy lämmittelyn sisällyttämiselle urheilijan rutiiniin, johon tässäkin kirjoituksessa keskitytään.

Toinen tavoite yhdistyy enemmän pidemmän tähtäimen kehittymiseen urheilijana. Päivittäinen annos yleistä ja spesifiä motoriikkaa kumuloituu vähitellen säännöllisten ‘lämmittelyjen’ tuloksena ja ainakin ylläpitää siten urheilijan liikeperustaa ja parhaimmillaan jopa kehittää ominaisuuksia. Mutta siitä enemmän tuonnempana.

Valmistavien toimien arvo onkin niin teoriassa kuin käytännössäkin noussut ja ylennyksen johdosta myös termille on haettu uutta, kuvaavampaa ja kenties inspiroivampaa nimitystä. Oli nimitys sitten mikä tahansa, harjoitusta tai kilpailua edeltävillä toimilla on merkityksellinen rooli niin lyhyen kantaman täsmätyökaluina kuin pitkän kantaman yleiskehittävinä strategioina.

Yksilöllisen ja lajille sopivan lämmittelyrutiinin suunnittelua, toteutusta ja variointia voi lähestyä myös ihmisliikkeen periaatteista käsin. Jos tarkastelemme lämmittelyn yleisiä tavoitteita ja yhdistämme ne liikkeen perusteisiin, avautuu meille monia mahdollisuuksia toteuttaa valmistavat toimet luovasti ja riittävästi varioiden. Voimme vaikkapa jakaa lämmittelyn eri osa-alueisiin ja kategorioihin liikkeen periaatteiden ja strategioiden perusteella. Valmentajan tehtäväksi jää silloin haluamansa harjoitteen valinta kustakin kategoriasta. 368 -lämmittelyssä käymme läpi systemaattisesti 3 Suuntaa, 6 anatomista asemaa ja 8 liikeketjua.

1)      3D-liike (tiedustelu – kartoitus – viestintä)

3D -vaiheen tavoitteena on kerätä informaatiota kehon tilasta ja lähettää se keskushermostolle. Informaation kerääminen tapahtuu liikuttamalla kehoa eri suunnissa, eri nivelkulmissa ja eri liikeradoilla. Lihasten, jänteiden, nivelkapseleiden, faskian ym. reseptorit (proprioseptorit) keräävät informaatiota kehon tilasta ja toiminnasta ja keskushermosto saa siitä kattavan kokonaiskuvan. 3D-vaiheessa urheilija yleensä havaitsee kohtuullisen nopeasti, mikä päivän fiilis fyysisesti on. Tämän tiedon perusteella voidaan sitten toteuttaa tarvittaessa muita vielä parempaan valmiuteen johtavia toimia. 3D-liikettä voi siis käyttää kehon tilan kartoitukseen ja hermostolliseen herättelyyn.

2)      Asemakohtaiset liikkeet (integroitu eristäminen -strategia)

Integroidun eristämisen strategia (eng. integrated isolation) kuulostaa hurjalta sanakeksinnöltä, mutta tarkoittaa käytännössä tiettyyn lihasryhmään tai anatomiseen asemaan keskittymistä yhteistoiminnallisella tavalla. Tästä esimerkkinä voidaan ottaa vaikka pakaralihaksiston aktivointi ennen harjoitusta tai kilpailua. Tietyt kehon osat saattavat tarvita hiukan täsmäapua toimintansa herättelyssä johtuen vaikkapa passivoivasta istumisesta koulussa tai autossa. Tässä vaiheessa keskitytään siis niihin asemiin, jotka vaativat aktiivisempia toimia tullakseen rekrytoiduksi paremmin osana kokonaisliikettä.

3)      Ketjukohtaiset liikkeet

Kuormituksen tasainen jakautuminen eri kehon osien välille vaatii liikeketjujen sisäistä (asemat) saumatonta yhteistyötä. Ketjujen toiminnan optimointi vaikuttaa akuutisti ja suoraan urheilijan suorituskykyyn voiman varaamisen ja voiman tuottamisen parantumisen kautta. Ketjujen lämmittelyssä tai aktivoinnissa on siis pääosin kyse tasapainoisesta, tehokkaasta ja taloudellisesta liikkumisesta. Tässäkin vaiheessa voidaan toki painottaa ketjujen valmiutta tietyn lajin tarpeiden suuntaan liikemuuttujia manipuloimalla (nopeus, liikerata, vastus ym).

4)      Kokonaisliikkeet ja liikemallit

Tässä vaiheessa kehon eri järjestelmät (hermosto, lihaksisto ja jänteet, aineenvaihdunta, verenkiertoelimistö ja psyyke ym) alkavat tanssia yhdessä saman musiikin tahtiin. Käytännössä kehon sisäinen lämpötila on noussut riittävästi, hermosto on aktivoitu, rajoittavat tekijät minimoitu ja kaikki ovat valmiina ‘tiiminä’ täysipainoiseen suoritukseen. Harjoitteet tai liikkeet tässä vaiheessa ovat ulkoisen palautteen ohjaamia kokonaisvaltaisia suorituksia. Emme siis mieti (enää) lihasten aktivoitumista tai kehon toimintaa, vaan siirrämme keskittymisemme kokonaisliikkeisiin, kuten juoksemiseen tai hyppäämiseen.

5)      Spesifit tehtävät ja lajiliikkeet

Viimeinen vaihe rakentaa urheilijan ‘valmiussillan’ viimeisen pätkän niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin mielessä. Se on käytännössä lajille tyypillistä liikkumista yhdistettynä parhaimmillaan myös lajiympäristön autenttisiin ärsykkeisiin (vastustaja, peliväline, liikenopeus ym) reagointiin.

Vaiheet 1-3 ovat enemmän yleistä liikkumisen laatua nostavia harjoitteita, kun taas vaiheet 4-5 ovat jo selkeästi enemmän lajin suoritukseen liittyviä toimia. Käytännön esimerkissä käydään läpi muutamia sovelluksia 368-lämmittelyn vaiheista 1-3.

“Every day is a game day.”

— Mark Verstegen

Syklinen liike - lokomotorinen moottori

Periaate: Ihmisliikkeen syklisyys (vuorottelevuus, toistuvuus, kiertoliike), Taloudellisuus/tehokkuus
Sovellus: Syklisiä harjoitevariaatioita; välineinä käsipainot, talja, vetokumi, vapaa paino

Monet ihmisliikkeen totuudet ja periaatteet selviävät meille helposti ihan vaan yksinkertaista havainnointia harjoittamalla. Voimme seurata suurta joukkoa ihmisiä ja todeta tiettyjen lainalaisuuksien olevan samoja kaikilla yksilöillä mikäli olosuhteet ja anatomia pysyvät muuttumattomina. Tällaista observointia on mukava harrastaa esimerkiksi lentokentällä, kauppakeskuksessa tai kadun vilinässä, missä ihmiset liikkuvat yleensä kävellen ja suurin piirtein samaa vauhtia.

Toisaalta on myös mielenkiintoista seurata lapsen kehittymistä motoriikan, liikemallien ja yleisesti liikkeen periaatteiden sekä yksilöllisen varhaiskehityksen näkökulmasta. Liikemallien kehittyminen seuraa aina tavoitteen tai tehtävän suorittamista; vauva nostaa päinmakuulta pään ylös ja katsoo sivulle etsien tietysti ensin äitiä – ojennuksen ja kiertoliikkeen liikemallit alkavat kehittyä. Kaikkea liikkumiseen liittyvää ohjaa vahva sisäinen draiveri (tavoite, pyrkimys, intentio) perustarpeiden täyttämiseen ja sitä kautta perusliikemallitkin kehittyvät.

Yksi aika itsestäänselvä periaate, joka avautuu observoitaessa helposti ilman mitään biomekaanikan koulutusta, on liikkeen ‘syklisyys’ tai rytmikäs toistuvuus. Tämä periaate näkyy helpoiten erilaisissa lokomotorisissa liikemalleissa, kuten kävelyssä tai juoksussa. Se tuntuu olevan taloudellisin ja tehokkain tapa liikkua myös monissa muissa liikemalleissa, kuten luistelussa tai uinnissa. Lisäksi se toteutuu useissa tavoissa tuottaa liikettä silloinkin, kun käytössä on liikkumisväline, kuten pyörä tai kajakki.

Ihmiselle ei tarvitse opettaa, että syklinen liike on paras tapa tuottaa liikettä vaikkapa siirryttäessä kävellen paikasta A paikkaan B. Kukaan meistä ei aloittanut kävelyuraansa ottamalla useamman askeleen vasemmalla jalalla peräkkäin oikean jalan seuratessa perässä. Useimmat valitsivat ryömimisessä ja konttaamisessa, ainakin lopulta, vuorottelevan tavan liikuttaa käsiä ja jalkoja. Sama periaate toteutuu monissa liikemalleissa mutta miksi ihmeessä? Miksi emme laukkaisi eteenpäin yksi jalka johtaen? Tai miksi emme hyppisi tasajalkahyppyjä? Kävimmekö me kaikki aikoinaan samalla kävelyvalmentajalla?

Syklisen liikemallin etu on ehdottomasti sen taloudellisuus ja tehokkuus. Kun kävelyssä oikea jalka ja vasen käsi heilahtavat eteen, varautuu vastakkainen puoli samalla automaattisesti ja sama ilmiö toteutuu kerta toisensa jälkeen inhimillisen ikiliikkujan pyrkiessä tavoitteeseensa. Jos tavoitteeseen pitää päästä nopeammin, niin kävely muuttuu juoksuksi, jossa syklinen liikemalli hyödyntää elastista energiaa edelleen tehokkaasti koko kehon rakenteiden matkalta.

Ihmisen anatomia on luotu vastaamaan syklisen, oikean ja vasemman puolen vuorottelevaa liikettä. Käytännössä tämä tarkoittaa kiertoliikettä, johon meidän kehomme suurilla lihaksilla on parempi voimantuottokyky kuin muissa tasoissa – voisimme tarkastella todisteeksi vaikkapa lihassyiden suuntausta isoissa lihaksissa. Syklisen liikkeen ‘korkkiruuvimainen’ viritys jokaisen käden tai jalan heilahduksen tuloksena johtaa energiankulutuksen ja -säästön kannalta parhaaseen hyötysuhteeseen – ja siitähän se säästäväinen ja kontrollista kiinni pitävä keskushermosto tykkää.

Syklisten lajien tekniikka ja taito ohjaavat parhaimmillaan näiden periaatteiden optimaaliseen hyväksikäyttöön. Pikajuoksun tekniikka pyrkii hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla kaikki syklisen liikkeen edut samoin kuin melojan vartalon kiertoliike eteenpäin melottaessa. Nyrkkeilijän iskusarja seuraa usein vuorottaista rytmiä ja uimarikin on nopeimmillaan vapaauinnissa, vaikka toki muutkin liikemallit toimivat vedessä todistetun sulavasti.

Oheisharjoittelussa voimme toteuttaa liikkeitä, joissa syklisen liikkeen periaatteita käytetään hyväksi. Tällöin kyseessä on usein enemmän koko liikeketjun voimaa hyödyntävä liike ja sen tekniikkaa tai taitoa voi olla vaikeampi hahmottaa. Tavoitteena on kuitenkin perinteisten liikkeiden lailla kontrolloitu ja progressivisesti kehittävä ja kehiteltävä harjoite, jonka vastusta ei voida valita muiden harjoitteiden perusteella eikä varmaan ensimmäisenä raskaammasta päästä. Syklisen liikkeen luonne on useimmiten sub-maksimaalinen ja suoritustapa on nopean rytmikäs.

“Energy is the inherent effort of every multiplicity to become unity.”

— Henry Brooks Adams

'Tanssii painojen kanssa' (Dances with weights)

Periaate: Yhteistoiminnallisuus,  Liikeympäristön lait, Taloudellisuus, Liikkeen laatu
Sovellus: 1)  Liikkeen vaivattomuus & helppous - strategioita 2) Tanssahtelua teeman mukaisesti

Miten kuvailisit tanssia liikkeen muuttujilla kommunikoiden? Millaiset sanat tai määritelmät avaisivat kuulijalle tai lukijalle tanssin liikkumisen ydintä ja luonnetta? Käyttäisitkö samoja termejä, kuin kuvatessasi vaikkapa kuntosaliharjoittelun liikkeitä vai jäisikö jotain olennaista silloin kuvauksesta pois?

Tanssin sisintä voisi kenties yrittää tavoittaa sanoilla, kuten ‘keveys’, ‘vaivattomuus’, ‘helppous’, tai ‘kauneus’. Liikkumista eri tanssin muodoissa voisi myös kuvata aika-muuttujan eri osatekijöillä esimerkiksi käyttämällä sanoja ‘rytmi’, ‘tempo’, tai ‘korostus’. Motoriikan termeillä ilmaistuna ensimmäisenä tanssista tulevat ehkä mieleen koordinaatio, tasapaino ja liikkuvuus, mutta perässä seuraavat aivan yhtä tärkeinä nopeus, voima ja räjähtävyys. Erityispiirteenä moniin muihin liikunnan muotoihin verrattuna on lisäksi ‘ilmaisun’ tai ‘esittämisen’ osatekijä.  Kaikkein keskeisempänä yhteen sitovana periaatteena tanssissa(kin)taustalla vaikuttaa ‘yhteistoiminta’, niin kehon osien kesken kuin liikkeen ja liikeympäristön vuorovaikutuksessa.

Tanssia on käytetty tässä esimerkkinä, koska sitä on hyvin haastavaa määritellä käyttäen pelkästään liikkeen mitattavia absoluuttisia muuttujia (sentit, sekunnit, grammat ym) ja on moniulotteisuudessaan lähes mahdoton kuvailtava muillakaan määrällisillä muuttujilla. Tanssi otettiin esimerkiksi myös siitä syystä, että sen liikkeen osatekijöistä oppimalla voisimme saavuttaa jotain samaa omissa lajeissamme ja harjoitusympäristöissämme. Liikkumisen ‘keveys’ tai ‘vaivattomuus’ tuskin olisi haitallista futarille tai aitajuoksijallekaan.

Miten siis saisimme yhdistettyä näitä ajatuksia ja periaatteita oheisharjoitteluun ja vaikkapa erityisesti vastusharjoitteluun? Keveyden ja vaivattomuuden konseptien integrointi vastusharjoittelun kanssa kuulostaa ainakin ensiksi ristiriitaiselta, mutta voisiko harjoitteen suoritustavan tai vastuksen valintaa kuitenkin arvioida myös liikkeen vaivattomuuden perusteella?

Oheisharjoittelussa voisimme siis opetella käyttämään vaikkapa rytmiä, liikkeen momenttia, reaktiovoimia ja painovoimaa paremmin hyväksi. Nämä periaatteet ja liikkeen muuttujat materialisoituvat hienosti esimerkiksi painonnoston liikkeissä etenkin suurempien kuormien kanssa. Mutta samoja periaatteita voidaan soveltaa eri painotuksilla käyttäen muitakin työkaluja ja muuttujia hyväksi. Jos oheisharjoittelun yhtenä tavoitteena ja viestinä keholle olisi tavoiteliikkeen ‘vaivattomuus’ ja ‘keveys’ kuten tanssissa, niin millaisia käytännön strategioita voisimme ottaa käyttöön perinteisten harjoitusmetodien kaveriksi?

Seuraavassa muutamia teemasidonnaisia pohdintoja aiheesta:

Aika-muuttuja: Kuinka voisi hidastaa, nopeuttaa tai muuttaa liikkeen tempoa tai rytmiä?

Voiman annostelu: Miten käyttää tietyssä liikkeessä juuri sopivasti voimaa (ei liikaa/liian vähän)?

Yhteistoiminta: Kuinka voisimme jakaa kuormituksen mahdollisimman tasaisesti?

Taito: Miten kehitämme haluttua suorituskykyominaisuutta spesifin taidon harjoittelun kautta?

Liikkeen varaus: Millä tavalla saamme mahdollisimman paljon ‘ilmaista’ elastista energiaa käyttöön?

Ja vielä viihdytykseksi ja virikkeeksi hiukan musiikkiliikuntaa. Tässä liikesarjassa liike vähitellen vaikeutuu ja monimutkaistuu yhdistelyn kautta.

“Movement never lies. It is a barometer telling the state of the soul’s weather to all who can read it.”

— Martha Graham

Voima + Elastisuus = Kimmoisuus (vrt. superpallo)

Periaate: Taloudellisuus, tehokkuus (elastiset elementit), Sisäinen jännite -ulkoinen paine/vastus
Sovellus: Kimmoisuus (jalkaterä-nilkka), koko kehon jännite vertikaaliliikkeessä

Suomenkieliset termit jäävät joskus hiukan vajaiksi ihmisliikkeen ilmiöiden kuvaamisessa tarkasti. Toisaalta jotkut sanat ovat taas huikean hyviä. ‘Kimmoisuus’ on yksi niistä – jo soinniltaan se kuulostaa napakalta ja ponnahtavalta.

Kimmoisuuden konseptia voidaan kuvailla eri pallojen pomppuominaisuuksien avulla. Minkälaisella pallolla on parhaat ominaisuudet pomppaamiseen? Koripallolla? Tennispallolla? Vai kenties superpallolla?

Superpallo voittaa muut pallot mennen tullen pomppuominaisuuksillaan. Jos tennispallo ja superpallo tiputetaan samalta korkeudelta maahan ja seurataan pompun korkeutta, niin havaitsemme helposti kumman pallon kimmoisuus on parempi. Mutta miksi?

Superpallo on valmistettu tiheästä kumimateriaalista omaten suuren sisäisen jännitteen ja elastisuuden. Osuessaan maahan se joustaa sopivasti varaten energiaa itseensä ja ‘tuottaen’ elastista energiaa työntäen alustaa itsestään poispäin. Se ei kuitenkaan anna liikaa periksi, verrattuna vaikkapa tuohon tennispalloon, joka ei käytä elastista energiaa yhtä tehokkaasti hyväkseen. Superpallolla on siis tarpeeksi sisäistä jännitettä, jotta jousto- tai varausvaihe (eksentrinen) pystytään hyödyntämään voiman tuotossa alustaa vasten (konsentrinen). 

Superpalloesimerkki johtaakin erinomaiseen voiman määritelmään erityisesti kimmoisuuden ominaisuuden yhteydessä.

Voima = kehon sisäinen jännite ulkoista voimaa tai painetta vastaan

Tämän määritelmän perusteella on helppo ymmärtää miksi voimaharjoittelu parantaa kehon edellytyksiä kimmoisuuden parantamiseksi. Yksi voimaharjoittelun vaikutuksista on parempi kyky ‘kehon sisäisen jännitteen’ tuottamiseen. Tätä ominaisuutta tarvitsemme esimerkiksi juoksun tai hypyn maakontaktissa, jotta elastinen energia ei katoa taivaan tuuliin liian ‘löysän’ kontaktin aikana. Asematasolla voimme vaikkapa tarkastella pohkeen toimintaa hypyn aikana ja havaitsemme (tutkimusympäristössä), että itse lihaksen pituus ei muutu juurikaan, kun taas elastiset elementit, kuten akillesjänne, venyy ja supistuu nopeasti. Yhtälailla koko kehon tasolla vaaditaan riittävä sisäinen jännite urheilijan massan osuessa maahan, jotta keho pysyy kontaktissa ‘tiukkana’ ja elastisuus saadaan mahdollisimman hyvin käyttöön.

Kimmoisuuden edellytyksenä on siis sopiva joustavuus alustakontaktissa yhdistettynä kehon sisäiseen jännitteeseen ulkoista vastusta/painetta vastaan. Superpalloon verrattuna ihmisliikkeeseen liittyy kuitenkin muutama muukin liikkuva osa ja tekijä. Ihmisen kimmoisuus-suorituskykyyn vaaditaan joustoliikkeen (liikkuvuus) oikeaa järjestystä ja määrää (liikehallinta) eri nivelissä, jännitteen (voima) oikeaa ajoitusta (nopeus) ja yhteistoimintaa (koordinaatio) kaikkien kehon osien kanssa. Kaikkea tietysti säätelee keskushermosto ja joskus varmaan rajoittaa voimantuoton tehoa suojellakseen kehoa liian suurilta voimilta. 

Sovelluksessa katsastetaan yksi liikekehittely-sovellus kimmoisuuden perustan rakentamisessa. Siinä keskitytään asematasolla jalkaterän ja nilkan kimmoisuuteen sekä koko vartalon nopean jännitteen tuottamiseen kontaktissa. Olennaista tässä sovelluksessa on, että kontakti maahan olisi ajallisesti erittäin lyhyt (<0.3 sek), jotta liike tulisi mahdollisimman paljon elastisista osista. Tämän vuoksi liikekehittely alkaa ‘avustuksella’ tai ‘kevennyksellä’ käyttäen tukea ja käsiä sopivasti apuna. Jokaisessa kehittelyn vaiheessa voi hyvin viipyä pidempäänkin, jotta ominaisuuden kehittymiselle ja rakenteiden vahvistumiselle annettaan tarpeeksi aikaa. Yksinkertaisuutensa vuoksi sovellus sopii esimerkiksi nuorten urheilijoiden ryhmälle yhdeksi kimmoisuuden opetusmetodiksi.

“To every action there is always an opposed equal reaction”

— Isaac Newton