Myrsky nousee

by tommi paavola in


Useamman viikon ajan olen mielessäni hahmotellut uusia ja vanhoja konsepteja liikkeen kehittämiseen liittyen ja alkanut jo ‘kirjoittaa’ niitä ajatuksissiani.

Kirjoitusinto on kuitenkin lähes aina laimentunut joka viikkoisten, ellei nyt jo joka päiväisten, maailman tilaa peilaavien uutisten johdosta. Jotenkin ei taivu mieli kirjoittamaan liiketaidoista, kun niin monet taistelevat elämän ja kuoleman asioiden keskellä. Harjoittelu ja valmennus tuntuu marginaaliselta, kun toisia vainotaan, jotkut kuolevat nälkään ja monet ovat menettäneet läheisiään. Suomessakin eletään vaikeampia aikoja.

Myrskyt kasvavat maailmassa, niin luonnossa kuin kansainvälisessä politiikassa ja ihmisten lähipiireissäkin. Myskyjen ja myllerrysten vähenemisestä ei ole merkkejä, pikemminkin päinvastoin.  Miten pieni ihminen varustautuu tuleviin yhä suurempiin myrskyihin? Tai miten edes suuret kansakunnat selviytyvät näissä myrskyissä?

Kertoman mukaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeinen liittokansleri Conrad Adenauer seurasi murtuneena tuhoa, hävitystä ja kärsimystä, jota sota ja Saksan toiminta oli aiheuttanut ja totesi: “Outside of the cross of Jesus Christ, I see no other hope for the humankind.”

Miten kestävät omat perustukseni, kun myrsky iskee? Mihin olen taloni rakentanut? Louhinko perustukseni kallioon vai pystytinkö majani hiekalle?

Jeesus Kristus on kallio ja perustukseni kivijalka. Hän on Toivo, joka ei murru eikä myrskyssä liikahda. Vaikka katto ja seinät menisivät tuulessa, niin elämän perustus on louhittu Häneen, joka on maailman Valo pimeyden keskellä ja Elämän Leipä ja Vesi kuivan kauden aikana. Toivo elää, kirjaimellisesti.

Elä anna epätoivon tai ahdistuksen vallata, vaikka taivaat tummenevat ja myrsky nousee – luota Häneen, joka tyynnyttää myrskyt.

Finnish Strong!

Tommi

“Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan." Psalmi 91:1-2


Movement Map - Kartta ja kompassi matkalla parempaan liikkumiseen

by tommi paavola in


Movement Map kehitettiin siis alkuvuodesta 2015 kehittelimme yhdessä yhteistyökumppaneideni norjalaisen Sportsmaster-firman ja tanskalaisen Valmentaja Lasse Lassenin kanssa Movement Map konseptin. Tavoitteena oli siis työkalu, joka auttaisi moniulotteisen liikkeen mittaamista, harjoittelemista ja ohjaamista. Lisäksi itse fysiikkavalmentajana ja personal trainerina kaipasin työkalua, joka helpottaisi liikkeen parantamista systemaattisesti mutta samalla yksilöllisesti.

Tausta-ajatus Movement Map:issa on pitkälti sovellettu Gray Instituutin 3-D konseptista. Käymäni GIFT-koulutus sai pitkään hautuneen suunnitelman lopulta liikkeelle. Kiitos inspiraatiosta ja liikkeen periaatteiden opetuksesta kuuluukin Gary Graylle ja David Tiberiolle, jotka nöyrästi opiskelevat jatkuvasti itse lisää ja sitten opettamaan ihmisliikkeen saloja muille. Käytännön ihmisenä minulle on ollut kuitenkin tärkeää, että liikkeen monimutkaisuus tai ‘teoria’ ei ole ollut toiminnassa asian ydin, vaan tavoitteena on aina yksilön toiminta- ja suorituskyvyn kehittäminen käytännössä. Käytäntö taas vaatii tietynlaista yksinkertaisuutta toimiakseen ja siihen Movement Map onkin kehitelty.

Movement Map on nyt Innosportin toimesta Suomessakin ja oheen on liitetty koulutusta tai käyttöesimerkkejä sen toiminnan avaamiseksi.

Alla esimerkkivideo yhdestä käyttötarkoituksesta:

Kiitokset kiinnostuksestasi!! Voimia syksyyn!

Tommi


“Oheisharjoittelu on kiva laji”

by tommi paavola in


Fysiikkaharjoittelu on oheisharjoittelua, eikö niin?

Oheisharjoittelu on mielestäni määritelmältään ja ominaisuuksiltaan:

-          Lajia ja sen harjoittelua tukevaa

-          Lajiharjoitteluun jotain lisäävää

-          Lajia palvelevaa

-          Lajin etujen mukaista

Ongelma syntyy, kun oheisharjoittelu ei pysykään nöyrässä roolissaan vaan pyrkii kilpasille itse lajin kanssa. Kun oheisharjoittelu alkaa syömään resursseja lajissa kehittymiseltä, on kilpailu käynnistynyt.

Oheisharjoittelusta saattaa muodostua uhka lajissa optimaalisesti kehittymiselle ainakin seuraavista syistä:

-          Kokonaiskuormituksen mittaaminen ja seuraaminen puuttuu

-          Oheisharjoitteiden tavoitteenasettelu on selkeästi enemmän määrällistä kuin laadullista

-          Oheisharjoittelumuodot ja –muuttujat ovat hyvin yksipuolisia

-          Oheisharjoittelussa käytetään keinona toista lajia (ongelma vain jos ‘toisessa’  lajissa kehittyminen ei palvele päälajia)

-          Oheisharjoittelun siirtovaikutus ja hyötysuhde lajissa on minimaalinen

-          Oheisharjoittelu tuottaa loukkaantumisalttiita tilanteita

-          Oheisharjoittelun vaikutukset luovat henkisen/emotionaalisen riippuvaisuusuhteen (esim. addiktio lihasmassan kasvattamiseen )

-          Oheisharjoittelusta palautuminen kestää liian kauan

Oheisharjoittelun ohjaajan eli fysiikkavalmentajan tehtävä on luonnollisesti lajissa kehittymistä ja lajivalmentajan tavoitetta tukeva.

On usein haastavaa valita ne juuri oikeat työkalut ja metodit juuri oikealla hetkellä ja vielä oikeasta syystä.

Oheisharjoittelun ja lajisuorituksen suhteen jatkuva analyysi auttaa pitämään oheisharjoittelun ‘rengin’ ja lajissa kehittymisen ‘isännän’ asemassa .

Stay humble & Finnish Strong!

Tommi


Mestattu - minun uskoni vuoksi.

by tommi paavola in


Oregonissa USA:ssa vihan täyttämän nuoren miehen malja tulvii yli. Hän kävelee aseistettuna paikallisen collegen campukselle ja ampuu opiskelijoita. Viha (tiettyä) uskontoa kohtaan on tiettävästi hänen motiivinsa - niinpä hän toteuttaa kostonsa harkitusti ja ampuu kristittyjä päähän.

Tämän päivän surullinen uutisotsikko ei juuri poikkea niistä uutisista, mitä kuulemme Syyriasta, Irakista ja niistä muista kolkista, joissa silmitön väkivalta monia ryhmiä, mutta etenkin kristittyjä kohtaan, on jatkuvasti kasvanut.

Kuinka tähän oikein pitäisi suhtautua?

Miehiä, naisia ja lapsia mestataan heidän uskonsa vuoksi. Meidän uskomme vuoksi.  Minun uskoni vuoksi.

Eihän se varsinaisesti yllättää tulisi, ainakaan sellaista, jolle Raamattu on tuttu.

Viime aikoina on tullut suoraan sanoen ensimmäistä kertaa mieleen, että tässä Jeesuksesta todistamisessa voi oikein henkikin mennä.

Kyllähän se ahdistaa kieltämättä. Mutta vielä enemmän ahdistaa ajatus siitä, että kieltäisin uskoni ja Jeesuksen kuoleman edessä.

Niin elämässä kuin kuolemassakin pyydän rohkeutta pysyä Totuudessa.

Finnish Strong!

Tommi


Perusharjoitteiden 'kolmiulotteistaminen' (3D)

by tommi paavola in


Miksi?

-          Kaikki kehon nivelet ja lihakset toimivat kolmiulotteisesti. Voiman varaaminen ja tuottaminen on kolmessa tasossa tapahtuva prosessi. Kolmiulotteistamalla perusharjoitteitteita voidaan saavuttaa motorisesti rikkaampi harjoitusärsyke. (3D-principle)

-          Liikettä voidaan haastaa kaikkien sen muuttujien osalta: etäisyys, liikelaajuus, nopeus, vastus, suunta ym. ja luoda pitkäkestoista jatkuvuutta kehitykseen (variety-principle)

-          Moniulotteisilla liikkeillä voidaan saavuttaa halutun lajiliikkeen kannalta optimaalisempi ja spesifimpi harjoitusärsyke (specificity-principle)

Miten?

-          Success-periaatteella: Liikkeen kontrolli, sujuvuus ja luonnollisesti kivuttomuus toteuttamisen vaatimuksena.

-          Aloittamalla liikkuvuuden ja stabiliteetin kehittelyillä ennen nopeuden tai vastuksen lisäämista.

-          Tavoittelemalla toiminnallista ja spesifiä tavoitetta liikkeen osalta.

-          Mitä enemmän vastusta –sitä vähemmän suuntia ja ulottuvuuksia!!

Kenelle?

-          Kaikille, jotka tavoittelevat kehittymistä toiminta- ja/tai suorituskyvyssä.

-          Lapsille, urheilijoille, toimistotyöntekijöille, ikääntyneille ja kuntoutettaville...

Mitä?

-          Muutama perusesimerkki videon muodossa

o   3D askellus/askelkyykky

o   3D yhden jalan kurotus

o   3D etunoja/kiipeilijä jalkadraiverilla

3-D terveisin,

Tommi

PS: Erinomainen lähde 3-D –harjoitteiden teorian ja käytännön tutkiskeluun on Free 2 Play –academy nettisivu http://www.f2pacademy.com/


Kuka keksi painovoiman? (Totuudet testissä)

by tommi paavola in


Miten kiistämättömät totuudet vaikuttavat elämääsi? Kuinka tieto jonkun asian väistämättömästä totuudesta muuttaa elämää vai muuttaako lainkaan?

Näin relativismin aikakautena ihmiset eivät tunnu olevan yhtä mieltä juuri mistään totuudesta. Jostain löytyy aina joku vilosovi, joka kääntää ne tunnetut ‘totuudet’ päälaelleen. Ja hyvähän ne uudestaan miettiäkin, jokaisen ihan itse…

Muutamasta asiasta useimmat ovat edelleen yhtä mieltä, ainakin luulen niin, sillä näissä tapauksissa nimenomaan kokemuksellinen todistusaineisto murskaa nopeasti vastaväitteet. En ole havainnut kenenkään tyrmäävän esimerkiksi ‘painovoiman’ olemassaoloa. Se on ollut perinteisesti aika tukeva totuus.

Kukas se taas ‘keksikään’ painovoiman? Hehheh…ainiin Isaac Newton, sitä ennenhän ihmiset leijailivat tuon vaikutuksen puuttuessa vapaasti ilmakehässä. Pahuksen Newton, kun piti mennäkin tutkimaan moista ja altistamaan meidät tuon ‘teorian’ vaikutuksille.

Niin sitä voi mennä testaamaan itse, että vieläkö painovoima vallitsee planeetallamme. ‘Evidence-based’ tutkimukset puoltavat aika vahvasti painovoiman lain olevan edelleen voimassa. Tämän lain rikkojia ei ole tietääkseni vielä montaa tavattu. Kaikki tuntuvat kiltisti tottelevan…

Aika lailla itsestäänselvyyshän tuo painovoima tietysti on – siksi kai sitä voidaan kutsua universaaliksi totuudeksi. Harvemmin tulee edes mietittyä, mitä se itse asiassa tarkoittaa ja miten suuri vaikutus sillä on elämäämme ja asusteluun tällä pallolla. Noin ihmisliikkeen ihmettelijän näkökulmasta on itse asiassa aika mielenkiintoista tarkastella suhtautumistamme painovoiman totuuteen.

Emme esimerkiksi vieläkään taida oikein ymmärtää miten paljon kehon asento suhteessa alustaan (painovoimaan) muuttaa lihastemme tapaa työskennellä – vaikkapa tuota tuttua polven koukistusta takareiden ‘tuottamana’ harvemmin tavataan pystyasennossa liikuttaessa mutta vaakatasossa maatessa asiat muuttuvat tietty radikaalisti. Onko takareisi (hamstring) sitten polven koukistaja? No ei kävellessä tai kyykättäessä ole, mutta mahallaan maatessamme kyllä.  Näin lihastoimintakin riippuu kehon asennosta suhteessa painovoimaan.

Voisi siis ehkä sanoa, että ‘painovoiman totuus’ vaikuttaa massiivisella tavalla kaikkeen toimintaamme niin tiedostetulla, kuin tiedostamattomalla tavalla.

Mitä muita kiistämättömiä totuuksia juolahtaisi mieleesi…?

Yksi tulee ainakin heti mieleen, ei vaan ole ihan niin hyvä ‘small talk’-aihe, kuin tuo painovoima. Se osuu enemmän tuonne hengelliselle osastolle.

Finnish Strong!

Tommi


'Väistämättömät totuudet –harjoitus'

by tommi paavola in


Kuolema on totuus, joka kohtaa meitä jokaista jossain vaiheessa. Siksi sitä varmaan kutsutaan runollisesti lempinimellä ‘the great equalizer’ – se kohtaa meidät kaikki asemasta, omaisuudesta, kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta.

Kuoleman  ajatteleminen useimmista meistä on epämukavaa ja varmaan vierastakin mutta tulevaisuuden maamerkkinä se on usein aika tehokas prioriteettien järjestäjä.

Jos olemme tietoisia kuoleman läheisyydestä, niin tietyt asiat tulevat automaattisesti tärkeämmiksi ja toiset menettävät täysin merkityksensä. Sanotaanhan esimerkiksi, että kukaan ei tunnu katuvan aikansa lähestyessä, ettei viettänyt enempää aikaa töissä. Se on varmaan useimpien osalta totta.

Omassa elämässäni on monta asiaa, joilla on merkitystä ja jotka koen tärkeäksi. Jos kuitenkin tällaisen ‘väistämättömät totuudet –harjoituksen’ kautta asettaisin asiani tärkeysjärjestykseen, niin oikeastaan ainoastaan yhdellä asialla ja viestilla olisi oikeasti tarpeeksi painoarvoa listan kärkipaikoille.

1.       a) Jeesus rakastaa minua ja on kuollut puolestani ristillä, jotta minulla olisi iankaikkinen elämä.

1.       b) Jeesus rakastaa perhettäni, vaimoani, lapsiani, vanhempiani  ym. ja on antanut oman henkensä, jotta heillä olisi elämä nyt ja ikuisesti.

1.       c) Jeesus rakastaa sinua ja tuli lunastamaan sinunkin henkesi ja antamaan sinulle lahjaksi iankaikkisen elämän.

That’s it!

Finnish Strong!

Tommi


Fysiikkaharjoittelun tärkein kohde ei ole ‘lihas’

by tommi paavola in


Mitä pidempään tätä työtä ihmisliikkeen kehittämisen parissa on tehnyt, sitä vakuuttuneempi olen siitä että tärkein harjoittamisen kohteeni EI ole LIHAS.

Lihas on reagoija, ei päätöksentekijä. Lihas tottelee ja vastaa ärsykkeeseen. Lihaksessa voi näkyä harjoittelun vaste mutta siitä ei voi suoraan päätellä, että liikettä on parannettu.

Lihas on komentojonossa matalammalla tasolla kuin hermosto, joka pitää langat käsissään liikkeen suorituksen suhteen.  Lihas tottelee tietysti myös hormonaalisia ja muita aineenvaihdunnan ja verenkierron viestejä.

Lihaksen roolia kehossa nämä asiat eivät vähennä eikä lihakselle tule asiasta paha mieli. Lihas on ihan tyytyväinen omaan asemaansa ja itse asiassa ei haluaisikaan korkeammalle komentojonossa.

Harjoittelussa kysymys onkin siitä, kenelle me viestitämme kehoituksia optimaalisemmasta liikkeestä? Ohitammeko komentojonon ja menemme suoraan lihasta jututtamaan? Pyydämmekö sisäpiiritietoa lihakselta vai aivoilta parhaasta tavasta vaikuttaa liikkeeseen? Jututinkin tuossa aamusella vasenta etureisilihasta...

VALMENTAJA: Hei lihas, kuinka sinä vaikutat liikeeseen? LIHAS: Ai minä vai, no joo minä vaan pitenen tai lyhenen tai isometrisesti  jännitän, kun käsky tulee.

VALMENTAJA: No, mitä jos me tehdään susta isompi? LIHAS: No se olis varmaan ihan jees, jos se sopii tehtävään. Mitäs varten te mua muuten reenaatte?

VALMENTAJA: No kun EMG-tutkimukset näyttäs, että tässä vehkeessä kuormitut kaikkein eniten?
LIHAS: Aha, no kuulostaa aika rankalta ja yksinäiseltä hommalta, mutta jos se auttaa mun frendejä, niin mikäs siinä.

No ei minusta ehkä lastenkirjailijaa tule isona…

Mutta mitä jos kysyisimme neuvoa aivoilta, tai siis keskushermostolta…?

VALMENTAJA: Hei aivo, kuinkas sinä vaikutat liikeeseen? AIVOT: Niin, minä saan jatkuvaa päivitettyä tietoa joka puolelta kehoa ja ympäristöstä tuotan tarvittavan liikevasteen käskyttämällä kehon osia heidän roolistaan kyseisessä liikkeessä.

VALMENTAJA: No mites me tehdään liikkeestä parempaa? AIVOT: No mitä parempaa informaatiota minä saan ympäristöstä havainnoinnin kautta sitä tarkempi on minun käskytykseni. Ja mitä monipuolisemmin minun proprioseptorini antavat liikkeestä palautetta, sitä paremmin voin sitä säädellä. Ja mitä enemmän kokemusta minulla on tavoiteliikkeestä ja sen muuttujista, sitä taloudellisemmin ja tehokkaammin voin siihen suunnata resursseja. Niin ja mitä realistisemmin nivelet, jänteet, lihakset ja energiajärjestelmät on valmistettu haluttuun tehtävään, sitä parempaa on liikkeen varaaminen ja tuottaminen.

VALMENTAJA: Mutta mitä me tehdään sille heikolle lihakselle? AIVOT: No jos siis lihaskudosta tarvitaan lisää, niin käytä metodeja, jotka ovat hermoston ja tehtävän kannalta mahdollisimman autenttisia, jotta saan täsmäinformaatiota ja voin käyttää sitä todellisessa liikkeessä. Näytä minulle sopivan kehittelyn kautta, että eristetymmässä ympäristössä saavutettu lihasmassa ja voima voidaan siirtää turvallisesti ja sujuvasti tavoiteliikkeeseen.

Valmentaja: Selvä!

Finnish Strong!!

Tommi


Oikeita asioita, oikeaan aikaan, oikeasta syystä.

by tommi paavola in


Viimeisten kymmenen vuoden aikana tuskin yksikään käyttämäni harjoite tai liike on säästynyt omalta kritiikiltäni ja kyseenalaistamiseni analyysiltä. Turvassa ei ole ollut kyykky, penkki eikä rinnalleveto mutta eivät myöskään yhden jalan harjoitteet, kahvakuulailut, kehonpainoliikkeet tai vetokumitouhuilut. Joskus tuntuu, että olen aloittanut kokonaan uudestaan täysin tietämättömänä mistään, niinkuin fysiikan harjoittelun historiaa tai kollektiivista tietoa ei olisi ollut olemassakaan. Tämä on kyllä ammatillisesti ollut erittäin hedelmällistä pohdintaa mutta ehkä olisi tuota pientä prosessoria voinut välillä sääliäkin hiukan ja miettiä välillä vähän vähemmänkin.

Usein avoin omien toimintatapojen reflektointi ja joskus nöyränkin polun kulkeminen avaakin sen lukon, jonka avain on ollut pitkään kadoksissa. Olen joutunut tähän tilanteeseen useastikin. Viimeksi näin kävi, kun havaitsin, että yksi käyttokelpoisimmista ratkaisuista omaan liikerajoitukseeni olikin tuettu alasoutu laitteessa. Omassa filosofiassani ei enää nimittäin ollut juuri tilaa laiteperustaiselle harjoittelulle ja siitä tulikin puolivahingossa tärkeä apu.

Haemme joskus turvaa ja rauhaa mustavalkoisesta harjoitusfilosofiasta, joissa tietyt asiat ovat hyviä ja toiset silloin automaattisesti huonoja. Tiukka kategorisointi ja harjoitusmetodisitoutuneisuus sopivan tunnelatauksen ja harjoittelupoliittisen vakaumuksen kanssa  johtaa usein monien ‘vääräuskoisuutta’ edustavien valmennustyökalujen hylkäämiseen ja mahdollisesti aika huonosta syystä. Yksilönä oman harjoittelun osalta kaikilla on tietysti vapaus toimia oman makunsa mukaan, mutta kun toimitaan toisen ihmisen valmentajana pelkkiin henkilökohtaisiin suosikkeihinsa nojaamalla pystyy harvoin palvelemaan urheilijaansa optimaalisesti. Valmentajana minun on tehtävä valinnat urheilijan edun mukaisesti, en omaa egoani tai brändiäni rakentaen.  Se vaatii avointa mieltä ja jatkuvaa reflektointia työtapojen ja valmennusfilosofian suhteen – olemmekohan me valmentajat yhtä joustavia korjausliikkeille kuin jatkuvan analysoinnin kohteena olevat urheilijamme?

Joskus on vaikea navigoida fyysisen harjoittelun maailmassa, jossa niin monet tietävät ‘aivan kaiken’ ja silti samalla edes yhdessä emme tiedä vielä juuri mitään. Ihmisen fysiikkaa ja liikettä on tutkittu syvällisesti ja monet asiantuntijat ovat tajuttoman viisaita alallaan ja silti he eivät tiedä kuin murto-osan siitä henkilöstä, jonka kanssa toteutan harjoituksen tänään. Tiede tuntee keskiarvot ja korrelaatiot, ekspertit periaatteet ja strategiat mutta vain minulla ja sinulla on reaaliaikainen ja henkilökohtainen mahdollisuus todella tietää ja tuntea oma harjoitettavamme – ja siten tehdä oikeita asioita, oikeaan aikaan, oikeasta syystä.

Finish strong Finns!

Tommi


Mike - "sairauden tuttava, ylenkatsottu ja halveksittu"

by tommi paavola in


Reilun kymmenen vuoden ajan olen vieraillut suhteellisen säännöllisesti tuttavani Michael:in luona hoitopaikoissa ja sairaaloissa. Hän kärsii harvinaisesta sairaudesta nimeltä Friedrich’s Ataxia, joka aiheuttaa kaikkien kehon toimintojen (liike, puhe, kuulo, näkö, syöminen ym) progressiivisen rappeutumisen johtaen kuolemaan yleensä ennen kuin 40 ikävuotta tulee täyteen. Oireet alkoivat jo nuorena poikana mutta nyt hän on 42 vuotta. Miken sisko menehtyi samaan perinnöllisen taudin oireisiin aika tarkalleen vuosi sitten.

Jätän tarkemmat kuvaukset hänen elämänsä vaikeuksista selostamatta, sillä jo yllä olevista lauseista selviää, ettei hänen elämänsä ole täyttänyt hänen omia odotuksiaan tai yleisiä keskiarvo-oletuksia, tavoitteista tai unelmista puhumattakaan.

Tässä vaiheessa tarinaa useimmille meistä iskee jo tietty masennus, epätoivo tai tarve sulkea korvat kokonaan. Miksiköhän näin?
Itse lähden vierailemaan hänen luonaan, koska koen sen velvollisuudekseni ja  olen siihen sitoutunut, mutta myönnän, ettei se ole helppoa. Luulen, että se on vaikeaa, koska jokaisella kerralla joudun kohtaamaan Mike:n ja oman elämäni erot ja koen ne lähes kestämättöminä. Kärsimystä on vaikea kohdata. Se herättää liian monia miksi-kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän hyviä vastauksia.

Paradoksi Miken elämässä on, että hengellisesti hän on ollut enemmän elossa, kuin suuri osa tuntemistani fyysisesti terveistä ihmisistä. Hänen uskonsa ei ole hänen kehonsa kaltaisesti rappeutunut tai kuollut, mitä varmaan voisi pitää ihmeenä aikakautena, jolloin monet virheellisesti uskovat elämän menestyksen (vauraus, terveys ym.) olevan suoraan verrannollinen uskon ja hengellisyyden syvyydelle. Huolimatta kärsimyksistään ja ehkä ainakin osaksi niiden takia, Mike on jaksanut uskoa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan sekä hänen sanansa ja lupaustensa todenmukaisuuteen.

Mike ei ole ainoa kärsivä ihminen maailmassa. Itse asiassa ihmiskunnan kärsimyksien statistiikkaa ylläpitävälle en ennusta kovin tervettä mieltä; niin paljon sanoinkuvaamatonta kärsimystä on olemassa. Kärsimystä pystyy katsomaan silmiin ehkä vain sitä omalta kohdaltaan kohdannut. Myötätuntoa ei ole helppo osoittaa ilman omakohtaista kokemusta. Jokainen meistä on kuitenkin kärsinyt tavalla tai toisella, vaikka todennäköisesti eri tavalla kuin ystäväni Mike. Uskon, että jokaisella meistä on kuitenkin tehtävä ja rooli kärsimyksen vähentämisessä. Tuossa tehtävässä tai tarkoituksessa olemme automaattisesti vajaita, heikkoja ja riippuvaisia, mikä tekeekin näistä ominaisuuksista itse asiassa vahvuuksia kärsimystä kohdatessamme. Siis kuinka niin? Koska vajaina tai ‘epätäysinä’ meidät voidaan täyttää Jumalan rakkaudella ja lahjoilla, ainoilla työkaluilla, jotka ovat oikeasti tehokkaita kärsimyksen keskellä.

Jeesuksesta itsestään sanotaan Jesajan luvussa 53: 3. Näillä sanoilla mina ehkä Michaelia kuvaisin myös.
“Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.”

Mutta Michaelin suosikkisanat Raamatusta löytyvät kuitenkin Ilmestyskirjan jakeista (21:4-5) seuraavasti:

"…ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

Finish Strong!

Tommi


Vaikeuksien kautta, vuoksi ja takia voittoon

by tommi paavola in


Moni on noussut vaikeuksien kautta voittoon. Arvostamme henkilöitä, jotka ovat sisukkaasti tarponeet esteiden yli, ohi tai läpi ja päässeet tavoitteeseensa. Mitä suuremmat esteet, sitä suurempi kunnia. Ja näin varmasti kuuluukin olla…haluammehan aina kannustaa yrittämään loppuun saakka antamatta koskaan periksi. Tutkijatkin sanovat, että yrittämisestä ja tsemppaamista annettu positiivinen palaute on paljon tärkeämpää ja ‘parempaa’ palautetta, kun itse tavoitteen saavuttamisesta annettu palaute. Tämä on mielenkiintoista ja herättää valmentajan ja vanhemman mielessä paljon kehittäviä ajatuksia…

Mutta mitä jos aiheeseen otettaisiin vielä toisenlainen näkökulma? Mitä jos vaihtaisimme tuon ‘vaikeuksista huolimatta’ lausahduksen merkitystä seuraavasti: “Vaikeuksien vuoksi voittoon.” Kuinka sisältö muuttuu vai muuttuuko lainkaan?

Mitä, jos se voitto onkin juuri vaikeuksien vuoksi ja niiden kautta, eikä niistä huolimatta. Voiko mitään ylipäänsä voittaa ilman vaikeuksia? Eikö tavoite usein ole sama, oli matkalla vaikeuksia tai ei? Voitto urheilukilpailussa määräytyy tiettyjen kriteereiden mukaan oli prosessi sitten helppo tai vaikea. Voittaako Usain Bolt kilpailunsa helposti vai vaikeasti? Onko voitto vähemmän tai enemmän arvokas, kun se suhteutetaan kilpailussa tai valmistautumisessa koettuihin ‘vaikeuksiin’? Urheilukilpailussa  voitto on voitto on voitto, vaikka tokihan Rocky voittaessaan Ivan Dragon voitti enemmän kuin nyrkkeilyottelun…ainakin siltä se taisi tuntua. ;-) Ai niin, se olikin vain elokuva...

Mutta onko mahdollista, että tiettyjä voittoja ei ole mahdollista saavuttaa ilman vaikeuksia tai sellaisia spesifejä epämiellyttäviä prosesseja, joita ilman maaliin pääseminen voittajana on mahdotonta? Voiko ‘helppous’ matkalla aiheuttaa sen, että ohitan ne rastit, jotka olisi täytynyt leimata maaliin pääsemiseksi? Tai olisiko kaikkein mahtavin voitto sellainen, jossa se vaikeus, pimeys tai vastustus käännetäänkin oman tavoitteen kannalta korvaamattomaksi työkaluksi , tai vielä henkilökohtaisemmin, tuon tavoitteen ja prosessin ‘palvelijaksi’

Omassa elämässäni monia kasvuprosesseja on saanut aikaan ainoastaan ‘pimeän laakson’ kokemukset. En ehkä toivoisi kokevani vaivoja ja koettelemuksia mutta samalla voin rehellisesti todeta, että niiden takia, ei niistä huolimatta, vaan juuri niiden vuoksi, olen oppinut jotain korvaamatonta tai kriittisesti muuttanut suuntaa elämässäni. Suurimmat aarteet olen löytänyt vaikeuksien aiheuttaman katalysaation tuloksena.

Kautta aikojen suurin voitto maailmankaikkeudessa on ‘ristin voitto’. Jeesuksen kuolema ristillä saattoi vihollisen mielessä tuntua voitolta, mutta vapaaehtoisesti henkensa antanut Jumalan poika voitti kuolemallaan ja sieltä nousemalla elämän kaikille meillekin. Paras esimerkki siitä kuinka ahdistusta, vaikeutta, kipua ja vieläpa kuolema kärsimällä saavutettiin voitto – ei niistä huolimatta, vaan nimenomaan niiden kautta.  

"It is finished. With that, he bowed his head and gave up his spirit.” John 19:30

Finnish Strong!

Tommi


Kevät toi, kevät toi, treenarin… (pari ajankohtaista haastetta)

by tommi paavola


Kevätkauden satunnaisia haasteita työkuvioissa:

  1. Softball-joukkueen lämmittelyrutiinin muuttaminen passiivisesta aktiiviseksi. Joukkueen vastuupelaajat vetävät itse lämmittelyn, kun olen sen ensin heille opettanut. Haaste on siinä, että valitut toimet ja liikkeet tulevat olla sopivan yksinkertaisia mutta samalla haluttuun tavoitteeseen/vasteeseen johtavia. Pyrin valitsemaan harjoitteita ja liikkeitä, joita on mahdollisimman vaikea toteuttaa ‘väärin’. Jos olisin itse paikalla ohjaamassa jokaista movement preppiä, niin voisi soveltaa paljon enemmän. Tavoitteena siis a) SIMPLE  b) EFFECTIVE c) SAFE.

     

  2. Jalkapallojoukkueen urheilijoiden ominaisuuksien harjoittelun yksilöllistäminen liikkeen arvioinnin perusteella. Paperilla helppo tehtävä, käytännössä usein varsin haastava… toteutus vaatii erinomaista ajan ja ryhmän hallintaa, täsmällistä opetusta, yksilöllisten harjoitteiden myyntitaitoa ja riittävän simppeliä käytäntöä.

     

  3. Esimerkkinä edellämainittuun liittyen; lupaava nuori jalkapalloilija Tori, 14-v, on pitkä tyttö ja ‘kärsii’ voimavuodosta lantion alueella etenkin potkuliikkeessä. Tuo ‘heikkous’ näkyy ketjun katkeamisena lonkan kohdalta jalan osuessa palloon – lantio vetäytyy kontaktissa taaksepäin ja taittuu ojennuksen sijaan. Hermosto osaa suojella lantion etuosaa liian suurilta voimilta tunnistaen tuon lantion etuosan heikon lenkin, ja siten koko potkun suoritustekniikka muuttuu. Näin potkusta tulee takapainoinen ja melko voimaton verrattuna sellaiseen potkuun, jossa koko ketju vatsalihasseinämää ja vastakkaista kättä myöten saadaan mukaan ketjun voimantuottoon. Haasteena on siis yksilöllistää Torin harjoittelua sen verran, että heikko lenkki saadaan vahvistettua ja ketju toimimaan kuormitusta paremmin jakaen. Mutta suurimmat haasteet eivät toki ole biomekaanisia, vaan liittyvät enemmän harjoittelun systemaattiseen toteutukseen. Tähän liittyy olennaisesti teini-urheilijan yleinen elämänhallinta(-hallitsemattomuus) ja (epä-)rationaalisuus valinnoissa… :-)

    Tommi


Blogistrategian tuumailua; SANA vs. KUVA

by tommi paavola


Useampi viikko ellei kuukausi vierähtää blogikirjoitusten välillä. Ehkä täytyy täsmentää tuottamisen strategiaa... Pitkät, vauhdikkaat työpäivät ja kiireiset kotipuhteet eivät oikein tue esseemuotoista kirjoittelua ja jää helposti kokonaan naputtelematta. Jos kokeilisikin sellaisia vähän lyhyempiä tuumailuita ja toteamuksia… On oikeasti harmi, kun ei saa aina aikaiseksi – tuntuu nimittäin varsin kehittävältä ja vapauttavalta saada ajatuksia ulos aivoista, joissa liikenne on välillä tukkoista kuin täällä meidän Jerseyssä.

En tosin jatkuvasti viitsi tuupata videoita blogiin – vaikka niistähän lukijat ovat ehkä enemmän kiinnostuneita. Uskon kuitenkin SANASSA olevan edelleen enemmän voimaa kuin KUVASSA, vaikka se liikkuvaa olisikin. SANA välittää sisältöä hitaammin ja lukijan oman ajatusprosessin kautta - mielestäni toisin kuin video, joka tunkeutuu suodattamattomana vastaanottimeen ja ohittaa monta porttia matkalla. KUVA on luonnollisesti parempi liikkeen demonstroinnissa, mutta SANA luo kuvallekin viitekehyksen, taustan ja ennenkaikkea motiivin ja syyn. Ehkä siis ensin SANA ja sitten vasta KUVA.


Joululahjaksi uusi "TOIVO"

by tommi paavola in


Lapsen syntymää odottavien vanhempien päällimmäinen ‘toivomus’ on usein, että “lapsi olisi terve”. Lapsen kasvaessa vähitellen vanhempien mieleen tulee kenties seuraava ‘toivomus’, että “kunpa lapseni olisi onnellinen elämässä.” Odotusarvomme elämälle  sisältää siis tavallisesti ainakin terveyden ja onnellisuuden. Yksinkertaistetusti voisi ehkä sanoa, että olemme näillä ‘toivomuksilla’ kattaneet fyysisen ja henkisen elämän laadun kriteerit.

Kaksiulotteinen katsaus (terveys ja onnellisuus) jää mielestani kuitenkin hyvin vajaaksi ilman ns. kolmannen ulottuvuuden kriteeriä, jota kutsun tässä ‘toivoksi’. Toivo on jonkin asian odotetun asian odottamista ja usein siihen liittyy luottamus kyseisen asian toteutumiseksi. Toivoon liittyy tulevaisuuden toteutuminen tietyllä tavalla ja toisilla, kuten itsellani, tuo toivo ulottuu kuoleman toiselle puolelle. Toivo on yksi vahvimmista asioista maailmassa; sen havaitsee ikävä kyllä etenkin silloin, kun toivon koetaan olevan menetetty. Toivonsa menettänyt toimii monta kertaa tavalla, joka jättää meidät sanattomaksi. Tuntuu ,että tuo toivottomuus lisääntyy maailmassa päivä päivältä.

Kuinka moni vanhempi edes ajattelee, että “kunpa lapsellani olisi toivoa”? Kuinka moni vanhempi kokee itsellänsä olevan toivoa?

Maailmassa moni elää ristiriidassa, jonka kanssa on vaikea elää. Alitajuisesti luulen monen uskovan, että toivoa on olemassa, mutta toisaalta meille jatkuvasti kerrotaan toista monesta tuutista. Jos Jumalaa ei ole ja olemme itse (ihminen) maailmankaikkeuden korkein ja viisain olento, niin toivomme todella on vähissä. Sen toteamiseen tarvitsee käyttää vain hiukan havainnointia, historiaa ja tilastotiedettä.

“The depravity of man is at once the most empirically verifiable reality but at the same time the most intellectually resisted fact.” Malcolm Muggeridge

Todellista toivoa on mielestäni olemassa ainoastaan, mikäli Kaikkivaltias Jumala on olemassa. Jeesuksen ylönousemuksessa kulminoituu se toivo, joka on meillekin kaikille tarjolla. Toivo siitä, että kuolema on voitettu ja että tarjolla on elämä, jossa toivo ei ole koskaan menetetty huolimatta siitä, onko terveyttä tai onko elämä jatkuvasti onnellista.  Mikäli Jumalaa ei olisi olemassa, niin silloin Jumalaan uskovana olisin luonnollisesti vielä huonommassa jamassa kuin toivottomat ei-uskovat. Toivonsa laittaminen olemattomaan olisi tietysti aika huono homma, näinhän Apostoli Paavalikin totesi (1 Kor 15:17-19)

“Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.”

Toivoa on joskus vaikea tiedostaa, ennen kuin sen menettää. Aina se ei tarkoita elämän tai kuoleman kysymyksiä. Joskus se liittyy toivoon tai epätoivoon avioliiton jatkumisesta. Monta kertaa toivo liittyy käytännöllisiin asioihin kuten elannon hankintaan  - kuinka moni menettää toivonsa työttömänä? Kuinka moni suomalainen nuori on syrjäytynyt toivonsa menettäneenä?

Moni ei usko Jumalaan, mutta uskallan ehdottaa silti jotain. Onko sinulla tilanne, jossa olet heittänyt pyyhkeen kehään? Onko avioliittosi retuperällä tai eron partaalla? Onko toivosi heikentynyt tai kadonnut sairauden tai taloustilanteen takia?

Jumala lupaa vastata niille, jotka huutavat häntä avuksi. Niille hän tuo apunsa, jotka nöyrtyvät omasta ylpeydestään ja polvistuvat Herran eteen. Jotka vilpittömin mielin kantavat vaikeutensa ja toivottomuutensa Hänen eteensä, niiden rukoukset nousevat Hänen korviinsa.

Etkö usko Jumalaan? Nyt on elämäsi tilaisuus kutsua häntä ja katsoa kuinka hän vastaa. Elä anna periksi, yksikään rukous ei mene hukkaan, kurottaminen Jeesusta kohti ei ole turhaa hommaa, vaan tuo toivon takaisin elämääsi. Kokemuksesta tiedän, toivon ja uskon!

Tommi


Mikä on totuus? Osa 2

by tommi paavola in


Kuinka totuus oikein vapauttaa?

Tykittelemme kaikenlaisia lausahduksia suustamme, kun ne mielestämme sopivat tilanteeseen. Yksi tällaisista lausahduksista on ‘totuus tekee vapaaksi’ - ‘the truth shall set you free.’

Monta kertaa valitsemme sopivan tunnetun lauseen tai näppärän aforismin silloin, kun se sopii kätevänä näpäytyksenä suunnattuna jollekin muulle…

Mutta totuuden vapauttava vaikutus on uskoakseni parhaimmillaan kohdistettuna nimenomaan omaan itseeni.

Ehkä parhaiten tätä vaikutusta voi kuvata anteeksipyytämisen yhteydessä, johon liittyy vääryyden tunnustaminen ja sen painostavan tunteen hälveneminen anteeksiantamisen ja -saamisen kautta.

Jokainen meistä tulee elämässään tilanteisiin, joissa jonkinlainen käytöksen, sanojen tai ajatusten ‘väärinkäyttö’ aiheuttaa syyllisyyden painostuksen. (Toki on olemassa syyllisyyden tunnetta, joka voi olla aika perusteetontakin – jotkut tuntevat syvää syyllisyyttä vaikkapa teepussin kierrätysrikkomuksen johdosta)

Itselläni totuuden vapauttava vaikutus kulminoituu kuitenkin näihin Jeesuksen sanoihin:

ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"
Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi. (Joh 8:32-36)

Jeesus puhuu synnistä mutta me ihmiset olemme jostain keksineet sellaisen oman hyvä-paha jatkumon, jonka avulla arvioimme omaa pistettämme tuolla määrittelemättömallä janalla. Hmmm, olenko janalla lähempänä Mother Teresaa vai Adolf Hitleriä...? Olenko tehnyt enemmän hyvää vai pahaa...? En tosiaankaan tiedä mille kohtaa hyvä-paha –asteikolle itseni nyt asettaisin, mutta tiedän, että syntiä olen tehnyt ja jatkossakin tulen vielä erehtymään, toivottavasti vähitellen vähemmän ja vähemmän.

Hyvä – paha –asteikolla taitaa kuitenkin  elää suurin osa maailmasta; ihminen siis vertaa itseään muihin ja arvioi oman asemansa ja sijaintinsa tuolla asteikolla. Ne, joilla on ‘puhtaat jauhot pussissa’ ja antavat itselleen ‘’hyvä ihminen”-arvosanan ovat päätyneet siihen jonkun standardin mukaan, todennäköisesti vertaamalla itseään johonkin muuttuvien arvojen markkinakurssiin, johonkin kohtaa ihmiskuntaa vedettyyn keskiarvoviivaan. Samalla ‘hyvä’ ihminen määrittelee silloin myös ‘pahan’ ihmisen. Missä raja kulkee? Ja onko joku teko tai ajatus anteeksiantamuksen ulkopuolella?

‘Hyvän’ ihmisen on kuitenkin vaikea löytää vapautusta totuudesta, koska hän ei tunnista omaa tarvettaan tunnustukseen, anteeksiantoon ja siten vapautukseen. Jos ei tiedä olevansa vapautuksen tarpeessa, niin eihän silloin osaa odottaa, toivoa tai etsiäkään… Tämän totuuden kanssa ihmiskunta kamppailee jatkuvasti, usein etsien pinnallista vastausta tarpeeseen, jonka voi täyttää ainoastaan elämästämme ja vapaudestamme täyden hinnan maksanut Jeesus Kristus. 'Pahikset' ne tuntuvat ehka useammin tunnistavan oman tarpeensa vapauttavaan Vapahtajaan...

 “I am the Way and the Truth and the Life”, on Jeesus sanonut. Todetessaan tämän Jeesus tiesi, että ihmisillä olisi tasan kaksi vaihtoehtoa muodostaessaan mielipiteensä hänestä; joko a) Jeesus on suuruudenhullu huijari tai b) Jeesus puhuu totta. Välille ei hirveästi jää pelivaraa, kun kertoo maailmalle itse henkilökohtaisesti olevansa Tie, Totuus ja Elämä.

Mielenkiintoista on se, että elämän totuutta etsiessämme olemme siis Jeesukseen mukaan etsimässä henkilöä, Jumalan Poikaa. Siksi totuuden henkilökohtainen etsintä ei ole ensijaisesti teoreettinen tutkimusmatka totuuden abstraktiin filosofiaan vaan tutustuminen Jeesuksen henkilöön Raamatun sanan ja rukouksen kautta.

Kun kysymme ‘mikä on totuus?, niin jääkäämme odottamaan ja etsimään vastausta, sillä ‘etsivähän löytää’ vai kuinkas sitä taas sanotaankaan…? :-)

Tommi


Mikä on totuus? Osa 1

by tommi paavola in


Nyt on ajassamme sellainen värinä, että tietyt sanat ja merkitykset ovat vähintäänkin uhanalaisia elleivät jo ole menehtyneet uudelleenmäärittelyn inflaation kynsissä. Tuleeko pian aika, kun sanakirjat ja termien selitysopukset raapustetaan kannesta kanteen uudelleen merkityksiä, selityksiä ja sisältöä sopivasti viilaillen.

Kielessämme ja kulttuurissamme tietyt absoluuttiset termit ovat jo muuttaneet muotoa ja menettäneet arvostansa osan -  kuten ruplavaluutta tällä viikolla kuulemma.

Yksi sellainen sana on ‘totuus’.  Monet tuntuvat jo välttävän koko sanan käyttöä, sillä se nostaa automaattisesti pintaan yhden usein erimielisyyttä synnyttävän asian ‘totuuden’ ominaisuuksista. Totuus on nimittäin ominaisuudeltaan ‘muut kilpailevat vaihtoehdot poissulkeva’. Ei ihme, että olemme vauhdilla määrittelemässä tuotakin sanaa uudestaan, sillä ‘vaihtoehtojen poissulkeminen’ ei ole aikamme suosikkiajatus.

Esimerkkinä ‘poissulkevuudesta’ voisi todeta vaikkapa kaksi toisensa poissulkevaa väittämää; 1) istun tuolilla kirjoittamassa tätä 2) seison kirjoittaessani tätä.

Nämä ovat varmaankin pääsääntöisesti toisensa poissulkevia väittämiä, ellei sitten joku filosofi keksi jonkun kiertotien osoittaen, etta molemmat ovat yhtäaikaisesti tosia.

Mutta, who cares dude? Ketä kiinnostaa? Onneksi kirjoitan tätä omaksi huvikseni… hehe.

Luulen, että totuuden termin inflaatio johtaa siihen, että totuutta ei tarvitse enää etsiä eikä sitä kohti pyrkiä. Jos saan itse määritellä totuuden asioista, on tutkimusretki monen asian osalta ohi – päätän vaan itse mikä on totta ja mikä ei.

Ongelma tässä lähestymisessä on aikanakin se, että ‘totuus’ ei muutu sen perusteella miten me sen määrittelemme. Voimme ihan vapaasti julistaa vaikkapa painovoiman olevan kumottu, mutta hyppy talon katolta todistaa julistuksemme arvottomaksi ja paljastaa fysiikan lain todeksi. Totuus ei siis tottele meidän määrittelyämme. Kaikki totuudet eivät tosin ole kokeellisesti todettavissa yhtä helposti kuin painovoima – kenties juuri siksi totuutta kehotetaan etsimään…

Ehkäpä pääajatus tässä viestissä on juuri se totuuden etsintä. Tutkimmeko elämää ja sen monia osatekijöitä etsien totuutta? Vai olemmeko tyytyväisiä vastauksiin, jotka sopivat meille sen hetkisinä vaihtoehtoina parhaiten? Vai ovatko jotkut kysymykset niin vaikeita, että emme halua niillä itseämme vaivata?

Fysiikkavalmentajana pyrin etsimään totuutta ihmisliikkeestä, jotta pääsisin paremmin tavoitteisiini sen kehittämisessä. Olen ajoittain joutunut havaitsemaan, että olen seurannut tai toteuttanut osittain sellaista harjoitusfilosofiaa tai -menetelmää, joka ei kestä totuuden tarkastelua. Joskus se on johtunut tietämättömyydestä mutta usein myös siitä, että en syystä tai toisesta ole halunnut muuttaa metodologiaa, josta on tullut osa minua ja toimintaani. Kun totuus on paljastunut ja olen havainnut olevani menossa hiukan, tai hiukan enemmän, väärään suuntaan – olen joko muuttanut toimintaani sen perusteella tai sitten vastustanut totuutta ja jatkanut vaan entiseen malliin, ainakin aluksi. Perimmäisten toimintaa ohjaavien ajatusten muuttaminen totuuden paljastumisen seurauksena on nöyrää ja haastavaa, mutta samalla se mielestäni vapauttaa ja johtaa kohti hedelmällisempää valmennusfilosofiaa.

Uskon vahvasti, että totuutta kaikilla elämänalueilla kannattaa jatkuvasti etsiä. Uskon myös, että totuutta vilpittömästi etsivä löytää perille. Tuntuu, että elämme aikaa, jolloin totuuden pohtimista ei ehkä näetä enää viisautena. Yleisestikin analyyttinen ja kriittinen ajattelu ja filosofia ei ehkä elä kulta-aikaansa ja siten absoluuttinen totuus kiinnostaa yhä harvempia. Totuudettomuus on kuitenkin omasta mielestäni harhaannuttava tapa toimia ja elää, kun maamerkkejä elämässä navigointiin ei ole enää näkyvissä. Aavalla merelläkään laivan kapteeni ei halua nojata itse keksimiinsä suuntimapisteisiin tai kangastuksiin vaan oikeisiin ja todellisiin pisteisiin kartalla ja luonnossa.

Kun esitämme kysymyksen; “Mikä on totuus?”, niin toivottavasti jäämme kuuntelemaan (etsimään) vastausta. Pontius Pilatus kysyi aikanaan tuon kysymyksen, mutta kääntyi saman tien ja käveli pois eikä harmillisesti jäänyt kuuntelemaan vastausta. Hänen edessään nimittäin seisoi mies, joka olisi ainoana pystynyt siihen vastaamaan täydellisesti.

Finnish Strong!

Tommi


Liikkeen 'efficiency' on se juttu

by tommi paavola in


‘Efficiency’ on minun suosikkisana nykyään. On sille varmaan hyvä suomennoskin olemassa mutta en nyt keksi.

 ‘Taloudellisuus’ ei oikein osu ihan keskelle ja kuulostaa enemmän teollisuuden tuotantokustannusten leikkaamisen toimenpiteiltä, mikä on tietysti ihan hyvä idea yleisesti ottaen.

‘Tehokkuus’ -termi vie minut taas hiukan eri suuntaan ja mieleen tulee ajankäytöllinen ajatus mahdollisimman suuresta määrästä työtä mahdollisimman lyhyessä ajassa.

‘Energian säästäminen’ on yksi peruskonsepteista sanan takana mutta ei ihan riitä kuvaamaan sisältöä ihmisliikkeen kannalta, enemmän sana muistuttaa aurinkopaneeleista, tiivistysten laadusta tai Toyota Priuksen ominaisuuksista.

‘Tavoite-suuntautununeisuus’ on ihan mieletön sanahirviö, joka kömpelyytensä lisäksi vaikuttaa tässä yhteydessä täysin epärelevantilta.

'Tuloksellisuus' koskettaa olennaista osa-aluetta termiin liittyen, mutta ei liitä prosessia kokonaisuuteen, vaan keskittyy yksinomaan lopputulokseen.

Saaks käyttää englantia?

Efficiency generally describes the extent to which time, effort or cost is well used for the intended task or purpose. It is often used with the specific purpose of relaying the capability of a specific application of effort to produce a specific outcome effectively with a minimum amount or quantity of waste, expense, or unnecessary effort. (Wikipedia)

- Ajan, vaivan tai kustannusten optimaalinen käyttö halutussa tehtävässä.
- Halutun tuloksen saavuttaminen käyttäen mahdollimman hyvin (tai vähän) käytössä olevia resursseja.

Edelleen suomeksi kökkö selitys mutta alkaa mennä oikeaan suuntaan…

Usein kuvaamme urheilijan ominaisuuksia teho-pää edellä. Nopeus, voima, räjähtävyys ja ketteryys ovat niitä haluttuja ‘tuotteita’ fysiikkaharjoittelumarkkinoilla. Harva valmentaja mainostaa itseään efficiency-eksperttinä. Ketä oikeasti kiinnostaa ‘efficiency’?

Joo, mua kiinnostaa aika paljon,  myönnettäköön. Todisteeksi liitteenä tästä kiinnostuksesta esitän aineiston no 1.

Jos kykenen kehittämään urheilijaa niin, että hän toteuttaa tehtävänsä ajan ja energian suhteen optimaalisesti, niin silloin olen mielestäni työni tehnyt. Saatat kysyä, “etkö siis kehitäkään liikkuvuutta, nopeutta, voimaa, ketteryyttä ja muita tärkeitä ominaisuuksia?” Ahaa, tällöinhän pääsemmekin asian ytimeen, sillä minun tehtäväni on annostella noiden motoristen tekjöiden harjoittelu niin, että TULOKSENA on ajan ja energian suhteen optimaalinen  tehtävän suoritus. Olen siis lähtenyt liikkeelle kysymällä MIKSI ennen kuin olen valinnut työkalut siihen MITEN tulokseen päästään.

Luulen, että olemme unohtaneet miksi harjoitamme urheilijoita, nimenomaan fysiikkaharjoittelun osalta. Otamme itseisarvoina kyykyt ja rinnallevedot ja kahvakuulat, mutta en ole ihan varma valitsemmeko aina työkaluja oikeista lähtökohdista. Tavoitteena urheilijan harjoittelussahan ei ole suoranaisesti voima eikä nopeus, vaan urheilijan lajin vaativan tehtävän suorittaminen optimaalisella tavalla.

Olen itse parantanut lukuisia urheilijoita heidän oheisharjoitteissaan, muttei se riitä, sillä oheisharjoittelu ei ole ‘laji’, ellei sitten niin erikseen päätetä. Oheisharjoittelussa parantaminen ei tuota automaattisesti parannusta lajissa, vaikka näin oletetaan. Joskus oheisharjoittelu parantaa lajisuoritusta, mutta joku toinen tapa toteuttaa fysiikkaharjoittelu voi parantaa lajisuoritusta enemmän.

Niinpä EFFICIENCY on termi, joka auttaa minua lähestymään urheilijan harjoittelua tehtävänsuoritus-lähtöisesti, ei harjoitelähtöisesti. Sillä ei varmaan pysty houkuttelemaan massoja mutta ehkäpä sekin onnistuisi, jos seuraisimme niitä urheilijoita, joiden lajiliikettä kuvaa vaivattomuus, sulavuus, helppous ja  samalla tietysti onnistunut lopputulos tehtävässä.

Finnish Strong man!

Tommi


OIRE VS. SYY

by tommi paavola in ,


Kun polveen sattuu, niin tutkitaan polvea, hoidetaan polvea, operoidaan polvea ja kuntoutetaan polvea. Aika harvoin mietitään, kuka asuu polven naapurissa ja voisiko SYY polven oireisiin olla vaikka sen ylä- tai alapuolella.

Kun väkivalta yhteiskunnassa kasvaa, niin laitetaan aseet lukon taakse ja tutkitaan rikosrekisterit ennen lupien antamista. Mutta kuka tarkastaisi, kuinka monta tuntia päivässä kontrolloimatonta väkivaltaa ollaan harjoiteltu pelikonsoleilla ja muuta ‘viihdettä’ ahmimalla ennen itse fyysisen väkivaltavälineen luvallista hankkimista.

Parempaa koulutusta ehdotetaan ratkaisuksi Amerikan vankilaväestön kasvun pysäyttämiseksi. Aika hyvin kaltereiden taakse päätyminen korreloi myös perheolojen, kuten ‘isättömyyden’, tai  toisaalta isän antaman huonon esimerkin kanssa. 'Education' on aina hyvä asia, mutta ei ehkä korvaa elämän muita lähtökohtia. Tartutaanko aina pinnallisimpaan, helppoon, ratkaisuun vai uskallammeko oikeasti miettiä syitä, jotka johtavat itse oireisiin?

En välttämättä tarjoa hyviä vastauksia noihin esittämiini haastaviin kysymyksiin, mutta kysymättä jättäminen ei ainakaan tuo vastauksia. Niinpä kiusaan itseäni näillä SYYhyn liittyvillä pohdinnoilla kunnes saan syyhyn… get it?

Samanlainen ‘oire-vetoinen’ tai pinnallinen lähestyminen asioihin näkyy eri tavoin myös fyysisen harjoittelun piirissä. Väline-fokus harjoittelun perusperiaatteiden sijasta. Esteettisyys terveyden sijasta. Mahtava ‘fiilis’ pitkäkestoisen kehittymisen sijasta.

Pelkästään ‘oireeseen’ keskittyminen on kuin tulivuoren suun sulkemista betonilla; paine vuoren sisällä ei hävinnyt vaan itse asiassa kasvoi – purkaus tapahtuu johonkin suuntaan ja usein odottamatta.

MIKSI-kysymys on aina tarpeellinen mutta samalla usein vaikea. Joskus tosin pelkkä miettimisen prosessi ilman varsinaista vastausta johtaa kohti totuutta. OIRE on usein vain johtolanka. Vastauksen metsästäjän on uskallettava syvemmälle seurauksista huolimatta.

There are two great days in a person's life - the day we are born and the day we discover why.

William Barclay

Finnish Strong!

Tommi


Miten katson elämää vai katsonko ollenkaan? (Elämänkatsomus)

by tommi paavola in


Elämänkatsomus vastaa tiettyihin elämään liittyviin peruskysymyksiin. Annetuista vastauksista muodostuu se filosofia ja näkemys, jonka kautta henkilö tarkastelee maailmaa, muita ihmisiä ja itseään.

Kaikilla ihmisillä on elämänkatsomus, vaikka varmaan useat pyrkivät sen kiistämäänkin. Uskonnollinen filosofia on elämänkatsomus yhtä lailla kuin ateismikin.   

Se, että monet välttävät elämän peruskysymyksiin vastaamista kokonaan, ei poista kysymyksiä tai kiellä niiden olemassaoloa. Yksi huolestuttavimpia piirteitä yhteiskunnassamme on onkin juuri se, että näitä kysymyksiä ei edes kysytä, vastauksien pohtimisesta puhumattakaan. Vai kysytäänkö sittenkin? Ehkei vaan sitten ääneen niin paljon…

Itse muistan peruskysymysten miettimisen olleen melko pinnallista nuorella iällä. Sisäiset pohdinnat eivät olleet kovin filosofisia tai muuten syvällisiä. Vastauksia ei juuri tarvinnut miettiä, kun elämä itse ei johtanut kysymyksiin?

Erilaiset ongelmat, haasteet, surut ja sairaudet nostavat usein näitä kysymyksiä lähelle pintaa. Itselläni ainakin kävi näin. Miksi-kysymykset lisääntyvät elämän esteradan vaikeutuessa. ‘Helppo’ elämä ei vaadi vastauksia kysymyksiin, jotka eivät nouse pinnalle häiritsemään.

Elämänkatsomukselliset kysymykset voidaan kuulemma jakaa neljää kategoriaan tai ihan suoraan neljän kysymyksen muotoon. Mitä itse vastaisit seuraaviin kysymyksiin?

Lopputuloksena on oma elämänkatsomuksesi ydin...

  1. Mistä ja miten ihminen, maailma ja elämä yleensä on saanut alkunsa? (alku)

  2. Mihin perustat ymmärryksesi oikeasta ja väärästä? (moraali)

  3. Mikä on oman elämäni tarkoitus?

  4. Mihin päädyn kuoltuani?

Oletko miettinyt ko. kysymyksiä? Mikä on vaikein kysymys sinulle henkilökohtaisesti?

Itse arvostan sellaista henkilöä, vastauksien sisällösta huolimatta, joka on uskaltanut miettiä vastauksia elämän peruskysymyksiin.

Finnish Strong my friend!

Tommi