Jalkajuttuja omaksi huviksi...

Tämä kirjoitus on puhtaasti omaa harjoittelua asian suomenkielisen ilmaisun parantamiseksi… eli suattaapi tulla muutamia kiroitus- ja/tai asiavihreitä. Kirjoittelun muoto on lisäksi enemmän spontaania pohdintaa ja aika kaukana mistään tutkimusartikkelista…

Keskustelua käydään paljon juoksutekniikan merkityksestä ja sen osana etenkin kanta vs. päkiäaskelluksen eroista ja tietenkin siitä, kumpi niistä on se ‘oikea’ tai ‘parempi’ tapa juosta. Heti alkuun voin todeta, että varsinaista vastausta tähän kysymykseen ei tässä kirjoituksessa anneta. Jos musta-valkoinen vastaus tai ratkaisu olisi kaikkien juoksulajien ja yksilöiden kohdalta mahdollinen, niin sehän olisi tietenkin hurjan kätevää ja sellainen varmaan kannattaisi kaikkien ottaa käyttöön.

Tässä kirjoituksessa pohditaan askelkontaktia juoksussa biomekaanisesta näkökulmasta ja etenkin nilkan ja jalkaterän osalta.

Kun jalka juostessa osuu maahan, on sen otettava vastaan huomattavia voimia. Peruslenkkeilijäkin voi  painovoiman, massan, liikemomentin ja vastavoimien tuloksena olettaa ainakin 2-3 –kertaisen kehonpainon kuormituksen kehon rakenteissa askelkontaktin tuloksena . Miten tuo kohtuullisen suuri voima vaimennetaan ja kuinka sitä kenties muunnetaan liike-energiaksi optimaalisimmalla tavalla?

Kävelijän vähemmän kuormittavan kantakontaktin biomekaniikka muistuttaa periaatteiltaan kanta-askeltavaa juoksijaa. Eroja syntyy vähintäänkin kontaktivoimien suuruudessa ja liikkeiden nopeudessa. Kantapään osuessa ensimmäisenä maahan liikkeen vaimennus alkaa kantaluun eversiolla, joka on frontaalitason liike ja on osa pronaationa tunnettua jalan iskunvaimennusliikettä. Kantaluun tehdessä kallistumisliikkeen se aloittaa askelkontaktissa tapahtuvan liikkeen vaimennuksen tai liikkeen varauksen, jossa nilkan lihaksisto eksentrisesti kontrolloi kantaluun eversiota frontaalitasossa. Samalla vaimennusliike tapahtuu sagitaalitasossa dorsifleksio-plantaarifleksion kautta ja transversaalitasossa kantaluun ja etenkin telaluun aloittaman kierteisen liikkeen kautta. Jalan etuosan osuessa maahan ja midtarsaalinivelen vapautumisen kautta kolmen tason vaimennus- ja varausprosessi leviää koko jalkaan.

Hienojen sanojen ja termien kautta karkaa joskus kokonaisuus käsistä. Tarkoituksena on selittää ja myös maalaisjärjellä ymmärtää askelkontaktin vaimennuksen tärkeys ja miten voimme parhaimmalla tavalla vaimentaa iskun ja samalla varata voimaa lihaksistoon elastisiin elementteihin.

Kanta-askeleen ongelmaksi muodostuu kovemmassa vauhdissa se, että jalan etuosan rakenteet ja lihaksisto eivät ole askelkontaktissa välittömästi vaimentamassa iskua, eivätkä varaamassa ilmaista energiaa ponnistusvaiheeseen. Voisi olettaa, että jalan takaosan vaimennukseen luottava jalka olisi vähemmän taloudellinen ja turvallinen askelkontaktissa kuin jalan yhtenäisempi ja samanaikaisempi tiimityö, jossa suurempi määrä lihaksistoa kontrolloi liikettä ja jalan rakenteet pystyvät varaamaan ja tuottamaan liikettä nopeammalla syklilla. Loppujen lopuksi olennaista juoksussa on koskettaa alustaa ajallisesti mahdollimman lyhyesti ja elastisen energian kannalta mahdollisimman taloudellisesti ja tehokkaasti.

Jos hypoteesina olisi, että suurin piirtein koko jalkapohjan yht’aikainen asklekontakti olisi optimaalisin, niin miksei sitten jokainen juoksija automaattisesti ja alitajuisesti juokse tällä tavalla? Tiedämme, että pikajuoksijaa tuskin tarvitse ohjeistaa päkiäaskellukseen, sillä hän valitsee parhaan mahdollisen elastisen energian varaus ja liikkeen tuotto –järjestelmän tuohon nopeaan suoritukseen?

Kun taas seuraamme kestävyysjuoksijaa, niin hän harvoin juoksee päkiöillä koko matkaa. Toisaalta tarkastellessamme parhaita maratoonareita havaitsemme heidän usein askeltavan melko tasapainoisesti koko jalkapohjalla, ainakin jos yleistetään suhteessa selkeään kanta- tai päkiävoittoiseen askellukseen.

Voimme jo tehtäväsuuntautuneisuuden perusteella todeta, että eri etäisyyksille, eri nopeuksille ja eri alustoille voidaan käyttää erilaisia askelkontaktin variaatioita. Myös yksilölliset erot vaikuttavat suuresti askelkontaktin ‘valintaan’ ja etenkin rajoitukset liikkuvuudessa, voimassa, lihaskestävyydessä tai vaikkapa rintarangan kiertokyvyssä.

Kaikelle juoksun taloudellisuuteen ja tehokkuuteen liittyville teknisille juoksuohjeille on kuitenkin aina edellytyksenä se, että jalka varaa ja tuottaa voimia kaikissa kolmessa tasoissa. Tästä on tuloksena se, että myös lantion lihakset pystyvät varautumaan ja tuottamaan voimaa kaikissa kolmessa tasossa. Siita taas seuraa, että keskivartalon ja rintarangan liike ja voimantuotto auttaa ja tukee juoksun suoritusta. Tekniset juoksuohjeet ovat usein aivan oikeita mutta ne saattavat olla myös vääriä ohjeita, jos kehon toiminta ei ole valmis niiden suorittamiseen. Päkiäaskelluksen markkinointi henkilölle, jonka jalka ei varaa, syystä tai toisesta, varaa liikettä kaikissa tasoissa, on melko varma vammaresepti. Toisaalta kanta-askellus ilman kantaluun eversiota lähettää useamman sadan kilon viestin kehon rakenteita ketjussa ylöspäin kaularankaan asti vaimentamattomana.

Paras tapa juosta riippuu aina yksilöstä, suoritettavasta tehtävästä, liikkeen nopeudesta ja siitä millaiset voimat kehoon vaikuttavat askelkontaktin tuloksena.

Jatkamme harjoituksia…

Tommi

Jumalan hullu vai maailman guru? Tarkoitusta etsimässä...

Joskus tulee kirjaimellisesti ‘uhrattua’ suuri määrä aikaa, energiaa ja kaikenlaisia resursseja jonkun määränpään tai tavoitteen saavuttamiseksi. Joskus tuosta tavoittelusta muodostuu syvällisempi kokemus, jota voisi kutsua ‘tarkoitukseksi’. Usein se kuitenkin jää nimenomaan tarkoituksen tavoitteluksi, kun itse tuon tavoitteen saavutettuaan se ei tarjoakaan sitä  kaivattua tarkoitusta ja merkitystä, ainakaan kaikilla niillä tasoilla, joilla sitä oltiin odotettu.

Uskon, että tarkoituksen kokemus on yksi tärkeimpiä inhimillisiä tarpeita. Tarkoitus vastaa kysymykseen, ‘miksi’ minä olen olemassa ja antaa myös ajatusta siitä ‘kuka’ minä olen. Mikäli kysymykseen miksi olen olemassa annetaan vastaus ‘vahingossa’, ‘sattumalta’ tai ‘ei mistään syystä’, niin kokemuksemme omasta merkityksestämme saa kenties aika kovan kolauksen.

Elämme nykyään aika kovassa näkymättömässä konfliktissa: toisaalta meille kerrotaan, ettei tarkoitusta ole, ainakaan missään kovin moniulotteisessa merkityksessä, ja toisaalta me alitajuisesti haemme jatkuvasti kokemusta ja tuntemusta tuosta tarkoituksesta tekemällä ja ajattelemalla asioita, jotka todistavat, että kaipaamme tarkoitusta. Tätä tietysti käyttävät hyväkseen markkinavoimat, jotka tehokkaasti syöttävät meille vale- tai varjotarkoitusta erilaisten esineiden, asioiden tai kokemusten muodossa.

Religion, eli uskonto, määritellään englannista suomentamalla mm. jonkun tietyn kohteen palvonnaksi ja sen järjestelmälliseksi toteuttamiseksi. (a particular system of faith or worship)

Tämän määritelmän perusteella useat harjoittavat ‘uskontoa’ sitä tietämättään. On helppo löytää erilaisia palvonnan kohteita ja jos olemme rehellisiä, niin useimmilla meistä on asioita tai toimintoja, jotka kallistuvat helposti ‘palvonnan’ puolelle. Joku on sanonut, että ihminen ‘palvoo’ aina jotain, ei välttämättä mitään jumalaa, vaan jotain asiaa, esinettä, harrastusta, ihmistä, itseään ym. Näin ollen ‘palvonta’ on kuin automaattinen asetus ihmisessä ja ainoastaan sen kohde muuttuu.

Olisiko niin, että tarkoitusta elämässä haetaan palvonnan kautta? Toinen kysymys on tietysti se, onko palvonnan kohteemme kaiken sen palvonnan arvoinen?

Meillä on käytössämme resursseja, joita voitaisiin määritellä palvonnan valuuttayksiköiksi. Aika, omaisuus ja energia kertovat tarinaa omista jumalistamme. Kenties voimme yksinkertaisella laskutoimituksella mitata mitä tai ketä palvomme resursseillamme.

Itse uskon, että tarkoituksemme kokemus määräytyy paljon palvonnan kohteemme perusteella. Ei kuitenkaan vain siksi, että resurssimme olisi hyvä käyttää elämässä viisaasti, vaan pikemmin siksi, että palvonnan kohteemme määrittelee koko elämämme merkityksen ja sitä kautta pitkälti myös identiteettimme. Palvonko elotonta vai elävää? Palvonko itseäni suurempaa vai pienempää? Palvonko jotain, joka on sen arvoinen? Palvonko resursseillani osoittaen kiitollisuutta, pelkoa, rakkautta, itsekkyyttä, vihaa vai jotain muuta?

Olen löytänyt vain yhden kohteen, jonka palvominen antaa minulle autenttista ja moniulotteista tarkoitusta. Elävä Jumala, Jeesus Kristus on sekä ominaisuuksiensa, että tekojensa kautta, enemmän kuin ansainnut palvontani, vaikka sitä usein niin vajaalla ja rajoittuneella tavalla osoitankin.

Jonkun ‘palvonta’ saattaa kuullostaa äärimmäiseltä ja fundamentalistisuudelta. No olkoon vaikka sitäkin, mutta vaihtoehtona olisi palvoa jotain muuta, pahimmassa tapauksessa itseäni. Niinhän ne vissiin on maailman todelliset hullut syntyneet – itseään palvomalla. Hullu saatan itsekin olla, mutta parempi Jumalan hullunakin kuin maailman guruna. Palvon mieluummin Häntä, jonka nimi on Rakkaus, Rauhan Prinssi ja Kaikkivaltias Luoja – ehkä minunkin sitä kautta onnistuu näyttää lähimmäisille rakkautta ja  välittää rauhaa, ensin hengessä, sitten mielessä ja kehossa ja lopulta ympärillänikin. 

Tommi

PS: "Peace I leave with you; my peace I give to you. Not as the world gives do I give to you. Let not your hearts be troubled, neither let them be afraid. " John 14:27

'Jalaka ja nilikka' - Miksi - Miten - Mitä

Morjes,

Oma tutkimus- ja opintomatkani ihmisliikkeen ihmeisiin tulee toivottavasti jatkumaan lopun ikääni. En sano ‘toivottavasti’ siitä syystä, että uskoisin ihmisliikkeiden ihmeiden loppuvan jossain vaiheessa taivaltani kesken – olen varma siitä, etteivät ne lopu kesken. Sanon ‘toivottavasti’ siksi, että toivon uteliaisuuteni vaan lisääntyvän ja silmieni pysyvän auki näiden todellisten ihmeiden näkemiselle. ‘Toivottavasti’ en koskaan tulevaisuudessa löydä itseäni kyllästyneenä tai ‘mukamas kaiken-tietävänä’. 'Toivottavasti' saan lapsen lapsen tavoin nöyränä ja innostuneena tutkia, etsiä, leikkiä ja ihmetellä koko retken loppuun saakka.

Tässä on ote tutkimus- ja opintomatkaltani, jonka laitoin näin videomuotoon. Aiheena on jalkaterä ja nilkka. Olen yrittänyt käydä teemaa läpi MIKSI-MITEN-MITÄ –prosessin kautta, joka voi olla melkoista nörttikamaa, mutta tsekkaa, jos kiinnostaa. Valitteluni lisäksi huonoista vitseistä, Mr Bean ilmeistä ja rumista jaloista.

Tommi

Jalaka 1 – Jalaka 2 –Jalaka 3

Lihastoiminta- ja liikeketjut harjoittelussa

Kuvassa "Tupla-X" eli ristikkäisten ketjujen muodostama kiertoliikkeen voimakeskus.

Miten liikeketjuja harjoitellaan toiminta- ja suorituskyky tavoitteena? Kuinka esimerkiksi juoksija, golffari tai tenniksen pelaaja hyötyy “tupla-X:n” harjoittelusta? Millä tavalla voidaan parantaa liikeketjujen elastisen energian varaamista ja sitä kautta voiman tuottamista?

Näitä ja muita lihastoiminta- ja liikeketjuihin liittyviä harjoitusmetodeja tarkastellaan kesäkuun 6.-7. Helsingissä. Early bird hinta voimassa vielä...

Lue lisää:
http://bodytech.pro/fi/edu/06_07_06_2014_lihastoimintaketjut_käytännön_liikkeen_harjoittelussa_helsinki

Tommi Paavola

3-D Liikkuvuus: Selkä, hartiat, rintaranka, kyljet

3-D Liikkuvuus: Selkä, hartiat, rintaranka, kyljet (TRX)

Liikkuvuuden harjoittelussa teemme mielestäni usein sen kriittinen virheen, että yritämme vaikuttaa suoraan lihaskudokseen ilman hermoston aktiivista osallisuutta. Unohdamme, että vaikka liikkuvuus ja sen puute tuntuukin lihaskudoksessa, on sen kontrolli ja hallinta liikkuessamme silti hermostolla.

Tämän liikkuvuusharjoituksen tavoitteena ei ole “viäntää väkisin” vaan antaa liikkeen kommunikoida hermostolle, että “anna lisää siimaa, tämä tuntuu hyvältä.”

Omien tulehdusteni ja niiden aiheuttamien jumien kanssa kamppailevana tämä on liikettä vapauttava ja oloa mukavasti parantava harjoite. Käytän paljon myös uimareiden ja heittolajien harrastajien kanssa.

Finnish Strong!

Tommi The Trainer

PS: Koulutus Suomessa: Liikeketjut toimintakyvyn ja suorituskyvyn harjoittelussa.

Amazing Grace!!

Amazing Grace, how sweet the sound,
That saved a wretch like me.
I once was lost but now am found,
Was blind, but now I see.

T'was Grace that taught my heart to fear.
And Grace, my fears relieved.
How precious did that Grace appear
The hour I first believed.

Näin alkaa ‘Amazing Grace’, John Newton nimisen miehen kirjoittama monelle tuttu laulu. John Newton (1725-1807) oli orjalaivuri, jonka elämä muuttui hänen kohdattuaan Jeesuksen. Jumalan armo oli tarpeeksi suuri pelastamaan hänetkin ja yhtenä todistuksena täydellisestä U-käännöksestä oli laulu tuosta ‘ihmeellisestä armosta’.

Yksi laulun suosion syy voi olla sen rehellisyys ja vilpittömyys, joka paistaa sanoista läpi. John  Newton tiesi olevansa väärällä tiellä ja oli avoin tunnustaessaan sen. Hän todisti Jumalan armon olevan ainoa tie pelastukseen ja oli kiitollinen, että hänen silmänsä olivat avautuneet totuudelle. Newton tiesi, ettei hän kykenisi tekemään mitään itse maksaakseen velkansa mutta ymmärsi  ja uskoi samalla Jeesuksen maksaneen sen kokonaisuudessaan viemällä ne ristille ja kuolleessaan, jotta hänellä ja minulla ja sinulla olisi elämä.

Jeesus kuoli minunkin puolestani, vaikka parin vuosikymmenen ajan torjuin hänet ja räpistelin vastaan kaikin voimin.

Pääsiäisen viestin tietysti kruunaa se, että hän voitti kuoleman, nousi haudasta ja elää. “Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään.” Joh 14:19

Siunattua Pääsiäistä sinulle!!

Tommi the Trainer

“But God demonstrates his own love for us in this: While we were still sinners, Christ died for us.” Romans 5:8

Ainutlaatuinen valmentaja

Uskoisin, että kaikki ihmisliikkeen parissa tavalla tai toisella työskentelevät ymmärtävät, että jokainen kehon osa on tehtävässään ainutlaatuinen ja korvaamaton. Korva ei voi ottaa silmän roolia ja kädet toimivat varsin rajoitetusti jalkoina.

Kaikilla nivelillä, lihaksilla, elimillä ja järjestelmillä on oma tehtävänsä, jossa ne on tarkoitettu toimimaan. On toki mahdollista, että joskus vaikkapa lihas joutuu ottamaan tehtäväkseen toimia, jotka eivät sen alkuperäiseen rooliin oikeasti kuulukaan. Mutta jokaisella kehon osalla on tietty spesifi alkuperäinen rooli ja tehtävä, jota muut kehon osat eivät pysty yhtä hyvin, tai ollenkaan, hoitamaan.

Voisi siis varmasti sanoa, että jokaisella kehon osalla on todella ainutlaatuinen tarkoitus, merkitys ja tehtävä.

Usein puhutaan, ja varsinkin viime aikoina, urheilijan yksilöllisyydestä ja siten harjoitustapojen ja ohjelmoinnin räätälöinnistä kyseisen yksilön tarpeisiin. Urheilijaakin voi siten kutsua ainutlaatuiseksi, sillä toista samanlaista ei varmasti löydy.

Mutta mitenkäs valmentajat sitten?

Kuinka paljon sujuvammin asiat hoituisivatkaan, jos ymmärtäisimme ‘ainutlaatuisuuden’ konseptin omassa elämässämme ja sitä kautta myös työtehtävässämme? Olisiko vähemmän kateutta, egoilua ja turhaa kinastelua ja ehkä enemmän jakamista, rohkaisemista ja tukemista?

Jos ei usko omaan ainutlaatuisuuteen ja tarkoitukseen tällä pallolla, niin sitten sitä usein lähtee itselleen alitajuisesti jotenkin keksimään tai luomaan. Kaikki varmaan haluavat olla jollain tapaa tehtävässään ‘parhaita’ ja oikeassa, mutta aika usein se asema saavutetaan  jonkun toisen kustannuksella.

Olisiko mahdollista, että niinkuin kehon osilla, meilläkin on ainutlaatuisuus, jota kukaan ei pysty meiltä ottamaan? Onko mahdollista, että meillä on tehtävä, joka on meille se ‘nyrkki silmään’ sopiva homma?

Kaikki eivät voi olla hauiksia tai lonkkaniveliä, mutta jokaisella on tehtävä ja jokainen on jo syntymästään täysin ainutlaatuinen. Mitäköhän tapahtuisi, jos jokainen meistä toimisi täsmällisesti omassa tehtävässään, nöyrästi mutta oman ainutlaatuisuutensa tuntien sekä naapurin toimintaa epäitsekkäästi tukien?

Tai vaikka vähän  spesifimmin kysyen…kuinka paljon vähemmän nuoria syrjäytyisi, jos he edes uskoisivat olevansa täysin ihmeellisen ainutlaatuisia ja todelliseen tarkoitukseen luotuja?

Pohdinpahan vaan…

“Nobody can go back and start a new beginning, but anyone can start today and make a new ending.” Maria Robinson.

So Finnish strong!

Tommi

 I praise you because I am fearfully and wonderfully made; your works are wonderful, I know that full well. Psalm 139:14

Ketjut kuumaksi

Aktivointia, integrointia ja kokonaisvaltaista suhmurointia...

Start strong & Fin(n)ish strong!

Tommi

Meniköhän väärin? Jes,meni...!

Liikkeen ihmettelijänä ja opiskelijana joutuu jatkuvasti pysähtymään, miettimään, arvioimaan ja usein nöyrtymään. Alkuun se vähan harmitti, että eikö täta nyt vieläkään osaa, mutta paremman perspektiivin valossa nöyryys ihmisliikkeen ihmeiden edessä on johtanut erinomaisiin oppimistilanteisiin.

Paraikaa olen vuoden oppijaksolla, jossa nöyrtyminen tulee enemmän tavaksi kuin poikkeukseksi. En ole tähän niin tottunut, koska monia vuosikymmeniä taivaltamani koulujärjestelmä ei perustunut ‘virheiden’ kautta oppimiseen. Väärässä olemista ei siis koskaan palkittu.

Nyt olen oppimassa, vähän väkisin, uutta tapaa oppia. Viikottaisissa oppimistehtävissä, joita opiskeluohjelmani tarjoaa, on keskimäärin 10 tehtävää. Mietin ja pähkäilen kysymyksiä ja ongelmia useamman päivän ja vastattuani lopulta, oppimisalusta kertoo minulle kuinka moni meni oikein. Välillä saan noin 50% tehtävistä oikein. Loput ovat siis ‘väärin’.

Oppimisen kannalta väärät vastaukset ovat kuitenkin paljon hedelmällisempiä. Vaikka yritän tosissani vääntää aivoistani oikean vastauksen, saan silti puolet väärin. En ole tottunut tällaiseen. Olen aina hakenut oikean vastauksen kirjasta tai annetusta lähteestä, tai joskus tietenkin myös päättelemällä vanhoihin tietoihini perustuen. Nyt kaikki onkin yhtäkkiä uutta ja lähteistä ei ole samalla lailla suoraan apua. Kylläpä mietityttää… Tätäkö se oppiminen onkin? Väärä vastaus saa minut yrittämään kovemmin kaikilla tasoilla ja todellista muutosta alkaakin tapahtua, mutta ei ilmaiseksi, ei ulkoa oppimalla.

Suurin osa ‘oppimisestani’ on aina ollut ulkoa oppimista ja muistamista. Todellisuudessa tällöin kyseessa ei ole älyn ja ongelmaratkaisuprosessin käyttö, vaan muistin käyttö. Muistikin on tärkeä asia muttei se auta uudessa tilanteessa tarpeeksi. Miten paljon käytän minulle annettua kykyä päätellä asioita itse ja miten paljon nojaan vaan johonkin paperiseinään, joka ei kestä todellista ongelmanratkaisun painetta?

Ihmisliike on ihmeellistä, moniulotteista ja yksilöllistä. Työssäni kohtaan jatkuvasti uusia ihmisiä ja uusia ongelmanratkaisutilanteita. Yritänkö ratkaista ongelman samalla vastauksella kuin eilen vai pitäisiköhän välillä myös tuottaa ja luoda uusi vastaus? Jännittävä ja hiukan pelottavakin tilanne… minäkö oikeasti tekemässä ihan omia päätöksiä. Kuulostaa itsestäänselvältä mutta onkohan aina niin?

Tulipahan taas pohdittua sitä sun tätä. Meniköhän väärin? No hyvä jos meni…

Finnish Strong!

Tommi

Kaikkein tärkein juttu

Liikunta ja ammatti sen parissa on ollut minulle todella tärkeä juttu. Joskus taannoin olisin saattanut sanoa, tai ajatella ainakin, että se on se KAIKKEIN tärkein juttu. Liikkuminen, harjoittelu, valmentaminen ja kaikki siihen liittyvä. Ilman sitä identiteetti olisi ollut pahasti kadoksissa, tarkoitus hakusessa ja elämänkatsomuksellinen kriisi edessä…

Kriisi tuli. Vaikea selittää. Pitkä tarina.

“Rakastan” edelleen työtäni ja liikuntahommia, itse asiassa ehkä enemmänkin kuin ennen. Se ei kuitenkaan ole minulle enää se TÄRKEIN asia.

Voisin sanoa, että PERHE on kaikkein tärkein, mutta se ei olisi täysin totta…

Sillä kaikki maanpäälliset asiat saavat minulle todellisen merkityksensä ainoastaan taivaallisten asioiden kautta ja tarkemmin sanottuna Jeesuksessa.

Työ, perhe, elämä, urheilu ja kaikki muu nousee uuteen, ihmeelliseen arvoon, vasta Jumalan tuntemisen kautta. Sitä on vaikea ehkä ymmärtää. Usein se on itsellenikin tietyllä tavalla selittämätöntä, mutta samalla niin totta.

Jumalan sanan mukaan elämme maanpäällisen elämämme jälkeen Jumalan yhteydessä, tai hänestä erossa, oman tässä ajassa tehdyn päätöksemme perusteella.

Jos tämä siis on totta, on elämämme tärkein asia tutustua Jumalaan, joka on ilmestynyt meille Jeesuksessa ja rakentanut sillan ihmisen ja itsensä välille.

Jumalan Pojassa saan syntini anteeksi, iankaikkisen elämän lahjaksi ja yhteyden Häneen, joka on minut ainutlaatuisesti ja henkilökohtaisesti suunnitellut ja luonut. Siksi oma todellinen tarkoitukseni tässä elämässä voi muodostua ainoastaan suhteessa Jeesukseen.

Olen parempi aviomies, isä, ystävä ja valmentaja, kun elämäni on rakentunut tukevalle kalliolle omien hiekkalinnojeni sijasta, ne kun näköjään tuppaa myrskyssä sortumaan.

Finnish Strong!

Tommi

“The LORD is my rock and my fortress and my deliverer, my God, my rock, in whom I take refuge, my shield, and the horn of my salvation, my stronghold.” Psalm 18:2

3 parasta liikkeen opettajaani...

Eräältä pastorilta kysyttiin, että miten tullaan hyväksi papiksi? Hän vastasi, että vaivojen ja sairauksien kautta. Siinä se.

No vastaus hiukan itseäni harmitti, sillä se ei vastannut ollenkaanm omaa ajatustani kehittymisestä alallani. No enhän mina pastoriksi ole haluamassakaan, mutta silti myöhemmin olen havainnut, että opintielleni on osunut vaivoja, vaikeuksia ja sairauksia, jotka ovat muuttaneet minua ihmisenä ja valmentajana.

Todellinen muutos vaatii usein enemmän kuin haluamme vapaaehtoisesti antaa. Harva meistä valitsisi sairauden tietä, vaikka tietäisimmekin sen jollain tapaa muuttavan meitä taitavammaksi ammatissamme. Mukavuus, kontrolli ja oma tahto ovat usein sellaisia syvälle sisäänajettuja ohjelmistoja, joiden sivuuttaminen on lähes mahdotonta.

Niinpä esittelen sinulle muutaman näistä tehokkaista opettajista, joilla on ollut voima vääntää itsepäinenkin mieli hiukan toiseen suuntaan ja oppia yhtä sun toista niin kehosta kuin elämästä yleensäkin.

1.       Sakroiliitti

Tulehdus sacroiliac-nivelessä on kivulias ja sitä ei usein pysty kontrolloimaan tahdonalaisesti, kuten esimerkiksi ‘nilkan nyrjähdyksessä’ voi ontua ja siirtää painoa pois kipeältä jalalta. Sakroiliitti oli tulehdus, joka taivutti mielen vastaanottamaan uutta ja erilaista informaatiota. Se pakotti pois kyykkytangon alta ja johdatti muiden harjoitteiden pariin. Voima ei ollutkaan enää luonnollinen vahvuus ja siita aiheutunut nöyryys olikin kova koulu egokuntoilun harrastajalle.  Sakroiliitti opetti myös takaketjun roolista liikkuvuudessa ja stabiliteetissa vaativan ja ankaran opettajan tapaan. Se paljasti eroja sivuketjujen toiminnan välillä, sillä kivun välttäminen aiheutti monia kompensaatiomalleja. Se muistutti kevyen aerobisen liikkeen huoltavasta ja hoitavasta vaikutuksesta. Sakroiliitti on ollut itselleni se tuskaisin oppiretki ihmisliikkeen ihmeisiin.

2.       Tulehdus olkapäässä

Kutsun tätä näin yleisin termein, koska ihan tarkkaa diagnoosia ei ollut, kun tästä taannoin kärsin. Mielenkiintoisin puoli omissa olkapääongelmissa on ollut se, että ne ovat olleet vaivoistani eniten ulkonäköön liittyviä. Pienelle miehelle oli vuosia sitten tärkeää olla isompi ja sen eteen tehtiinkin kovasti hommia. Kun rautaa väännettiin nuorena, niin keho antoi anteeksi liiankin suuria tyhmyyksiä. Nyt ei moinen enää onnistuisi. No, ennen pitkää yksipuolisen voimaharjoittelun tuloksena hartiat olivat kuitenkin niin jumissa ja liikkuvuus kadoksissa, että tila alkoi aiheuttaa fyysistä kipua olkanivelessä. Nostaessa, heittäessä, hypätessä ja lopulta nukkuessa. Tosin peiliin katsoessa ei tuntunut kipua, joten tavoitteen mukainen harjoittelu oli siten onnistunutta…haha. Liikkuvuusharjoittelun tärkeys kuitenkin selvisi ja puolen vuoden venyttelyn jälkeen kivuton liike palautui. Yksi tärkeä oppitunti oli taas ohi. Liikkuvuus on siis ihan jees.

3.       L-4 ja L-5 välilevypullistumat

No enpä ole ainoa, ketä selkävaivat ovat silloin tällöin vaivanneet. Hyvin nuo alaselkäkivut kuitenkin muistuttavat keskivartalon olennaisesta roolista integroidun ihmisliikkeen risteysalueella. Sen verran ne halvaannuttavat ainakin tällaista matalan kipukynnyksen kaveria, että siinä jää useimmat harrastusvälineet hetkeksi kaappiin.

Kovasti aina varoitettiin kiertoliikkeen vaivoista, ainakin silloin 80-90 –luvulla. Hyvin oppineena tehtiinkin sitten kaikki liikkeet kiertoa varoen ja tuota kaiken pahan lähdettä välttäen. Samalla olimme kuitenkin oppineet kuinka tärkeää vatsalihasten kunto on selän hyvinvoinnille ja se viesti sopikin erinomaisesti sixpack-poikien filosofiaan. No muutaman vuoden rocky-vatsoja, istumaannousuja, rutistuksia, roman chair-liikkeitä ja muutamia muita tiukkoja vatsaharjoitteita tehtyäni ja kiertoliikkeitä kavahdettuani kroppa olikin valmis siihen mihin sitä oli treenattu – sängyssä selällään tönkkönä makaamiseen. Selkä paukkui, aika pahasti.

Näin analyyttisemmin ajateltuna olisi voinut keksiä, että harjoitusohjelmani johtaisi liikekyvyn  vähenemiseen sen parantumisen sijasta, ihan siis jo spesifisyys-periaatteen perusteella. Kiertoliikkeen välttäminen ja keskivartalon lihasepätasapainon harjoittelu onnistui siis hyvin. Logiikka on kuitenkin loppujen lopuksi aika harvinainen herkku, varsinkin kun tavoitteenasettelu on liikekyvyn sijasta siellä peiliosastolla.

Olishan noita hyviä opettajia lisääkin…

Nämä olivat siis ainakin osittain itseaiheutettuja vaivoja, mutta onhan tuohon selkärankareumaan liittynyt muitakin reaktiivisia tulehduksia, joiden kautta on taas päässyt opettelemaan lisää.

Pääviesti on kuitenkin se, että vaivojen ja vammojen kautta on opittu tärkeitä juttuja, ja ne ovat siirtyneet valmennusfilosofiaan teoriassa ja käytännössä. Tuskin mikään pakottaa ottamaan selvää asioista paremmin ja nopeammin kuin oma kipu ja epämukavuus. Tällöin oppii uutta, omaksi ja toivottavasti muidenkin hyödyksi. Iso plussa koitoksien kautta kehittymisessa on nöyryyden ja empatian lisääntyminen. Niitä oppitunteja ei kirjasta omaksuta.

Finnish Strong!

Tommi

Olenko mies ilman 'rintaa'?

C.S. Lewis kirjoitti “We make men without chests and expect from them virtue and enterprise. We laugh at honor and are shocked to find traitors in our midst.”

Men without chests… millainen on mies ilman rintaa? Uskoakseni Lewis viittasi siihen, että kulttuurimme ja järjestelmämme tuottaa ihmisiä, joilla on pää, joka ajattelee, mutta ei sydäntä eikä sielua, eikä kutsumusta rohkeisiin, epäitsekkäisiin tekoihin. Me jopa taidamme nauraa kunnialle ja jaloudelle.

Aika rajusti sanottu, mutta totuus on, että tunnen tuon lausahduksen konfliktin itsekin sisälläni. Maailmassa on mielessäni paljon asioita, joita miehen kuuluisi tehdä, mutta joita hän ei jostain syystä tee. Meistä miehistä on tullut passiivisia kutsumuksessamme ja aktiivisia monessa muussa vähemmän tuotteliaassa touhussa.

Mikä sitten on miehen tehtävä tai kutsumus?

Eikö jotain värähdäkin sydämessäsi, kun näet tai kuulet esimerkin teosta, jossa ‘mies’ asettuu oman terveytensä, kunniansa tai henkensäkin uhalla puolustamaan tai pelastamaan jotain tai jonkun? Rohkeus, epäitsekkyys ja oikeudenmukaisuuden puolesta itsensä alttiiksi laittaminen saa edelleen median paikalle.

Tuollaiseen toimintaan sisältyy aina jollain tavalla elementti nimeltä ‘itsensä kieltäminen’. Aika suosittu termi ja konsepti, eikö vaan? :-)

Kun joka tuutista muistutetaan elämään oma unelmasi todeksi, niin ‘itsensä kieltäminen’ kuulostaa siltä kuin sorvaisisi pesapallomailan pyörän pinnojen väliin täydessa vauhdissa.  Siis oman hyvinvoinnin, mukavuuden tai jopa elämän uhraaminen jonkun toisen ihmisen tai oikeudenmukaisuuden toteutumisen takia. Radikaali, mutta mielestäni osuva kuvaus itsensä kieltämisestä näin Nelson Mandelan hautajaisviikolla.

Miten tämä sitten liittyy miehuuteen?

No armeijassahan kasvetaan pojista miehiksi. Parhaassa tapauksessa tämä onkin kyllä mahdollista. Miksi juuri armeijassa? Ainakin minulle oli uusi tilanne se, että jouduin ottamaan vastuun omien toimien lisäksi muidenkin touhuista. Toisin sanoen opin ehkä ensimmäistä kertaa huolehtimaan asioista ja ihmisistä epäitsekkäällä tavalla. Siinä suhteessa armeijassa ehkä kasvetaan miehiksi tai ainakin itse kävin läpi tuota prosessia taannoin Vekaranjärven metsissä. ‘Itsensä kieltäminen’ oli tosin tässä tapauksessa vähemmän vapaaehtoista.

Miehet haluavat usein olla johtajia. Vallassa on viehätystä mutta johtajuus taitaa olla ihan muuta. Kenraali Ehrnrooth kertoman mukaan johti joukkojaan edestä ja omalla esimerkillä. Suhteessa omaan asemaansa hän kielsi itsensä ja oikeutensa pysyä takalinjoilla ja altisti itsensä vihollisen tulelle. Todellisella johtajuudella on hintansa ja se maksetaan usein ‘itsensä kieltämisellä’, valuutalla, jonka arvo mittautetaan joskus verellä, kuten maanpuolustustehtävissä.

Mies voi tosin johtaa edestä missä tilanteessa vaan. Yhtenä vaikeimmista esimerkeistä on usein oma perhe ja lähipiiri, jossa itsensä kieltämisen mahdollisuuksia tarjoutuu  lukuisia ja useat niistä ovat oikeasti haastavia, joskus haastavampia kuin ne ‘oikeat’ sankarilliset teot. Tällöin itsensä kieltäminen maksaa meille myös.

Itsensä kieltäminen maksaa meille aina ja valuutta milla se maksetaan on,
a) nöyryys
b) omien oikeuksien vapaaehtoinen käyttämättä jättäminen
c) toisen henkilön palveleminen
d) rohkeus toimia itseen kohdistuvista seuraamuksista huolimatta
e) lähimmäisen rakkaus.

Vieläkö kuulostaa helpolta? Ei minulle ainakaan.

Voi että on välillä vaikeaa kieltää oma tahto ja siten itsensä. Usein liian vaikeaa. Mutta mietin: Olemmekohan luovuttaneet tuon konseptin aivan kokonaan elämästämme? Tulee mieleen, että onko painonpudotus tai fyysinen harjoittelu ainoita alueita elämässämme, joissa vielä jonkun verran ja ‘vapaaehtoisesti’ kiellämme itseltämme jotain.

On mielestäni miehekästä kieltää itsensä. Se on varmaan yksi niistä yksi miehuuden ja poikuuden eroista. Me miehet emme usein kasva ollenkaan pojista miehiksi, vaan jäämme sinne hiekkalaatikolle leikkimään, kinastelemaan ja mehutarjoilua vaatimaan. Odotamme jonkun toisen, ehkä naisen, tekevän aloitteen nöyryydessä ja rohkeudessa. Epäilemättä tehtävä ei ole ainoastaan miesten, mutta itse voin tehdä vain oman velvollisuuteni ja tehtäväni, en kenenkään muun. Maailma tarvitsee minusta rohkeita miehiä, jotka uskaltavat, itsensä kieltämällä, tehdä asioita toisten hyväksi, niin perheessa, töissä, kuin Timbuktussakin.

Maailmankaikkeuden suurin ‘itsensä kieltämisen’ hetki tapahtui noin 2000 vuotta sitten Getsemanen puutarhassa, kun Jeesus rukoili, ettei hänen tarvitsisi mennä ristille ja ottaa maailman syntejä harteilleen mutta samassa lauseessa asetti Jumalan tahdon ja viisauden oman tahtonsa yläpuolelle ja luovutti siten oman itsemääräämisoikeuden elämäänsä. Jeesus maksoi näin hengellään minun ja sinun vapaudesta – siksi Hän oli maan päälle tullut ensimmäisenä jouluna. Mission accomplished!

“Toisen posken kääntäminen” ei myöskään tarkoittanut luovutusta tai pasifismia sen itsensa vuoksi , vaan tietoista pitäytymistä tunteen reaktiosta; esimerkki itsensä kieltämisestä, kun mieli teki kurmottaa kuonoon ja kostaa. Jeesus antoi itsessään täydellisen esimerkin johtamisesta, nöyryydestä ja rakkaudesta mutta samalla perimmäisestä rohkeudesta.

En omassa tahdossani, teoissani tai edes ajatuksissani kykene itseäni kieltämään Jumalan Pojan tavoin, mutta en halua myöskään olla ‘mies ilman rintaa’ ja rohkeutta vailla. Siihen voin pyytää apua Herralta, Hän on kokenut tuon haasteen itse.

Be brave & Finnish Strong!

Tommi

"Do nothing from selfish ambition or conceit, but in humility count others more significant than yourselves. Let each of you look not only to his own interests, but also to the interests of others.

Have this mind among yourselves, which is yours in Christ Jesus, who, though he was in the form of God, did not count equality with God a thing to be grasped, but emptied himself, by taking the form of a servant, being born in the likeness of men.

And being found in human form, he humbled himself by becoming obedient to the point of death, even death on a cross." Philippians 2:3-8

Juokse, hyppää & heitä!

Juokseminen, hyppääminen ja heittäminen ovat kolme tehtävää tai liikettä, joita pidän urheilullisuuden todellisina indikaattoreina. Ne ovat perusliikemalleja, joissa yhdistyy tavoitteellinen liike, motoriikan eri osa-tekijät ja monelle lajille tyypilliset suoritukset. Nopeus ja räjähtävyys, koordinaation, liikehallinnan ja lajitekniikan valjastamina, ovat ottelun tai kilpailun todellisia ratkaisijoita.

Heitto

Tässä esimerkkina kolme tapaa heittää kuntopalloa seinään.

1. Sivulta heitto lähes suoralla kädellä (yhdellä kädellä)

   - Kevyin kuntopallo

2. Työntö (takakäden suora-tyyppinen) -heitto (yhdellä kädellä)

   - Kevyt kuntopallo

3. Kiertoheitto sivulta (kahdella kädellä)

   - Keskiraskas kuntopallo

Huomaa kiertoliike kaikissa heittoliikemalleissa. Harjoitteena sopivat mm. heittojen, lyöntien (joko kamppailulaji-lyönteihin tai pallon lyöntiin mailalla) oheisharjoitteiksi. Epäsuorasti vaikuttaa myös muiden kiertoliikettä edellyttävien lajisuoritusten räjähtävyyden kehittämiseksi.

Mukaan voidaan ottaa lajityypillistä liikettä heittojen väliin. Lisäksi heittoon on usein hyva lisätä tarkkuusvaatimus, esimerkiksi pyrkien osumaan annettuun kohteeseen/maaliin seinässä.

Juokse, hyppää & heitä!

Mikä on suurin etäisyys maailmassa?

Mitä tapahtuu sisälläsi, kun näet uutisen katastrofista, joka on tuhonnut kodit ja surmannut lukemattoman määrän ihmisiä? Perheenjäsenet etsivät toisiaan, miehet hautaavat kuolleita, talot ovat raunioina ja vettä eikä ruokaa löydy eloonjääneille. Mitä liikkuu mielessäsi? Liikahtaako mikään sydämessäsi? Vai siirrytkö sulavasti maailman katastrofiuutisista Urheiluruudun tai viimeisimmän zombie-sarjan viihdytyksen ääreen? Kysyn itseltäni tämän kysymyksen; miksi ja milloin sydämestäni tuli niin kylmä, että voin seurata ihmisten todellista kärsimystä livenä töllöstä, tuijotella lisää  fiktioviihteen muodossa ja sitten nukkua rauhassa omassa mukavassa sängyssä.

Keskustelemme maailman katastrofeista usein niin älyllisellä, tieteellisellä ja rationaalisella tasolla. Olemme ihmeissämme  taifuunin meteorologisista faktoista ja pidämme kirjaa kuolleiden määrästä niin kuin lätkäpelin tuloksista. Reaktioistamme havaitsee, että yhteys aivojen ja sydämen välillä on heikko ellei olematon. Joku taisi sanoakin, että pisin matka tai etäisyys maailmassa on matka päästä sydämeen.

Oireiden testaaminen on usein keino ongelman  tai sairauden diagnosointiin. Diagnosoi itse oma tilasi sydämesi suhteen. Tarkkaile reaktiotasi uutisten aikana; katastrofiuutisiahan ei tarvitse kauaa odottaa. Mitä tunnet vai tunnetko mitään? Nouseeko sinussa halu auttaa? Herääkö empatiasi?

Diagnoosi omasta sydämestäni on usein: ’kylmä kuin kivi’. Ja vaikka tuntemuksia olisikin herännyt, niin niiden käsittelyn vaikeuden vuoksi työnnän ne helposti syrjään. Toivotamme toki kaikenlaiset muut tunteet ilman filtteriä sisuksiimme ja laitamme ne myös käytäntöön impulssiostosten tai treenifiilistelyn muodossa. Mutta ne tunteet, jotka voisivat oikeasti aiheuttaa meissä käytännön auttamisen toimen, on paljon helpompi pysäyttää jo portilla.

Uskon, ettei näin tarvitsisi tai pitäisi olla. Tunteilla on tärkeä merkitys mutta luulen niiden olevan kulttuurissamme voimakkaassa epätasapainossa. Annamme täyden vallan tunteille, jotka ohjaavat kohti omaa mielihyvää ja rajoitamme niitä, jotka kenties johtaisivat hiukan toiseen suuntaan.

Oma kylmä sydämeni pehmenee vain Jumalan sanan lukemisen ja rukouksen kautta. Ne herkistävät ja murentavat kovaa ja kylmää sydäntäni. Tarjolla tänä päivänä on niin paljon sydämenkovetusmateriaalia mediaviihteen ja tietenkin myös oman elämän haasteiden ja vaikeuksien muodossa. On helppo sulkea ovi syvemmälle sydämeen ja intellektualisoida asiat.  Tässä me suomalaiset olemme aika hyviä mielestäni. Itse olen ainakin hyvä esimerkki.

"A new heart also will I give you, and a new spirit will I put within you; and I will take away the stony heart out of your flesh, and I will give you a heart of flesh." Ezekiel 36:26

Finnish strong with a soft heart!

Tommi

Liiketaitoja aikuisryhmille - miksi ei?

Liiketaitoa, motoriikkaa, koordinaatiota ja ‘Fun Factoria’ voi ja pitäisi toki sisällyttää aikuistenkin harjoitteluun. Tässä sillisalaatti-porukassa on melkoisia eroja monessakin suhteessa mutta sopivia haasteita löytyi niin eläkeläiselle kuin uransa jo lopettaneelle NFL –pelaajalle. Varsinkin koordinaatioharjoitteet tarjosivat ärsykkeitä, jotka aktivoivat sekä kehoa että mieltä. Hauskaakin oli.

Tämä pätkä on kotipaikkakunnaltani, missä liiketaitokuvioita siis harjoitellaan niin esikouluikäisten kuin eläkeläistenkin kanssa.

“Kunto kaikkoaa nopeasti mutta taidot säilyvät lopun ikää."

Finnish Strong!  

Tommi Paavola

Maailma valehtelee

Valhe 1. “Ei toivoa”

Uutiset eri muodoissaan kertovat karua tarinaa maailmalla tapahtuvista asioista. Hyviä uutisia näyttäisi olevan vähemmän kuin huonoja, tai ainakin ne niin meille välitetään. Jos noita tapahtumia miettii yhtään syvällisemmin ja antaa niiden todellisuuden vaikuttaa hetken niin ei ihme, jos toivottomuus iskee mieleen. Tulevaisuus näyttää uutisten perusteella koko lailla kehnolta, vai olenko itse vain toivoton pessimisti?

Mutta ei toivottomuutta tarvitse lähteä kaukaisista maanjäristyksistä tai sodista asti etsimään, se tulee kyllä ihan kotiovelle asti, ja ihan kutsumattakin. Suomessa ei tosin varmaankaan ole toivottomuutta, kun asiat on ylipäätään aika hyvin…? Itse asiassa useiden tilastojen ja tutkimusten mukaan Suomi on viimeinen paikka missä “toivottomuutta” pitäisi esiintyä, siellähän asuu maailman onnellisin kansa. Tutkimus on opettanut niin. Näin minulta oppilaat Amerikassa kysyvät: “Onko Suomi oikeasti maailman onnellisin maa ja varustettu onnellisimmilla asukkailla?”

Asiat ovat saattaneet muuttua siitä, kun tämä pessimisti lähti ulkomaille, mutta taannoin 90-luvulla “toivottomuutta” esiintyi kyllä Suomessakin. Tunnustan, että itsekin olen “toivottomuutta” kokenut, kun olen vahingossa miettinyt asioita liikaa. Ei pitäisi ruveta miettimään…

Valhe 2. “Ei tarkoitusta”

Tämä “tarkoituksettomuus” saattanee olla yhteydessä tuohon edelliseen aika kiinteästi. No kyllähän maailma yrittää tuota tarkoitusta meille kovasti luoda, mutta kerta toisensa jälkeen eri elämän toiminnot epäonnistuvat täyttämään elämän tarkoitukselle tarkoitetun kolon sydämessä. Monet ovat yrittäneet täyttää sen työllä, mutta useimmat ovat havainneet työn merkityksen olevan lähinnä perustarpeiden tyydyttäjä hengissäsäilymisen suhteen. Elanto täytyy toki hankkia, mutta elämäntarkoitusta työtehtävistä etsivä pettyy melko suurella todennäköisyydellä. Perhe koetaan aika syvällisesti ja monelle se on varmaan yksi hyvä vastaus, tai arvaus, elämän todelliseksi tarkoitukseksi. Tosin avioerotilastot ja perheiden ongelmat yleensä saattavat viitata siihen, että jotain vieläkin syvällisempää tarkoitusta voisi olla olemassa. Yleisesti ottaen ihmissuhteista on varmaan löydettävissä oikeitakin johtolankoja tarkoituksen metsästäjälle.

Maailma opettaa monella tapaa ettei tarkoitusta ole, vaikka sisimmässä oleva ohjelmisto tuntuu työntävän pinnalle päinvastaisia tuntemuksia. On aika rankkaa sisäistää ajatus siitä, että elämällä ja minulla ei ole tarkoitusta. Jos ei siitä synny toivottomuutta, niin ei mistään. Jos tarkkailet ympäristösi ja vaikkapa markkinoinnin viestintäkeinoja, niin havaitset helposti, että kaiken takana on tarkoituksen ja merkityksen liittäminen ulkoiseen. Sisäistä tai syvällistä ja kestävää tarkoitusta näistä ei tietenkään löydy ja silti tämän ymmärtävänäkin tyydymme jatkuvasti tuohon hetkelliseen ja emotionaaliseen halvan tarkoituksen fiilikseen. Tällähän meidät kerta toisensa jälkeen saadaan imaistua kaupallisuuden, mediaviihteen tai erotiikan houkutuksiin. Tarkoitus, joka on ‘made in china’ vai olisiko se ‘made in usa’? Tosin kotimainen ‘tarkoitus’ ei taida olla yhtään laadukkaampaa.

Valhe 3. “Ei rajoja eikä seuraamuksia”

Olemme synnyttäneet kulttuurin, missä EI on kielletty vastaus. Jos jotain haluaa, niin sitä täytyy saada, oli kysymys sitten mistä haluamisen kohteesta tahansa. Jos se ei ole tarjolla, niin järjestämme asian jotain kautta, laittomasti tai laillisesti. Jos ihmiselle sanoo EI, niin siitä tulee se ‘arkku’, joka täytyy ehdottomasti avata. Ehkä sinne on piilotettu se tarkoitus tai suuri salaisuus . Tai ehkä sinne täytyy päästä vain siksi, että sinne on nimenomaan kielletty menemästä. Näin tuntuu asiat menevän meilla jo kotona 3-vuotiaan kanssa. Ihmisen tarve kapinoida rajoja vastaan alkaa jo nuoresta iästä. Vanhempina yritämme opettaa, että rajojen ylityksestä on seuraamuksia. Emme opeta näitä asioita ilkeyttämme, vaan suojellaksemme lasta fyysisiltä ja psyykkisiltä vahingoilta ja seuraamuksilta.

Aikuisena meillä on maailmalliset auktoriteetit loppujen lopuksi aika vähissä, ainakin Suomessa. Laki ja oikeuslaitos muistuttaa meitä seuraamuksista suhteessa tiettyihin toimiin. Nämä ovat niitä asioita, joita voidaan selkeästi määritellä, mutta miten on kaikkien laissa määrittelemättömien asioiden suhteen. Eihän kaikkea voi oikeuslaitoksen alaisuuteen laittaa. Jotkut radikaalit Amerikassa ovat ehdottaneet, että lakeja ei pitäisi olla kuin yksi: “ei saa tuottaa väkivaltaa toiselle” tai jotain sinne päin. No sehän varmaan toimisikin erinomaisesti, hehe. Käytännössä kuitenkin vaikuttaisi siltä, että ainostaan seuraamukset rajoittavat ihmisen toimintaa. Sakot tai vankila toimivat vielä useimmissa paikoissa aika hyvin. Omaisuuden tai vapauden menetyksen uhka siis luo toiminnalle rajoja.

Yhteiskunta antaa meille ohjeistuksen tiettyihin elämän alueisiin ja mitä tapahtuu, jos ohjeita ei noudata. Lakien ulkopuolella toimivat kuitenkin samat seuraamuksen lait. Ei ole laitonta syödä pelkästään perunalastuja ruoaksi mutta seuraamukset silläkin on. Ei ole laitonta tehdä joka päivä penkkipunnerrusta kaikkien muiden harjoitteiden kustannuksella mutta siitäkin toki seuraa ennen pitkää jotain. Ei ole laitonta kertoa hävyttömiä vitsejä päivästä päivään, mutta silläkin on tietyt seuraamuksensa. Niin, seuraamuksia on monenlaisia ja monella tasolla, ei ainoastaan ulkoisessa kehossamme. Ehkä jotkut kiellot ja rajat onkin asetettu meidän suojelemiseksemme, vaikka suuressa viisaudessamme haluamme niitä aina olla siirtämässä.

Vastaus valheisiin

Jeesus on Jumalan vastaus maailman valheisiin. Hänessä on toivo minulle ja muille, kaikille kansoille ja ihmisille. Hän muuttaa toivottomuuden toivoksi ja herättää  sielultaan kuolleet ja kuivuneet eläviksi. Hänessä toteutuu myös tarkoitus, elämän yleinen tarkoitus Jumalan yhteydessä elämisessä ja yksilön henkilökohtainen tarkoitus kullekin täsmä-luodussa tehtävässä. Jeesus myös antaa armon kiusausten keskellä elävälle, maailman valheisiin vajonneelle ja rajoja vastaan kapinoineelle. Hän antaa juotavaksi elämän vettä, joka tyydyttään rauhattoman sielun tarpeen juosta paikasta toiseen, ihmisestä toiseen ja tavarasta toiseen. Jeesus on elämän vesi, joka ei lopu kesken, vaan kerta toisensa jälkeen sammuttaa janon ja nälän. Jeesus ei luvannut vaikeuksista vapaata elämää, mutta lupasi voimansa ja voittonsa maailman melskeissä ja kamppailuissa.

Ristin voimassa,

Tommi

Nuorten Liiketaitoharjoittelu, osa 4.

Tervetuloa liiketaitoharjoittelun pariin. Tämä dvd ja materiaali on sarjassaan jo neljäs ja kokoaa yhteen myös osien 1,2 ja 3 liiketaitoja. Kantavana teemana on jo tutuksi tulleita  hyppyjä ja heittoja mutta variaatioita ja yhdistelmiä näistä liiketaidoista on tässä materiaalissa runsaasti ja ehkä enemmän sieltä haastavammasta päästä.Näin Nuorten Liiketaitoharjoittelu,  osa 4, on myös liikekehittelyidensä puolesta vaativin ja edellyttää niin valmentajalta kuin urheilijalta edellisten osien tuntemuksen ja käytännön harjoittelutaustan.

Pääatavoitteena Liiketaitoharjoittelu 4 materiaalissa on hyppyjen, loikkien, kinkkojen ja erilaisten heittojen kautta liiketaitojen ja siten urheilullisuuden kehittäminen.

Hyppyjen ja heittojen systemaattisessa toteutuksessa on pidetty tärkeanä harjoitteiden moniulotteisuutta, liikkeen sujuvuutta ja taloudellisuutta seka tietenkin toteutuksen käytännöllisyyttä ja turvallisuutta.

Siten jo tässä vaiheessa on tärkeää muistuttaa, että kun vauhti lisääntyy ja samalla liikkeiden yhdistely vaikeutuu niin turvallisuus harjoittelussa saavutetaan vain yksilöllisen ja loogisen harjoittelukehittelyn tuloksena ja valmentajan valvoman silmän alla. Materiaalissa on pyritty nostamaan esille ydinkohdat myös turvallisuuden kannalta. Harjoitteet on myös arvioitu niiden asettaman vaatimustason perusteella.

Liiketaitoharjoittelu 4 materiaalissa pääroolin ottavat siis erilaiset hypyt, loikat ja kinkat sekä heitot yhdistettyna perusliikemalleihin kuten juoksuun, sivulaukkaan ja ristiaskellukseen. Yhdistelykyky ja koordinaatio nousee siis jälleen tärkeään asemaan. Uskomme näiden ominaisuuksien olevan  urheilullisuuden ja tehtäväsidonnaisen liikkeen tärkeimpiä osatekijöitä. Jotkut liikkeistä näyttävät tutummilta ja tyypillisiltä liiketaitoharjoitteilta ja toiset enemmän epätyypillisiltä yhdistelmiensä puolesta. Tavoitteena ns. epätyypillisten liikeyhdistelmien harjoittelussa on lisätä ja parantaa kehon kykyä liikeratkaisujen tuottamiseen. Niitä on syytä toteuttaa ensin hitaasti ja liikettä ‘maistellen’ ja liikkeen sujuvuutta haeskellen. Uudet liikkeet saattavat alkuun tuntua kömpelöiltä tai jopa turhauttavilta mutta oletuksena on, että nämäkin liiketaidot ovat erittäin tärkeitä kehon liikekapasiteetin nostamisessa.

Systemaattisen moniulotteisuuden toteutuksen apuna on käytössä kompassi-tyokalu, joka muistuttaa ja helpottaa eri tasojen ja suuntien harjoittelua. Muita käytännön harjoitusvälineitä on näissä harjoitteissa käytössa pallo, joko kevyt kuntopallo tai esimerkiksi koripallo. Lisäksi heittoharjoitteita tehtäessä on hyvä olla sopiva heittoseinä, mutta heitot voidaan tarvittaessa toteuttaa myos pariharjoitteina.

Nuorten Liiketaitoharjoittelu, osa 4, valmistuu keväällä 2014 ja on näillä näkymin tässä sarjassaan viimeinen. Sisällön laadun uskomme säilyneen hyvänä tai jopa parantuneen edellisistä osista. Toivottavasti sinullakin on mahdollisuus tutustua materiaaliin joko DVD:n tai Suomen Valmentajat Ry:n koulutusten kautta, alkaen siis keväällä 2014.

Kiitos!

Tommi Paavola

Juoksijan ongelmia: Peukkuvarvas, tanssijan nilkka ja katkarapuryhti

Nuorten maastojuoksujoukkueen kausi on alkanut ja fysiikkavalmentajan juttusille tulee kaikenlaisilla oireilla ja ongelmilla varustettuja urheilijoita. Usein pienet kipu- ja ylirasitustilat ovat erinomaisia tilaisuuksia opettamiseen ja spesifien harjoitteiden "ujuttamiseen" urheilijan harjoitusohjelmaan – korvat ovat silloin paremmin kuulolla ja ollaan hiukan valmiimpia muutoksiin kuin muulloin. Ihmisen “kivunvälttämisvietti” on tosiaan voimakas motivaattori…
Kaikenlaiseen pikkuoireiluun pyritään puuttumaan välittomästi ennen kuin niistä syntyy isompia ongelmia. Loukkaantuneet urheilijat lähetetään luonnollisesti alansa ammattilaisten hoiviin.

Tässä muutamia case-tapauksia ja niihin liittyvää ongelmanratkaisuprosessia:  

CASE 1: Isovarvas-vaiva

Juoksija valittelee ärsytystä vasemmassa isovarpaassa juostessa. Havaitaan, että vasemman isovarpaan liikkuvuus ojennuksessa on rajoittunut ja siihen yhteydessä vasen lonkankoukistaja on kireä ja lyhentyneessä tilassa. Korjaavana harjoitteena kokeillaan lonkan koukistajan, isovarpaan ja jalkapohjan  integroitua venytystä ja tilanne paranee saman tien ja seuraavien päivien kuluessa.

Joko lyhyt lonkankoukistaja tai varpaan liikkuvuuden puute oli alkuperäinen negatiivisen ketjureation aiheuttaja (tai joku kokonaan muu asia). Lyhentynyt juoksuaskel johti liikkuvuuden vähenemiseen molemmissa kehon osissa. Ratkaisuna kohdistetaan liikuvuusharjoite molempaan asemaan.

CASE 2: Tanssija-syndrooma

Pitkään tanssia harrastaneen juoksijan ongelmana on kipeytyvä ja kramppaava pohjelihaksisto, varsinkin tibialis posterior –lihas. Juoksijan jalka osuu maahan tanssijalle tyypillisisessä nilkan asennossa ja askelkontakti rasittaa pohjelihaksistoa enemmän kuin olisi tarvis. Elastisen, “ilmaisen”, energian sijasta lihas joutuu venymään kohtuuttomasti ja tuottamaan voimaa pidetessään eksentrisesti. Askelkontaktissa nilkan lähtöasento on siis jo heikko (plantaarifleksio) taloudellisemman dorsifleksion (nilkan “koukistus”) sijasta, jossa lihastyön liikerata on huomattavasti lyhyempi ja elastisten elementtien käyttö tehokkaampaa. Ongelmana ei siis liikkuvuuden puute, vaan paremminkin positiivisen jäykkyyden (stiffness) puute.

Ratkaisuna kokeillaan mm. koko kehon vastusharjoitteita, joissa nilkka joutuu tuottamaan voimaa isometrisesti ja pitämään optimaalisen asennon yhden jalan varassa. Esimerkkinä paikallaan marssi polveia vuorotellen nostaen, painot tangossa hartioilla. Ohjeena “tight and tall” eli tiukka paketti ja hyvä ryhti. Tavoitteena siis siirtyminen liikkuvuus-stabiliteetti jatkumolla jonkin verran kohti stabiliteetti-päätyä.

Samoja ongelmia syntyy usein myös voimistelijoilla ja joogaa runsaasti harjoittavilla.

CASE 3: “Ihmis-katkarapu”

Heikko ryhti ja juoksun käsiliikkeen suunta ja laatu eivät ole harvinainen näky juoksijoiden parissa. Monilla nuorillakin juoksijoilla hartiat ja selkä taipuu eteenpäin ja käsiheilautus tapahtuu enemmän sivuttain, kuin liikkeen suunnan mukaisesti eteen-taakse. Tuloksena ylävartalon ja vatsalihasseinämän heikompi osallistuminen liikkeeseen ja siten heikentynyt kokonaisvaltainen voiman varaus ja tuotto. Juoksijan käsiliikkeen suunta ja liikerata paljastaa ongelmat tällä alueella.

Tässä on samalla yksi hyvä syy niiden vatsarutistusten ja istumaannousujen minimoimiseksi. “Sitä saa, mitä tilaa”, tavataan sanoa. Jos vatsalihaksille opetetaan aktivoitumaan ja toimimaan lyhentyneessä tilassa ja jatkuvassa selkärangan koukistustilassa, niin onko ihme, että asento ja ryhti kärsii. Ei ole reilua pyytää urheilijalta hyvää ryhtiä, jos harjoitteissa toistetaan vastakkaista. Ainakin väsyessä, köydenvedon voittaa helposti painovoiman avustamana, etukumara tai muuten huonoryhtinen 'katkarapuasento'.

Ratkaisuna rintalihasten ja hartioiden liikkuvuusharjoitteiden ja vatsarutistusten minimoimisen lisäksi vahvistetaan takaketjua ja aktivoidaan vatsalihasseinämää pystyasennossa, selkärangan ojennuksessa ja rintarangan kierrossa.

Yksilöllisyys

Kaikissa case-tapauksissa ja ratkaisuissa yksilöllisyys on kuitenkin olennaisinta. Toiselle ratkaisu on liikkuvuus ja toiselle ei. Joku tarvitsee selkeästi lisää kiertoa lantiosta ja toinen taas voimaa liikettä stabiloimaan. Aika näyttää miten tehokkaita ko. interventiot lopulta olivat. Hevosta ei voi myöskaan pakottaa juomaan, vaikka veden ääreen voikin viedä... urheilijan oma kurinalaisuus ja tietoisuus on olennainen osa toteutuksen onnistumista.

Samoin yhteistyö esimerkiksi hierojan tai omassa tapauksessani athletic trainer:in kanssa on kullanarvoista ja tiimityöllä saavutetaan paljon parempia ja nopeampia tuloksia.

Tommi

Fysiikkaharjoittelusta: Ajatuksen juoksentelua ja aivovuotoa

Oheisharjoittelun siirtovaikutuksen tutkiskelu ja kehittäminen on ammatillisen kiinnostukseni keskipiste ja päivittäisen työni sisällön keskeinen teema. Kuinka toteutan fysiikkaharjoittelua niin, että se palvelee yksilöä, joukkuetta ja lajiliikettä parhaalla mahdollisella tavalla? Tämähän on luonnollisesti jokaisen fysiikkavalmentajan tavoite. Uskon kuitenkin vahvasti tämän alueen kehittämisessä olevan paljon potentiaalia ja suuria mahdollisuuksia meille ihmisliikkeen kehittämisestä kinnostuneille. Itse näen suuria rakoja sillassa, joka yhdistää fysiikkaharjoittelua ja tavoiteliikkeitä. Etenkin tietyiltä osin liikkeen kehittämisen sillassa tai jatkumossa  on nähtävissä lähes ylitsepääsemättömiä aukkoja ja siirtovaikutus jää siten uskoakseni usein valitettavan pieneksi.

Urheilijan harjoittelussa resurssien, niin ajan kuin energian, käytön tehokkuus on olennainen ja kriittinen tekijä. Oheisharjoittelun hyötysuhteen parantaminen, negatiivisten vasteiden eliminointi ja positiivisten vasteiden maksimiointi olisi epäilemättä urheilijan etujen mukaista. Joskus toimintapojen kehittäminen ja uudistaminen on haastavakin prosessi, jossa omaa tapaa toteuttaa asioita joutuu tarkastelemaan kriittisesti. Mieli muodostaa ajatusmalleja, jotka ovat usein vähintäänkin yhtä urautuneita, kuin kehoomme muodostuvat liikemallit ja muotit, olivatpa ne sitten toimintaa parantavia tai huonontavia. Näin ainakin olen itse oman harjoitusfilosofiani kehityksen kokenut.

Kulttuurimme monet vivahteet ja trendit vaikuttavat aina toisiinsa, aivan kuin kehon osat ja toiminnatkin. Fysiikkaharjoittelukulttuurissa on näkyvissä sen serkkujen, kuten kunto- tai fitnessliikunnan vaikutukset. Joskus olen huolissani etenkin ulkonäköä voimakkaasti priorisoivien harjoitusmuotojen vaikutuksesta urheilijoiden harjoitteluun. Toivon, että visuaalisen ja estetiikkaan panostavan yhteiskuntamme “siirtovaikutus” fysiikkaharjoitteluun ei muuta sen perimmäistä tarkoitusta liikkeen ja real-life liiketehtävien parantamisessa. Vaikka monet toiminta- ja harjoitustavat ovat yhteisiä niin taustaperiaatteet ja tavoitteet ovat hyvinkin erilaisia ja vaikuttavat kriittisesti toteutuksen ja tuloksellisuuden mittaamisen suhteen.

Liike päätavoitteena ei tuota samaa sisältöä harjoitteluun kuin lihas päätavoitteena. Meidän täytyy myös oppia arvioimaan ja hahmottamaan liikettä sen laadun, sujuvuuden ja taloudellisuuden perusteella paikallisen “poltteen” sijasta. Usein tämä ”feel  factor”-harjoittelu  ohjaa meidät valitsemaan toiminnot lihasfiilisten mukaan, ei kinesteettisen ja integroidun palautteen perusteella. Kinesteettisen palautteen observointi ja kuuntelu on olennainen ja harjoitettava taito niin urheilijalle kuin valmentajalle. Liikkeen laadun akuutti parantuminen tulisi rekisteröityä tunto- ja liikeaistin kautta urheilijalle ja fysiikkavalmentajan harjaantuneen silmän tulisi nähdä muutos liikkeen sujuvuudessa ja laadussa. Emme ehkä ole tottuneet käyttämään näitä aisteja tällä tavalla.

"Kuntoa" pystyy rakentamaan millaiselle alustalle tahansa. Aerobista kuntoa tai lihaskuntoa voidaan pystyttää huikean heikoille liiketaitoalustoille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lopputulos voisi olla vielä paljon parempi, jos kuntoa rakennettaisiin laadukkaalle liikkeelle, joka olisi pohjimmiltaan sujuva, vaivaton ja taloudellinen. Kyllä lihakset kasvavat ja sydänkin vahvistuu, kun liikkumista toteutetaan säännöllisesti ja sopivalla kuormituksella. Nämä muuttujat eivät kuitenkaan ota vielä lainkaan huomioon liiketehtävän suorituksen biomekaanista optimaalisuutta. Trendinä tuntuu usein olevan mahdollisimman suuri energiankulutus harjoituskertaa kohti. Harjoituksen kuormittavuus tuntuu siten usein määrittelevän harjoituksen onnistumisen. Urheilijan näkökulmasta todellinen lopputavoite on kuitenkin usein päinvastainen: ‘mitä tehokkaammin ja taloudellisemmin tehtävä lajissa toteutetaan, niin sen parempi’. Ajatuksena ei siis ole mahdollisimman suuri, vaan mahdollisimman pieni kuormitus suhteessa tehtävään. Se ei tietenkään poista urheilijan tarvetta olla erinomaisessa kunnossa aerobisesti ja lihaskunnon osalta, päinvastoin, mutta harjoittelun perusfilosofian määrittely ohjaa automaattisesti myös käytännön toteutusta ja urheilijalle tärkeää on liikkua mahdollisimman taloudellisesti, energiaa säästäen. Tähän tavoitteeseen vaikuttaa mm. liikesuorituksen laatu, liikkeen varausvaiheen tehokkuus ja liikkeen ketjureaktion katkeamattomuus.

Ketjureaktio tarkoittaa, että jokaisella liikkeellä on jonkinlainen vaikutus, pieni tai iso, kaikkialla kehossa. Se tarkoittaa myös, että kehon osat jakavat kuormituksen ja osallistuvat omalla tavallaan toteutettavaan tehtävään. Ketjureaktio voi ilmentyä vaikka niin, että kun juoksussa jalka osuu maahan, niin tuosta askelkontaktista (‘aktio’) alkanut ‘re-aktio’ jatkaa matkaansa jalasta ylös vartaloon ja päähän saakka. Kehossa tapahtuva ketjureaktio voi olla joko tehtävän suorittamisen kannalta keholle edullinen tai epäedullinen. Usein ns. voimavuodot liikkumisessa juontajat juurensa ketjureaktion katkeamiseen heikommin toimivassa asemassa. Harjoittelulla voidaan kehittää kehon “kerroksittaisten” asemien yhteistyötä ja rinnakkaisten ja ristikkäisten toimintaketjujen optimaalista osallistumista liiketehtävän suorittamiseen. Näiden liikkeen ja voiman varauslinjojen kehittäminen voidaan toteuttaa yleisellä tasolla mutta parhaimmillaan yksilöllisesti sekä lajin liikkeen tarpeet spesifisti huomioon ottaen. Ketjureaktion periaate on olennainen myös, kun valmentaja haluaa vaikuttaa tiettyyn anatomiseen asemaan toisen kehon osan kautta. Harjoituksen vaikutus voidaan suunnata vaikkapa nilkkaan ylävartalon liikettä hyväksi käyttämällä. Tämä periaate toteutuu lajin tasolla esimerkiksi golfin takaheilautuksessa mailan ja käsien viedessä kehon kiertoon ja ylävartalon aloittaman ketjureaktion tuloksena myös nilkassa toteutuu kierteinen liike. Näin myös oheisharjoittelussa voidaan suunnata harjoittelun liikevaikutus käyttämällä toimintaketjun eri osia spesifin harjoitusärsykkeen luomisessa.

Spesifisyys on yksi kuormitusfysiologian ja fysiikkaharjoittelun tärkeistä periaatteista. On olemassa  ainakin metabolista, biomekaanista, kinesteettistä ja psykologista spesifisyyttä. Huolimatta monista lajeja ja aktiviteetteja yhdistävistä tekijöistä on urheilijan harjoitettava lajiaan runsaasti sen omassa ymparistössä ja tietyillä muuttujilla. Uimari ei juurikaan kehity juoksemalla eikä juoksija uimalla, vaikka positiivisiakin ristiärsykkeitä saadaan toki tuotettua, ja tähänhän tietysti myös monet oheisharjoittelun muodot perustuvatkin. On kuitenkin tiedossa, että harjoittelun spesifisyys-kriteeri rajoittaa aika paljon harjoitusliikkeiden valintaa. Suurimman hyödyn ja positiivisimman siirtovaikutuksen tuottavat oheisharjoitusmuodot ovat luonnollisesti ensimmäisenä fysiikkavalmentajan listalla. Harjoitteita ei ehkä sinänsä voida jakaa hyviin ja huonoihin, vaan niiden hyöty riippuu valitsemisen perusteista; mistä syystä ne on valittu tietylle urheilijalle tai joukkueelle. Siirtovaikutuksen ja resurssien käytön optimoimiseksi harjoitteiden yksilöllinen ja lajia mahdollisimman hyvin tukeva harjoitusohjelma on tärkeä osa urheilijan onnistumista.

Yksi spesifisyyteen ja lajianalyysiin liittyvistä tekijöistä on harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa tavoiteliikkeen tai lajin luonne suhteessa sen liikkeiden “ennakkoitavuuteen”. Pituushypyssä tai keihäänheitossa lajin suoritus on ennalta tiedossa alusta loppuun ja suorituksen onnistuminen ei ole  riippuvainen nopeista tilanteeseen liittyvistä reaktionomaisista päätöksistä ja liikkeistä. Monessa pallo- tai mailapelissä liikkeen nopeus, ketteryys ja räjähtävyys on riippuvainen tilanteen muodostamasta ärsykkeestä, johon urheilija vastaa ja reagoi kapasiteettinsa mukaisesti. Ennakoitavan ja ei-ennakoitavan nopeuden harjoittelu ei siis ole spesifisyys-jatkumolla aivan samalla kohtaa, vaikka samoja elementtejä on toki olemassa myös.

Olemme tottuneet fysiikkaharjoittelussa käyttämään joitakin metodeja enemmän kuin toisia. Joskus jopa niin, että urheilijamme kärsivat tiettyjen liikkeen osatekijöiden ja liikemuuttujien  “puutetilasta”. Perinteisesti liikkeiden muuntelu ja variointi tapahtuu kohtuullisen rajoittunutta muuttujalistaa käyttäen. Vaihdamme usein liikkeessä vain sen vastusta, toistoja ja sarjoja. Käytettävissämme on kuitenkin monta muutakin muuttujaa, joilla harjoitetta voidaan muunnella monipuolisemmin,  jos se tavoitteen kannalta on edullista. Rajoitamme usein turhaan liikkeiden asentoa, kun voisimme käyttää lukuisia erilaisia. Harvoin mietimme liikkeen liikerataa, suuntaa, korkeusvektoria, alustaa tai edes nopeutta.  Muuttujien monipuolisuus antaa meille mahdollisuuden spesifimmän harjoitusärsykkeen tuottamiseen ja samalla harjoitusympäristön, joka inspiroi mieltä ja kehittää kehoa sen autenttisen moniulotteisuuden mukaisesti. Se vastaa liikejärjestelmän “ nälkään” sen todellisen “ruokahalun” ja anatomisen arkkitehtuurin  mukaisesti.  Lukiessasi tätä kirjoitusta ensimmäistä kertaa, jokainen lause on uusi ärsyke tai viesti mielessäsi mutta jos jostain syystä luet tämän kirjoituksen useamman kertaa,  niin varmaan jo toisella kertaa alkaa teksti jo tuntua toistolta mielessä ja kolmannella kerralla et varmaan selviäisi enää ensimmäisen kappaleen lukemisesta ilman ajatuksen harhailua ja tylsistymistä. Samoin käy helposti liikejärjestelmämme osalta, jos emme tarjoa sille sopivassa määrin uutta haastetta monipuolisuuden muodossa. Jos harjoitus alkaa maistuu puulta, niin ollaan kenties ohitettu tärkeä raja, jonka jälkeen harjoittelun tehokkuus kyseenalaistuu. Poikkeuksena on tietenkin joku spesifi taito, jonka toteutus vaatii jatkuvaa toistoa samanlaisilla muuttujilla. Se vastaisi silloin tavoitetta opetella koko tämä kirjoitus ulkoa. Oppimisen kannalta molemmilla tavoilla on tärkeä osuus. Fysiikkavalmentajan haasteena on riittävä mielen ja kehon aktivointi, jotta jatkuvan ja pitkäkestoisen kehityksen tavoite saavutetaan mahdollisimman hyvin.

Haluamme valmentajina harjoittelun olevan järjestelmällistä, organisoitua ja turvallista. On luonnollista, että haluamme luokitella, kategorisoida ja luoda harjoittelulle sääntöjä, jotta pystymme hallitsemaan harjoittelun olosuhteet ja mittaamaan harjoittelun etenemistä määrällisesti. Siksi olemme luoneet harjoitteille “tekniikoita”, sääntöjä, jonka mukaan ohjeistamme liikkeen suoritusta. Askelkyykyssä ohjeistamme polven pysyvän tietyn varpaan mukaan linjattuna ylittämättä jalkaterää, etunojapunnerruksessa oikea tapa on osoittaa kyynärpäät tiettyyn suuntaan ja selän pitää pysyä aina suorana kun kyykistymme alas. Säännöt tekniikoihin ollaan luotu ihan hyvästä syystä, mutta samalla törmäämme liikkeen, lajin ja yksilön moniulotteisuuden dilemmaan. Elämän ja lajin liikkumisessa ei ole sääntöjä, vaan usein ei-tiedostettua tehtävän suorittamista. Polvet eivät sääntojä seuraa, kun jalka tavoittelee palloa pelitilanteessa eikä selkäranka pysy suorana kovinkaan monessa liikkeessä. Kuinka siis voimme turvallisesti mutta tehokkaasti harjoittaa lajin todellisia vaatimuksia? Miten harjoitamme niitä epätyypillisempiä ja ehkä hiukan epämiellyttävimpiäkin suuntia ja liiketehtäviä, joista monet urheilusuoritukset ovat rakentuneet? Useinhan juuri “urheilullisuus” tulee parhaiten esille reaktiivisen liiketilanteen ongelmanratkaisussa, jossa keho osaa suorittaa tehtävän taloudellisemmin ja tehokkaammin kuin vastustaja. Ratkaisuna voisi jälleen olla se liikeharjoittelun jatkumo, jolle mahtuu erilaisia toteutustapoja ja valmennuksen työkaluja perinteisistä perusharjoitteista moniulotteisempiin ja epätyypillisempiin liikeharjoitteisiin. Perustana valinnalle on jälleen kerran yksilön ja lajin tarveanalyysi ja turvallinen sekä siirtovaikutukseltaan optimaalinen harjoitusohjelma.

Kenties tärkein epäsuora “siirtovaikutus” fysiikkaharjoittelussa on terveyden, kehollisen ja järjestelmällisen tasapainon ja homeostaasin ylläpito. Terve urheilija, jolla kehon “laitteisto” ja “ohjelmistot” ovat tasapainossa, kehittyy lajissaan oletetusti parhaiten. Loukkaantumisten ennaltaehkäisy on yksi oheisharjoittelun olennaisimpia tavoitteita ja siihen liittyy monia komponentteja lähtien yksilön liikearvioinnista sekä lajin vaatimusten ja vaikutusten huomioon ottamisesta. Fysiikkaharjoittelu kilpapyöräilijälle on erilaista kuin taitoluistelijalle. Prehab-harjoittelussa pyöräilijän osalta on tärkeää hallita asennon aiheuttamat negatiiviset vaikutukset kehoon ja liikkeeseen. Vaikka kumara asento on tyypillinen lajille, on sillä myös liikkeen laatua ja mahdollisesti terveyttä heikentäviä vaikutuksia, jotka fysiikkaharjoittelun toteutuksessa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi asentoa  tasapainottavilla vastaliikkeillä ja harjoitteilla. Taitoluistelijan lajin huomioiva fysiikkaharjoittelu ja prehab saattaa korostaa luisteluliikkeen tai toispuolisen alastuloasennon aiheuttamien epätasapainojen parantamista. Kaikissa lajeissa vasemman ja oikean puolen tasapainoon pyrkiminen on yksi yleistavoitteista.

Onneksi olkoon, jos jaksoit tänne saakka lueskella. Kirjoitan blogia itsekkäästi itselleni, ajatuksiani jäsennellen ja ilmaisuani testaillen, mutta toivottavasti sait kiinni jostain narun päästä, olit sitten eri tai yhtä mieltä.

You Finnished Strong my friend,

Tommi

Pohja näkyvissä!

Usein kuulee sanottavan, että “ihminen on pohjimmiltaan hyvä olento.” Mikäli tämä on totta, niin itse olen varmaan se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Minusta en ole ollenkaan pohjimmiltani “hyvä”. Tai kaipa se taas riippuu siitä miten “hyvä” määritellään. Tai mitä on se “pohjimmiltaan”?

Onko hyvyys erilaisten moraalisten rikkeiden poissaoloa? Vai onko se ihmiskunnan keskiarvopahuuden yläpuolella olemista? Kenties lain rikkominen olisi hyvyyden raja-aitojen ylittämistä?

En tiedä sinusta, mutta kun itseltäni tulee se “pohja” näkyviin, niin aina se ei ole kovin kaunista katseltavaa tai kuunneltavaa. Se “pohjimmaisuushan” tulee esille mielestäni ainakin silloin, kun vähän ravistellaan, sekoitellaan ja kaivellaan. Elämän pienet ja isot kriisit paljastavat sitä pohjaa silloin tällöin. Kriisin syvyys ja kesto usein vaikuttavat siihen miten paljon pohjimmaisuus pulpahtaa pinnalle. Omat kriisini ovat ainakin tuoneet pohjasta vähemmän “hyviä” ominaisuuksia pintaan. Yhtenä esimerkkinä on sairaus ja krooninen kipu, joka omassa vaelluksessani toi esille kaikenlaista pohjasakkaa.

Toisaalta myös sanomalehteä lukiessa saa mielestäni jotain kuvaa siitä miten ihminen vastaa kriisitilanteessa ja miten se pohjimmaisuus ilmenee. Useimmat uutiset eivät ole kovin mukavaa luettavaa. Maailman kriisit ovat mittakaavaltaan ja intensiteetiltään monesti hiukan toisenlaisia kuin meillä Suomessa on totuttu. Kriisejä tulee kuitenkin jokaisen elämässä ja monesti tiukat tilanteet paljastavat totuutta omasta pohjastamme. Kuten kuuluisa koripallovalmentaja John Wooden sanoi: “Ei urheilu kehitä luonnetta, se paljastaa vaan millainen se luonne on.” Samaa voisi sanoa varmaan monista muista elämäntilanteista ja haasteista. Täytyy joskus tosiaan ihmetellä sitä miten jo virkistyshenkinen puulaakijalkapallo voi kaivaa esille sitä pohjimmaisuutta - aika lähellä se pohja siis taitaa kuitenkin olla.

Jos ihmisen pohjimmainen hyvyys olisi totta, niin  esimerkiksi globaalinen tasa-arvo toteutuisi kohtuullisen helposti. Maailman köyhimpien ja näkäisimpien ja heikoimpien pelastaminen vaatisi tasa-arvoa esimerkiksi ruoan ja veden ja perusasumisen kriteereiden suhteen. Tämähan toteutuisi suht hyvin jakamalla omaisuutemme sitä tarvitsevien kesken ja edes kohtuuttomasti ei tarvitsisi kärsiä prosessissa itse. Eikö jo pelkästään maailman ja ihmisen itsekkyys, itseni mukaanlukien, todista siitä, että pohjimmiltaan hyvän ihmiskunnan maapallolla tällaista kestämätöntä tasa-arvoa ei olisi olemassa. Vai miksi sitten 21 000 lasta kuolee päivässä syihin, jotka ovat ennaltaehkäistävissä? Tai miksi joka sekunti jossain pain maailmaa lapsi myydään orjuuteen? Minkä hienon termin voimme tälle antaa, jotta pääsemme tästä pälkähästä ja silti kutsua itseämme pohjimmiltamme hyviksi?

Sivilisaatio ja korkea koulutus on muuttanut tiettyjä asioita mutta toisaalta kliinisempi ja teknologiaan nojaava “pohjimmaisuus” on lisääntynyt. Oman kodin yksityisyydessä voi jo tietokoneella osallistua monenlaiseen toimintaan, jotka eivät ole pelkästään rikollisia mutta useimpien määrittelyn perusteella hyvyyden vastakohtia.

Joku fiksu tuumasi, että “Even the most compelling evidence does not seem to change man’s high opinion of himself.” Eli vapaasti suomentaen: “Edes kaikkien vakuuttavimmat todisteet eivät näytä muuttavan ihmisen mielipidettä omasta erinomaisuudestaan.”

Maapallolla on kävellyt yksi henkilö, joka on ollut pohjimmiltaan hyvä. Jeesus Kristus on ainoa, jonka pohjimmaisuutta kaivellessa tulee esille vain lisää hyvyyttä. Hän oli ihmisenä hyvä ja on Jumalana hyvä ja sen takia kykenevä pelastamaan ihmiskunnan ja tarjoamaan jokaiselle yksilölle pelastusta ja vapautusta pohjimmaisuudestaan. Kaikkein ’hyvin’ asia, jonka itse voin tehdä, on kertoa hyvästä paimenesta, joka maksaa velat ja kantaa maailman, minun ja sinun, “pohjimmaisuuden” ja antaa samalla vielä uuden elämän.

Good News! Finish Strong!

Tommi