Nyt on ajassamme sellainen värinä, että tietyt sanat ja merkitykset ovat vähintäänkin uhanalaisia elleivät jo ole menehtyneet uudelleenmäärittelyn inflaation kynsissä. Tuleeko pian aika, kun sanakirjat ja termien selitysopukset raapustetaan kannesta kanteen uudelleen merkityksiä, selityksiä ja sisältöä sopivasti viilaillen.
Kielessämme ja kulttuurissamme tietyt absoluuttiset termit ovat jo muuttaneet muotoa ja menettäneet arvostansa osan - kuten ruplavaluutta tällä viikolla kuulemma.
Yksi sellainen sana on ‘totuus’. Monet tuntuvat jo välttävän koko sanan käyttöä, sillä se nostaa automaattisesti pintaan yhden usein erimielisyyttä synnyttävän asian ‘totuuden’ ominaisuuksista. Totuus on nimittäin ominaisuudeltaan ‘muut kilpailevat vaihtoehdot poissulkeva’. Ei ihme, että olemme vauhdilla määrittelemässä tuotakin sanaa uudestaan, sillä ‘vaihtoehtojen poissulkeminen’ ei ole aikamme suosikkiajatus.
Esimerkkinä ‘poissulkevuudesta’ voisi todeta vaikkapa kaksi toisensa poissulkevaa väittämää; 1) istun tuolilla kirjoittamassa tätä 2) seison kirjoittaessani tätä.
Nämä ovat varmaankin pääsääntöisesti toisensa poissulkevia väittämiä, ellei sitten joku filosofi keksi jonkun kiertotien osoittaen, etta molemmat ovat yhtäaikaisesti tosia.
Mutta, who cares dude? Ketä kiinnostaa? Onneksi kirjoitan tätä omaksi huvikseni… hehe.
Luulen, että totuuden termin inflaatio johtaa siihen, että totuutta ei tarvitse enää etsiä eikä sitä kohti pyrkiä. Jos saan itse määritellä totuuden asioista, on tutkimusretki monen asian osalta ohi – päätän vaan itse mikä on totta ja mikä ei.
Ongelma tässä lähestymisessä on aikanakin se, että ‘totuus’ ei muutu sen perusteella miten me sen määrittelemme. Voimme ihan vapaasti julistaa vaikkapa painovoiman olevan kumottu, mutta hyppy talon katolta todistaa julistuksemme arvottomaksi ja paljastaa fysiikan lain todeksi. Totuus ei siis tottele meidän määrittelyämme. Kaikki totuudet eivät tosin ole kokeellisesti todettavissa yhtä helposti kuin painovoima – kenties juuri siksi totuutta kehotetaan etsimään…
Ehkäpä pääajatus tässä viestissä on juuri se totuuden etsintä. Tutkimmeko elämää ja sen monia osatekijöitä etsien totuutta? Vai olemmeko tyytyväisiä vastauksiin, jotka sopivat meille sen hetkisinä vaihtoehtoina parhaiten? Vai ovatko jotkut kysymykset niin vaikeita, että emme halua niillä itseämme vaivata?
Fysiikkavalmentajana pyrin etsimään totuutta ihmisliikkeestä, jotta pääsisin paremmin tavoitteisiini sen kehittämisessä. Olen ajoittain joutunut havaitsemaan, että olen seurannut tai toteuttanut osittain sellaista harjoitusfilosofiaa tai -menetelmää, joka ei kestä totuuden tarkastelua. Joskus se on johtunut tietämättömyydestä mutta usein myös siitä, että en syystä tai toisesta ole halunnut muuttaa metodologiaa, josta on tullut osa minua ja toimintaani. Kun totuus on paljastunut ja olen havainnut olevani menossa hiukan, tai hiukan enemmän, väärään suuntaan – olen joko muuttanut toimintaani sen perusteella tai sitten vastustanut totuutta ja jatkanut vaan entiseen malliin, ainakin aluksi. Perimmäisten toimintaa ohjaavien ajatusten muuttaminen totuuden paljastumisen seurauksena on nöyrää ja haastavaa, mutta samalla se mielestäni vapauttaa ja johtaa kohti hedelmällisempää valmennusfilosofiaa.
Uskon vahvasti, että totuutta kaikilla elämänalueilla kannattaa jatkuvasti etsiä. Uskon myös, että totuutta vilpittömästi etsivä löytää perille. Tuntuu, että elämme aikaa, jolloin totuuden pohtimista ei ehkä näetä enää viisautena. Yleisestikin analyyttinen ja kriittinen ajattelu ja filosofia ei ehkä elä kulta-aikaansa ja siten absoluuttinen totuus kiinnostaa yhä harvempia. Totuudettomuus on kuitenkin omasta mielestäni harhaannuttava tapa toimia ja elää, kun maamerkkejä elämässä navigointiin ei ole enää näkyvissä. Aavalla merelläkään laivan kapteeni ei halua nojata itse keksimiinsä suuntimapisteisiin tai kangastuksiin vaan oikeisiin ja todellisiin pisteisiin kartalla ja luonnossa.
Kun esitämme kysymyksen; “Mikä on totuus?”, niin toivottavasti jäämme kuuntelemaan (etsimään) vastausta. Pontius Pilatus kysyi aikanaan tuon kysymyksen, mutta kääntyi saman tien ja käveli pois eikä harmillisesti jäänyt kuuntelemaan vastausta. Hänen edessään nimittäin seisoi mies, joka olisi ainoana pystynyt siihen vastaamaan täydellisesti.
Finnish Strong!
Tommi
